Osa 43 - Kiire aikuistua

Supernaturalin oston jälkeen, peli on bugittanut melko lailla ja tämän osan tekeminen on ollut suuren työn alla. Keskellä osaa kuvien koko vaihtuu, korjaan seuraavaan osaan kuvakoon takaisin ennalleen. Sain myös palautetta siitä, että tarinaa on vaikea seurata, kun osissa vaihtuu "jatkuvasti" kertoja. Tykästyin kertomaan perijän näkökulmasta, mutta nyt se on alkanut tökkimään, joten päätin palata vanhaan tuttuun kerrontatapaan, hän-kertojaan, ja siinä aion pysyä aivan viimeiseen osaan saakka. Lisäksi latasin Picasan kuvankäsittelyohjelman ja innostuin hieman muokkailemaan kuvia. Toivon, että uudistuneet kuvat miellyttävät silmää. Nyt toivotan kuitenkin lukuiloa!

Kayla oli alkanut tuntea pientä syyllisyyttä siitä, että Max jäisi yksin Aidenin kanssa, sitten kun hän muuttaisi Oskarin kanssa yhteen. Kayla alkoikin viettää enemmän aikaa Maxin kanssa. Max ei ollut asiasta yhtään pahoillaan, päinvaistoin, hän nautti sisarensa saamasta huomiosta. Toisinaan se ei kuitenkaan ollut hyvä juttu, varsinkaan sinä päivänä, kun Kayla raahasi veljensä kanssaan stylistille.

Max istahti Bridgeportin keskustassa sijaitsevan salongin keltaiselle odotustuolille, toivoen ettei salongissa menisi koko päivää. Kayla oli luvannut veljelleen olla nopea, mutta Max tiesi, että hänen oli parasta ottaa mukava asento, sillä hän joutuisi istumaan tuossa tuolissa pidemmän aikaa. Toisaalta, ei Maxilla ollut kyllä parempaakaan tekemistä. Hänellä, kun ei ollut vaikean lapsuutensa vuoksi ainuttakaan ystävää, ihmissuhteiden luominen muiden kanssa tuntui nuoresta miehestä niin kovin vaikealta.

Kayla tutkaili itseään kokovartalopeilistä mietteliäänä, odottaen samalla hänen varaamansa stylistin tulevan paikalle. Kayla ei ollut aivan varma mitä muutoksia hän ulkonäköönsä kaipasi, hän tiesi kuitenkin tahtovansa näyttää aikuismaisemmalta. "Punainen, ruskea?", Kayla heitti kysymyksen veljelleen. "En mä vaan tiedä, eikö noi blondit oo ihan hyvät?", Max kysyi arvaten, että puhe oli hiustenväristä.

Kayla kuunteli stylistin neuvoja ja poimi niistä parhaimmat. Kaksi tuntia myöhemmin korokkeelta asteli alas aivan kuin eri ihminen. Kayla tunsi saaneensa lisää itsevarmuutta ja hän tunsi itsensä kauniimmaksi kuin koskaan ennen.

"No mitä mieltä olet?", Kayla kysyi pyörähdettyään Maxin edessä. "Hmm", Max sanoi ja katseli sisartaan mietteliäänä.

"Sä näytät..", Max aloitti Kaylan katsoessa tätä malttamattomana. "Niin?", Kayla kysyi toiveikkaana. "Kauniilta, ehdottomasti aikuismaisemmalta", Max sanoi ja vilautti sisarelleen hymyn. "Voidaanko me nyt mennä, kaikki paikat on ihan jumissa tosta istumisesta?", Max kysyi. "Tottakai voidaan", Kayla sanoi ja suuntasi tyytyväisenä ulko-ovea kohti.

Käveltyään hetken sisarukset päättivät pitää pienen hengähdystauon, korkeilla koroilla käveleminen kun sai Kaylan jalat hyvinkin pian puutumaan. "Mulla oli tosi kiva päivä tänään, kiitos, että lähdit mun mukaan. Toivottavasti et pitkästynyt", Kayla kertoi. "Pitkästynyt? En oikeestaan, aika kului yllättävän lennokkaasti", Max heitti.

