Osa 42 - Elämänmuutoksia

En ole ehtinyt pelaamaan Adamseja viime aikoina kovinkaan paljoa. Tiedän kuitenkin, että monet ovat odottaneet uutta osaa, joten päätin siksi tehdä nyt hieman lyhyemmän osan, jotta saatte jotakin luettavaa. Tässä osassa on kuvia vain 25. Seuraava osa onkin sitten taas normaalipituinen ja yritän saada sen tehtyä hieman nopeammin. Nyt toivotan kuitenkin hyvää ja nautinnollista lukuhetkeä!

Parin tunnin päästä päätin suunnata Oskarin luota kotiin, jotta ehtisin kunnolla valmistautua iltaan. Mielessäni pyöri miljoona asiaa. En voinut olla mietittämättä millaisia Oskarin kaverit olisivat ja pitäisikö kukaan heistä minua hyvänä tyttöystävänä Oskarille? Minun täytyi myöntää, että ajatus illanvietosta vähän jännitti minua.

Otin pienet torkut, sekä kuuman ja rentouttavan vaahtokylvyn. Mieleni rentoutui kummasti, mutta hyvin pian ongelmaksi muodostui se mitä laittaisin päälleni. Lopulta löysin kivan harmaan mekon jostakin lipaston pohjalta. Päätin myös vaihtelun vuoksi jättää hiukseni auki. Tutkailin vielä kuvajaistani peilistä. Saa kelvata, minä ajattelin.

Olin juuri tekemässä lähtöä, kun pihakivetyksellä kuului korkojen kopinaa ja hetkeä myöhemmin ovikellon iloinen pirahdus. Kuka kumma siellä tähän aikaan oikein olisi? Aiden oli kotona ja Max kaverinsa luona yötä. Tuskimpa siellä Oskarikaan olisi. Mehän olimme sopineet, että tapaamme hänen luonaan. Eikä Max, saatikka sitten Oskari käyttäisi kumpikaan korkokenkiä.

Hämmästykseni oli kieltämättä suuri, kun näin ovemme takana Fionan. "Mitä ihmettä sinä täällä teet?", minä kysyin kummastuneena. "Luulin, ettet tahdo puhua kanssani, saatikka sitten nähdä minua", minä kerroin.

"En ollut edes varma olisitko kotona, vaiko siellä Oskarin luona. Tahdoin kuitenkin tulla käymään ja sanomaan, että olen pahoillani", Fiona kertoi hymyillen.

"Enkä viitsinyt lähteä hyvästelemättä", Fiona sanoi saaden minut hämmästymään. "Lähteä hyvästelemättä?", minä kysyin. "Niin, tämä tuli aika äkkiä, mutta sain uuden työn. Pääsen toimittajaksi Moonlight Fallsin pikkukaupunkiin!", Fiona kertoi hymyssä suin. "Onhan se kaukana, mutta Moonlight Falls on täydellinen paikka kaltaiselleni vampyyrille. Siellä saa olla oma itsensä, eikä tarvitse välittää muiden mielipiteistä", Fiona kertoi.

"Tämä tuli kieltämättä aika yllätyksenä, mutta olen iloinen puolestasi", minä sanoin, vaikka tunsinkin hieman surua. Moonlight Falls oli hirveän kaukana, emmekä näkisi Fionan kanssa enää yhtä usein. Fiona kuitenkin lupasi pitää yhteyttä. Fiona halasi minua vielä lämpimästi, ennen kuin näin hänen katoavan pimenevään iltaan.

Hyvästeltyäni Fionan jatkoin kävellen matkaani Oskarin luokse. Ilta oli yllättävän lämmin ja tunsin ihanan tuulenvireen kasvoillani. Elämä oli oikeastaan tällä hetkellä ihan mukavaa. Minulla oli poikaystävä, joka teki elämästä elämisen arvoista. Vaikeaahan minulla ja Maxilla oli vieläkin, ja minulla ainakin oli ikävä äitiä. Aiden oli kuitenkin ihan mukiinmenevä tapaus ja tykkäsin asua hänen kanssaan. Tuntui uskomattomalta, että jo vähän vajaan vuoden päästä täyttäisin kahdeksantoista. En tiennyt vielä, mitä tekisin silloin. Lähtisinkö pois Bridgeportista, jossa olin elänyt koko lapsuuteni vai jäisinkö tänne ja perustaisin oman perheen?

