Osa 38 - Valintoja


Päädyin siihen lopputulokseen, että minun oli paras livahtaa mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti ovesta ulos, vielä kun Tyyne oli vessassa. Onnekseni hän ei huomannut poistumistani, eikä lähtenyt perääni. Ennen kuin pinkaisin juoksuun, vilkaisin vielä varovasti ovelle.


Menin hetkeksi kaupungille keräilemään ajatuksiani ja palasin kotiin vasta auringon laskettua. Puutarhassa minua odotti yksinään juhliva Mao. "Voi helvetin helvetti, olin unohtanut Maon syntymäpäivän. Tämä tästä vielä puuttuikin", minä ajattelin ja kävelin Maon luokse.


Mao pyörähteli tyytyväisenä kohti vanhuutta. Ainakin olin sentään tullut paikalle, enkä jättänyt Maoa täysin vaille huomiota. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?


Mao harmaantui arvokkaasti ja hän säilytti komeutensa melko hyvin. "No, miltä minä näytän?", Mao totesi huomatessaan minun tuijottavan häntä. "Varsin hurmaavalta", minä sanoin ja hymyilin.


Otin askeleen lähemmäs Maoa ja katsoin häntä syvälle silmiin: "Olen pahoillani kulta. Meillä oli Tyynen kanssa niin hauskaa, etten tajunnut miten nopeasti aika kului. Enkä kerinnyt sitten edes sinne leipomoon hakemaan sitä kakkua, koska leipomo oli mennyt jo kiinni", minä sanoin vaisuna. "Höpsö, älä turhaan sitä kakkua murehdi. Tiedän vallan mainion tavan millä voit korvata unohduksesi", Mao sanoi ja vinkkasi minulle silmää.


Nojauduin lähemmäs Maoa ja annoin hänelle varovaisen hellän suudelman, sellaisen joita olimme toisillemme antaneet jo useamman vuoden. Tavanomaisen, totutun ja tylsän suudelman, josta puuttui kiihko. Ennen tätä iltaa sellainen suudelma oli riittänyt minulle vallan mainiosti.


Seuraavana iltana istuessani syömässä valmistamaani illallista, uppouduin hetkeksi ajatuksiini. Eilinen romanttinen tuokio Maon kanssa oli ollut pieni pettymys ja olin ajatellut Tyyneä, josta en ollut kuullut mitään suudelmamme jälkeen. Mietin pitkään pitäisikö minun soittaa, pyytää anteeksi tai jotain? "Oletko sä äiti ihan kunnossa?", Kayla kysyi yhtäkkiä palauttaen minut takaisin maan pinnalle huomattuaan minun katsovan tiiviisti ikkunasta ulos.


Nousin ylös tuolista ja lähdin viemään tyhjää lautastani astianpesukoneeseen. Vilkaisin Kaylaa ja sanoin: "Älä huolehdi, olin vain ajatuksissani. Kaikki on kunnossa". Kaikki ei selvästi voinut olla kunnossa, jos Kaylakin huomasi jonkin vaivaavan minua.


Seuraavana iltana oli aika jälleen viettää syntymäpäiviä. Tälläkään kertaa en ollut saanut aikaiseksi hankkia kakkua, mutta onneksi Max oli vielä niin pieni, ettei kakun puuttuminen häntä haitannut. En voinut uskoa, että Max täyttäisi jo kolme. Viime vuodet olivat menneet vähän kuin varjoissa eläen, enkä ollut tajunnut ajan kuluneen niin vauhdikkaasti.


Maxista kasvoi hurmaava brunette. Opittuaan konttaamisen jalon taidon oli Maxin perässä yllättävän vaikea pysyä. Odotin jo kauhulla sitä päivää, jona Max oppisi kävelemään. Pikkumiehen perässä pysyminen olisi varmasti vaikeaa.


Puheopetuksen päätin aloittaa heti seuraavana päivänä. Max tuntui ikävä kyllä olevan paljon mieltyneempi omiin sanoihinsa, joista muut eivät saaneet selvää. Muutaman kymmenen minuutin harjoittelun jälkeen sain Maxin viimein rauhoittumaan ja kuuntelemaan minua.


Valitettavasti pikkumies ei ollut yhtään kiinnostunut uusien sanojen opettelusta ja pojalla tuntui olevan kova kiire päästä leikkimään. Mihin minä vielä joutuisinkaan Maxin kanssa?


Lopulta päästin Maxin leikkimään koulusta palanneen Kaylan kanssa. Pojalla oli paljon hauskempaa Kaylan, kuin minun kanssani, joten päätin jättää puheharjoitukset johonkin toiseen päivään.


Iltapäivällä Mao tuli juttelemaan minulle häistämme. "Olen tässä kulta vähän ajatellut, että nyt kun minä olen jo eläkkeellä ja sinullakin on enemmän aikaa Maxin kasvettua, niin olisiko nyt hyvä aika alkaa viimein suunnittelemaan niitä häitä? En malta odottaa, että sinusta tulee viimein rouvani", Max kertoi.


"Voi ei, ne häät", minä ajattelin pettyneenä. Olin unohtanut häät aivan kokonaan. Oli masentavaa katsoa kuinka Mao alkoi innoissaan jutella minulle erilaisista kukka-asetelmista ja hääkakun kuorrutteista. Miten kummassa toiselle voisi sanoa, ettei ollut varma halusiko ylipäätään mennä enää naimisiin?