"Mä en tarkota tätä mitenkään pahalla, mutta sä näytät nyt tosi paljon enemmän äidiltä. Haluun pyytää anteeksi, jos oon tukeutunut suhun liikaa. Toivottavasti sä ymmärrät, oot mulle kuitenkin paljon läheisempi, kuin Aiden-setä", Max kertoi saaden Kaylan vaipumaan mietteisiinsä.

Kayla käänsi katseensa kohti veljeään ja parivaljakon välille laskeutui hetken hiljaisuus. "Mun tässä pitäisi anteeksi pyytää. En oo tukenut sua niin paljon kuin olisi pitänyt. Tiedän, että äidin kuolema oli sulle kova pala. Siksi mua vähän mietittyttääkin se Oskarille muutto. Mitä mieltä sä oot, pitäiskö mun kuitenkin vaan jäädä kotiin, ainakin pariksi vuodeksi?", Kayla kysyi vaitonaisena.

"Et tietenkään jää! Sä olet onnesi ansainnut. Kyllä me Aidenin kanssa pärjätään. Muutat vaan heti, kun valmistut ja löydät työpaikan. Eikä sillä työpaikan saannillakaan ole mikään kiire, kun Oskari käy töissä. Oskari asuu sitäpaitsi aivan parin sadan metrin päässä. Mä voin tulla aina kylään, eikä sullakaan ole pitkä matka kotiin", Max selitti. "Ehkä sä olet oikeessa", Kayla sanoi tuntien ylpeyttä pikkuveljestään. Kaylasta oli todella hienoa, että Max tuki häntä muuttoasiassa.

Loppumatka sujui varsin vauhdikkasti, kun sisarukset kirmasivat kilpaa metroasemalle päästäkseen kotiin. Kaylakin sai jostain puhtia ja korkokengissä juokseminenkin sujui jo paljon kivuttomammin. Ei Maxillakaan mikään huono kunto ollut ja hän olisi pystynyt voittamaan sisarensa leikiten, mutta Maxista oli mukava antaa siskon voittaa ja nähdä tämä hyvällä tuulella.

Kayla vietti enemmän aikaa Maxin kanssa, mutta päälimmäisenä hänen mielessään oli lähenevä muutto Oskarin luokse. Kaylalla olisi vielä muutamia kuukausia koulua jäljellä ja hän yritti parhaansa mukaan keskittyä koulunkäyntiin. Toisinaan tentteihin lukiessa Kaylan ajatukset kuitenkin karkailivat muualle. Hän suunnitteli innokkaasti mitä muutoksia Oskarin asunto kaipaisi, ennen kuin hän voisi muuttaa sinne. Asunto oli toki erittäin siisti, mutta se muistutti liiaksi poikamiesboksia.

"Kayla, keskity!", hän tokaisi itselleen huomatessaan ajatusten jälleen karkaavan muualle koulutehtävistä. "Onneksi koulu olisi hyvin pian ohitse", Kayla ajatteli tyytyväisenä miettiessään läheneviä valmistujaisia.

Kaksi viikkoa ennen valmistujaisia Max ja Kayla olivat Oskarin luona, jonne Kayla oli saanut avaimen jo useita viikkoja aikasemmin. Alakertaa oltiin hiljalleen remontoitu ja se alkoi viimein miellyttää Kaylaa. "Tää on oikeesti tosi kiva, kyllä sun kelpaa asua täällä", Max kehui tutkaillessaan uudistettua keittiötä. "Hah, yläkerta on vielä kokonaan laittamatta", Kayla naurahti.

Myös Oskari tuli hyvin juttuun Maxin kanssa ja pojat pelailivatkin yhdessä videopelejä. Kayla tunsi itsensä todella onnekkaaksi, Oskari oli aivan loistava poikaystävä ja kaiken lisäksi Kaylasta oli todella hienoa nähdä elämänsä kaksi tärkeintä miestä viettämässä aikaa toistensa kanssa.