Melkein kuin huomaamatta, seisoin jo Oskarin portilla. Matka oli mennyt mukavasti omissa ajatuksissa. Nyt minun täytyisi kuitenkin skarpata ja valmistatua tapaamaan Oskarin ystävät. Vedin syvään hengeä, ennen kuin painoin summeria.

Oskari tuli luokseni ja halasi minua rakastavasti. "Olit poissa vain muutamia tunteja, mutta minulle ehti jo tulla ikävä", Oskari kuiskasi korvaani. Tunsin hymyn kohoavan huulilleni, eikä sisälle meneminen pelottanut minua enää yhtään niin paljoa.

"Toivottavasti sinua ei haittaa, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Pojat menivätkin lähipubin tikkakisaan. He pyysivät minua mukaan, mutta ajattelin ettet välttämättä alaikäisenä pääsisi baariin. Siksi sanoinkin heille, että viettäisin ihastuttavan tyttöni kanssa rauhallisen koti-illan", Oskari kertoi.

Olin otettu Oskarin sanoista. "Voi kulta, aivan ihana ajatus. Minua ei haittaa ollenkaan. Ehdin minä myöhemminkin tapaamaan ystäväsi", minä sanoin ja suutelin Oskaria onnellisena. Olin uskomattoman helpottunut, olin jännittänyt niin paljon tätä iltaa ja lopulta kaikki oli kuitenkin kääntynyt parhain päin.

Siirryimme sisälle juhlistamaan kultaani. Oskari täyttäisi jo 22-vuotta. Tuntui hassulta, että meillä oli ikäeroa viisi vuotta. Kuvittelin aina niin suuren ikäeron haittaavan, mutta me tulimme Oskarin kanssa aivan loistavasti toimeen. Ehkä tältä se tosirakkaus tuntui, ikäerolla ei ollut mitään merkitystä, kun toisesta välitti niin paljon.

Käskin Oskarin toivoa jotakin, jolloin hän pysähtyi kakun eteen mietteliäänä. "Puhalla ne kynttilät nyt jo", minä kannustin. Lopulta Oskari malttoi puhaltaa kynttilät sammuksiin ja valmistautua olemaan vuoden vanhempi.

Vanhenemisen kunniaksi Oskari päätti luopua pitkästä tukastaan. Ainakin minun mielestäni hänestä tuli entistä komeampi. Hän näytti nyt paljon vanhemmalta ja aivan syötävän hyvältä. Tästä miehestä minä pitäisin tiukasti kiinni, siitä olin aivan varma.

Siirryimme istumaan pöydän ääreen ja otimme täytekakkua. Oskari oli syönyt kakkupalansa jo kauan ennen minua. Minun yhä maistellessani herkullista mansikkakakkua, Oskari tutkaili minua silmillään. Mitäköhän hänen mielessään liikkui, minä ajattelin nielaistessani suuni tyhjäksi. Lopulta minusta tuntui ettei Oskari irrottanut lainkaan katsettaan minusta ja nostin päätäni nähdäkseen kunnolla hänen kasvonsa. "Mitä mietit?", minä kysyin.

Oskari mumisi jotakin epämääräistä, josta sain selvää, että minun pitäisi ilmeisesti syödä kakkuni loppuun. Syötyäni kakkuni, Oskari oli jo viemässä lautastaan pois. Hän kuitenkin laski sen takaisin pöydälle ja siirtyi istumaan kauemmas pöydän ääreen. Katselin häntä kummastuneena. "Mikä ihme sinua vaivaa?", minun oli lopulta kysyttävä, koska en saanut rauhaa Oskarin epämäräisiltä katseilta. "Muuta luokseni", Oskari pamautti kuin salama kirkkaalta taivaalta.

"Mitä?", minä kysyin. Tiesin tarkalleen mitä olin kuullut, mutten tahtonut uskoa korviani. "Muuta luokseni", Oskari toisti. "Oletko ihan tosissasi, emmehän me ole edes tunteneet kauaa? Olen vielä alaikäinenkin, ei Aiden taatusti päästä minua muuttamaan luoksesi", minä kysyin hämmästyneenä.