"Max, mä laitan vielä olohuoneen verhot ja taulut paikalleen, sitten lähdetään. Aiden käski meidät päivälliseksi kotiin, muistatko?", Kayla sanoi kysyvästi ja meni television eteen saadakseen vastauksen veljeltään. "Joo joo, voisitko nyt väistää?", Max tokaisi ärsyyntyneenä siitä, että sisaren oli täytynyt estää hänen näkyvyytensä telkkariin.

Max ja Oskari saivat pelinsä pelattua, ennen kuin Kayla oli valmis, joten Max lähti jo edeltä kotiin. Oskari oli mennyt käymään suihkussa Maxin lähdettyä. Kayla katseli vielä tyytyväisenä aikaansaannostaan ennen kuin suunnisti kotia kohti.

Oskarin palattua suihkusta hän katsoi muuttunutta asuntoaan tyytyväisenä. Paikka oli selvästi kaivannut naisen hellää kättä. Oskarikin oli tyytyväinen, ettei Kayla ollut muuttanut hänen luokseen heti. Oskari oli ihastunut Kaylaan päätä pahkaa ja oli hyvä, että he tunsivat nyt toisensa paljon paremmin, kun yhteenmuutto alkoi viimein lähestyä.

Hyvin pian tuli Kaylan kauan odottama 18-vuotis syntymäpäivä, päivä jona Kayla virallisesti muutti Oskarin luokse. Kayla ja Oskari kutsuivat Maxin ja Aidenin luokseen illalliselle, mutta tunnelma oli kuitenkin kaikkea muuta kuin juhlava. Aiden imeskeli hitaasti appelsiini-hurmemehuaan ja mietti miten kertoisi asiansa.

"Aiden, onko sulla kaikki kunnossa, olet huomattavasti normaalia hiljaisempi tänään?", Kayla kysyi nostaen katseensa. Aiden nielaisi ja mietti miten asiansa esittäisi. Ei, tänään ei olisi oikea päivä tälle keskustelulle, Aiden ajatteli. "Ei tässä mitään, ajattelin vain kohta puoliin lähteä, niin te nuoret pääsette juhlimaan", hän sanoi kääntäen suunsa hymyyn.

Aidenin lähdettyä, Oskari kävi hakemassa jääkaapista Kaylalle hankkimansa synttärikakun. Kayla säteili kauniina, onnellisena ja iloisena. Tämä päivä oli taatusti hänen elämänsä tähän astisista päivistä paras. Kayla oli selvinnyt läpi rankan lapsuuden ja hän oli viimein kasvanut kypsäksi ja itsevarmaksi naiseksi.

Max ja Oskari hurrasivat innoissaan Kaylan puhaltaessa kynttilät kakustaan. Kaylasta oli tullut molemmille se elämän tärkein nainen. Max tiesi näkevänsä Kaylaa usein, vaikka tämä ei enää asuisikaan saman katon alla. Silti Max tunsi sydämessään surua sisarensa poismuutosta. Hän ei kuitenkaan tahtonut näyttää sitä ja pilata samalla Kaylan iltaa.

Kaylasta kasvoi varsin hurmaava neito, ulkonäön suhteen hän ei jurikaan tehnyt muutoksia, olihan hän vasta hetki siten värjäyttänyt hiuksensa. Siksipä vain vaatteet menivät vaihtoon. "Kuka on valmis juhlimaan?", Kayla kysyi pyörähtäen ympäri, kuin tiedustellen samalla kelpasiko hänen vaatteensa baariin.

Kayla päätti kuitenkin vaihtaa hieman juhlallisemman asun ylleen, ennen kuin he suuntasivat Oskarin kanssa ulos juhlimaan. Päästyään pieneen hämyiseen lähipubiin, Kayla istahti baaritiskille. Hämmästys oli suuri, kun hän käänsi katseensa ja näki vieressään istuvan Fionan. Baarimikko katsoi Kaylaa ja kysyi: "Mitä saisi olla?" Kayla kuitenkin keskittyi katsomaan ystäväänsä.

Kayla tilasi drinkin ja tervehti Fionaa. "Mitä ihmettä sinä täällä teet?", Kayla kysyi. "Oskari kutsui minut, enhän minä nyt voinut jättää synttäreitäsi väliin", Fiona naurahti. "Ja sitä paitsi, tulin myös tapaamaan Aidenia", Fiona kertoi.

Kayla katseli, kuinka iäkäs baarimikko heitteli tölkkejä ja laseja tottuneesti. Tuo nainen oli taatusti tehnyt työtään useita vuosia. Samalla Kayla vaipui mietteisiinsä. Missä hän mahtaisi olla muutamien vuosien päästä, olisiko hän yhä Oskarin kanssa, entä asuisiko hän Bridgeportissa ja ennen kaikkea olisiko hän onnellinen?

Baarimikko ojensi drinkin Kaylalle ja hän kulautti sen kurkkuunsa. "Mm, ompa hyvää", Kayla tokaisi Fionalle, joka teki juuri lähtöä baaritiskiltä. "Mihin menet?", Kayla kysyi. "Tuonne", Fiona sanoi ja osoitti kohti Oskaria. "Tule, kun olet juonut drinkkisi loppuun", Fiona sanoi hymyillen.

Oskari oli päättänyt järjestää tikkakisan viihdyttääkseen synttärisankaria. Kayla oli onnessaan, että Oskari oli kutsunut Fionan paikalle. Illasta oli tullut mahtava. Kolmikko pelasi tikkaa useamman tunnin ja he saivat myös eräästä vanhasta miehestä seuraa, kun tämä lupautui tuomaroimaan kilpailua. Tikkakisan voittajaksi selvisi Kayla ja sitä juhlittiin juomalla ja tanssimalla.

Fiona lähti tuntia ennen sulkemisaikaa. Hänen täytyisi palata seuraavana päivänä takaisin Moonlight Fallsiin ja sitä ennen hän tahtoi jutella vielä Aidenin kanssa. Oskari ja Kayla puolestaan tannsivat ja juhlivat pubissa aina valomerkkiin saakka.

Valomerkin tullessa, Kayla ei olisi tahtonut vielä lähteä. "Älä huoli, olet nyt täysi-ikäinen, voimme tulla vaikka heti huomenna uudestaan", Oskari sanoi suostutellen Kaylan lähtemään kotiin. Vaitonaisin askelin Kayla käveli Oskarin perässä hissiin.

Pubin ulkopuolella Kayla piristyi jo hieman. "Kiitos, minulla oli mukava ilta. Tosi kiva, että kutsuit Fionankin paikalle", Kayla sanoi. "Eipä kestä, mitä vain sinun vuoksesi", Oskari sanoi hymyillen. "Mitä sanoisit jos kävelisimme kotiin, yö on yllättävän lämmin ja raitis ilma tekisi hyvää", Oskari ehdotti. "Kävellään vain", Kayla sanoi ja he suuntasivat kohti Bridgeportin siltaa.

Päästyään sillan puoliväliin, Oskari pysäytti Kaylan ja veti tämän syleilyynsä. "Mitäs nyt?", Kayla kysyi kummastuneena. "Olemme Bridgeportin kauneimmassa paikassa ja aurinko nousee kohta. Tahdon katsoa kanssani auringonnousua. Lasku olisi toki romanttisempaa, mutta sitten joutuisimme seisomaan tässä aika kauan", Oskari hymähti.

Oskari hyväili Kaylan poskea. Kayla tunsi raikkaan tuulahduksen hiuksissaan. "Olet oikeassa, tämä on kaunis paikka", Kayla sanoi ja vilkaisi kuinka aurinko alkoi hiljalleen kohota Bridgeportin ylle. "Mentäisiinkö jo kuitenkin kotiin?", Kayla kysyi.

"Mm, ei ihan vielä", Oskari sanoi salamyhkäisesti ja veti Kaylan tiukkaan syleilyynsä hukuttaen hänet samalla suudelmiin. "Ollaampas sitä yhtäkkiä romanttisella tuulella", Kayla hihitti. "Se tässä vähän oli tarkoituksenakin", Oskari sanoi. "Minulla olisi vähän tunnustettavaa", Oskari sanoi ja irrottautui Kaylasta.