Oskari veti minut luokseen ja menimme sohvalle jatkamaan keskustelua, jota en ollut uskonut käyväni vielä pitkään aikaan. Minun oli aluksi pakko naurahtaa ehdotukselle. Oskari kuitenkin oli niin totinen ja ymmärsin hänen olevan aivan varma siitä, että hän tahtoi minut luokseen asumaan. Se sai minutkin ajattelemaan uudestaan. Asuminen Oskarin luona ei oikeastaan ollut lainkaan huono idea.

Lupasin lopulta Oskarille, että ottaisin muuton puheeksi kotona Aidenin kanssa. Eihän minulla kuitenkaan ollut kuin vajaa vuosi siihen, että olisin täysi-ikäinen. Silloin saisin tehdä ihan mitä halusin, eikä Aiden voisi estää minua. En edes ollut varma estäisikö hän minua. Käytyämme tämän tärkeän keskustelun Oskarin kanssa, vaivun mietteisiini. Aloin jo mielessäni valita asuntoon uusia tapetteja ja verhoja. Taisin todella haluta muuttaa tänne.

Aamun alkaessa valkenemaan, minä juoksin korkeissa koroissani ja lyhyessä mekossani kotia kohti. Olin varma tästä, tämä tuntui hyvältä. Enää täytyisi saada Aidenin suostumus asiaan. Kohta mikään ei olisi enää onneni tiellä.

Päästyäni kotiin, etsin ensimmäiseksi Aidenin ja otin heti asian puheeksi hänen kanssaan. Aiden oli suoraan sanoen hyvin tyrmistynyt tästä kaikesta. "Kayla, ymmärrän kyllä sinua. Ihan oikeasti ymmärrän", Aiden sanoi. "Mutta?", minä kysyin surkeana. "Mutta, olet vielä alaikäinen, etkä ole edes tuntenut sitä Oskaria vielä kauaa. Tiedän, että olet nuori ja rakastunut, mutta minulla on omat ehtoni tämän koko muuttojutun kanssa", Aiden sanoi ja tunsin pientä masennusta.

"Aiden, olisit nyt reilu. Tästä voidaan neuvotella", minä sanoin. "Niin voidaakin. En minä sanonut ettet saisi muuttaa", Aiden sanoi totisena. Olin aivan hämilläni hänen sanoistaan. "Mitä ihmettä tarkoitat? Siis saanko muuttaa vai en?", minä kysyin.

"Teemme näin: Sinä saat muuttaa kyllä, mutta vasta kun täytät 18-vuotta. Sitä ennen voit viettää öitä Oskarin luona ja hän voi tulla tänne. Oikeastaan, hänen täytyykin tulla tänne, sillä tahdon nähdä millaisen miehen siskontyttöni on rinnalleen löytänyt. Tiedän, että tahtoisit muuttaa heti, mutta olet niin impulsiivinen, että tahdon sinun pysyvän toistaiseksi kotona ja miettivän asiaa kunnolla", Aiden sanoi ja varmisti: "Eikö tämä kuulostakin ihan hyvältä idealta?" "Olet oikeassa, kiitos", minä sanoin.

Keskustelu Aidenin kanssa oli oikeastaan ollut ihan hyvä juttu. Ymmärsin, että yhteenmuutto Oskarin kanssa olisi iso askel, eikä meidän tarvinut ottaa sitä vielä. Olin kuitenkin iloinen, että Aiden tahtoi nähdä Oskarin ja antoi jo tavallaan minulle luvan viettää enemmän aikaa Oskarin kanssa. Fionakin asui jo muualla ja hiljalleen minäkin aloin aikuistumaan. Ymmärsin nyt, että isot elämänmuutoksiin perustuvat asiat tulisi miettiä kunnolla, eikä päätöksiä saanut tehdä hetken mielijohteesta. Nyt, kun ajattelin, ei minun poismuuttoni olisi taatusti helppoa myöskään Maxille. Max tuntui muutenkin olevan vielä jotenkin niin kovin hukassa oman elämänsä kanssa.