Oskari laskeutui yhden jalan varaan ja vilkaisi taivaalle, ennen kuin hän kaivoi taskustaan rasian. "Wou, mitäs nyt tapahtuu?", Kayla kysyi tietämättä miten reagoida tulevaan. Hän odotti jännittyneenä mitä Oskari tekisi seuraavaksi, ei kai hän vain kosisi, eihän?

Vain muutamaa sekuntia myöhemmin, Oskari oli kaivanut pienen tummansinisen rasian taskustaan. Hän nosti sen Kaylan kasvojen eteen valmiina avaamaan sen. "Voi ei. Tähänkö nyt ollaan tultu", Kayla ajatteli hiljaa itsekseen, yrittäen työntää pelot mielestään.

Oskari avasi rasian ja nosti sen lähemmäs Kaylan kasvoja. Kayla tuijotti rasiassa olevaa kimaltelevaa sormusta silmät pyöreinä. Hän ei millään tahtonut uskoa näkemäänsä. Kosiko Oskari häntä oikeasti?

"Tiedän, että tämä tulee varmasti yllätyksenä, mutta minä todella rakastan sinua ja haluan viettää loppuelämäni kanssasi. Olemme vielä nuoria, mutta en malta odottaa enää yhtään pidempään. Kayla, tuletko vaimokseni?" Oskari kysyi hymyillen onnelisempana kuin Kayla oli koskaan ennen nähnyt. "Hitto", Kayla ajatteli. Oliko hän todella valmis tähän, naimisiin, vasta 18-vuotiaana? "Antaa mennä", Kayla ajatteli. Ei hän pystyisi tuottamaan pettymystä Oskarille.

"Tulen, tulen, tulen!", Kayla huusi riemuissaan hyppien tasajalkaa. Kayla toivoi sydämensä pohjasta, ettei hän joutuisi katumaan tätä valintaa. Kayla oli toki onnellinen, mutta siitä huolimatta häntä pelotti. Tämä tuntui niin kovin suurelta askeleelta. Olisiko hän todella valmis vaimoksi, valmis jakamaan koko loppuelämänsä Oskarin kanssa? Ehkäpä hän sitten oli.

Oskari pujotti sormuksen Kaylan vasempaan nimettömään. Aika tuntui melkein pysähtyvän Kaylan katsellessa sormusta. Hän ei voinut uskoa olevansa kihloissa.

Kayla haukkoi henkeään. Sormus oli kaunis, se oli aivan upea. Miksi jokin tuntui silti niin kovin väärältä? Kayla ei ollut koskaan elämänsä aikana ollut mistään yhtä epävarma kuin kihlauksestaan. Hän ei keksinyt sanaa kuvamaan tätä tunnetta. Hän vain seisoi ja tuijotti sormustaan sanattomana.

Oskari nousi ylös. "Oletko kunnossa, et ole sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun suostuit vaimokseni?", Oskari kysyi. "Minä, minä.. olen vain niin onnellinen", Kayla sanoi ja halasi tulevaa miestään.

"Onko kaikki varmasti kunnossa?", Oskari kysyi Kaylan irrottauduttua hänestä. "On, tämä vain tuli niin yllätyksenä", Kayla sanoi vääntäen kasvoilleen jonkin hymyn tapaisen.

Pian limusiini kaartoi heidän vierelleen ja kuski tuli avaamaan oven Kaylalle. Kayla ei voinut uskoa, että Oskari oli tilannut heille limusiinin. Oskari oli taatusti suunnitellut tätä jo pidemmän aikaa. Kayla tunsi syyllisyyttä istuessaan limusiinissa Oskarin kanssa. Oskari näytti niin onnelliselta. Kayla mietti, voisiko hän koskaan olla yhtä onnellinen. Hänen olisi tehnyt mieli kieltäytyä, mutta hän ei kuitenkaan tahtonut menettää Oskaria. Oliko siinä edes mitään järkeä? Sitä Kayla ei todellakaan tiennyt, eikä hän tiennyt yhtään mitä odottaa tulevaisuudelta. Hän oli vasta hetki sitten valmistunut ja tullut täysi-ikäiseksi. Nyt hänestä tuntui, että koko hänen elämänsä oli suunniteltu valmiiksi.