"Tuota, olen vähän mietiskellyt", minä aloitin. "Onko meidän pakko mennä naimisiin? Olen ihan tyytyväinen näinkin ja häät tulevat kovin kalliiksi, niiden suunnittelussa on kauhea työ ja olemme olleet yhdessä jo vaikka kuinka kauan. En näe häissä oikein mitään järkeä", minä sanoin ja raavin päätäni.


Hetkeä myöhemmin löysin itseni seisomasta ulko-ovemme edustalta. Minun ei olisi pitänyt avata suutani. Mao ei voinut ymmärtää minun kantaani asiassa ja näin syvän pettymyksen hänen silmistään. Tiesin tehneeni niin kovin väärin, mutta minkä minä sille voin, että sydämeni halusi jotain aivan muuta, kuin häät Maon kanssa?


En ollut varma mihin suuntaan elämäni menisi jatkossa, mutta juuri sillä hetkellä se johdatti minut Tyynen luokse. Juoksin minkä jaloistani pääsin ja lopulta pysähdyin henkeä haukkoen Tyynen oven taakse.


Hengitykseni tasaantuessa, mietin olinko sittenkin tehnyt virheen tullessani tänne. Minulla ei ollut hajuakaan siitä mitä sanoisin Tyynelle, enkä tiennyt mitä Tyyne minusta ajatteli.


Lopulta uskaltauduin painamaan ovikelloa ja vain muutamaa sekuntia myöhemmin Tyyne seisoi edessäni niin uskomattoman kauniina, lyhyet shortsit jalassa paljastaen pitkät ja kauniit säärensä. Olin sanaton, hän sai sydämeni pakahtumaan. Olisin voinut tuijottaa Tyynen lumoavaa olemusta vaikka koko päivän. Seisoimme hetken hiljaa tutkaillen toisiamme päästä varpaisiin. Lopulta Tyyne rikkoi hiljaisuuden ja sanoi: "En uskonut enää kuulevani sinusta".


Kaappasin Tyynen syleilyyni ja kiedoin käteni tiukasti hänen ympärilleen. "Minun oli ikävä, enkä malttanut enää pysyä poissa", minä sanoin saaden Tyynen hymyilemään vienosti. "Minä luulin, ettet tuntenut minua kohtaan sillä tavalla", Tyyne huokaisi ja katsoi minua varoen kulmiensa alta, aivan kuin peläten minun lähtevän hetkenä minä hyvänsä.


Nojauduin eteenpäin ja nappasin Tyynen tiukasti vasten itseäni. Painoin huuleni vasten hänen huuliaan ja tunsin saman kiihkon, jonka olin tuntenut suudellessamme ensimmäisen kerran. Järki käski lopettaa, mutta sydän janosi lisää. Annoin mennä ja unohdin muun maailman ympäriltäni.


Seuraava musitikuvani on portaista. Muistan kuinka juoksimme kilpaa yläkertaan kohti makuuhuonetta, samalla kikattaen kuin pienet tytöt. Muistan Tyynen potkaisseen kengät jalastaan ja minun tuijottavan hänen uskomattoman kauniita, lähes virheettömiä sääriään.


Muistan myös vauhdikkaasti vähenevät vaatteet, jotka sinkoilivat sinne tänne. Tyynen kaunis ja uskomattoman kuuma vartalo sai minut tuntemaan voimakasta epävarmuutta omasta raskausarpia täynnä olevasta kovia kokeneesta kehostani.


Pääni oli sekaisin, olin totaalisen pyörryksissä, mutta en välittänyt. Tunsin Tyynen lämpimän vartalon vasten omaani, hänen hellän kosketuksensa ihollani ja nautin joka hetkestä. "Olet todella kaunis", Tyyne kuiskasi hellästi korvaani ja suuteli niskaani. Olin kuin sulaa vahaa hänen käsissään.


Lopulta pääsimme sängylle asti ja vilkaisimme vielä toisiamme ennen kuin pujahdimme peiton alle. En voinut käsittää miten näin hyvältä tuntuva asia saattoi olla niin uskomattoman väärin? En kuitenkaan jaksanut kieltäytyä. Kärsisin seurauksista sitten myöhemmin.


Uskomattoman nautinnollisen illan päätteeksi jäimme vielä makoilemaan sängylle. Minulla ei ollut hajuakaan mitä sanoisin Maolle, kun pääsisin kotiin. En tiennyt miten lapset reagoisivat, saatikka miten korkealla Tyynen odotukset olisivat suhdettamme ajatellen. Onneksi Tyyne antoi minulle aikaa miettiä miten hoitaa asiat kotona. "Minä todella pidän sinusta Chloe, mutta en aio odottaa loputtomiin", Tyyne sanoi ennen kuin lähdin kotimatkalle.


Minun olisi siis valittava Maon ja Tyynen väliltä. Minun täytyisi miettiä, sekä omia, että lasteni tarpeita. Kaikkein vaikeinta olisi ottaa tämä puheeksi Maon kanssa. En olisi tahtonut loukata häntä, olihan hän kuitenkin uhrannut paljon muuttaessaan luokseni ja jättäessään elämänsä Kiinassa taakseen. "Olin nautintoni saanut, nyt minun täytyisi kohdata sen seuraukset", minä ajattelin vielä ennen kuin astuin ulko-ovesta sisälle.


Koin suuren järkytyksen, kun sisälle päästyäni minua vastassa olikin surkeana itkevä Kayla, joka ryntäsi vauhdilla luokseni kertoen, että isä oli suutuspäissään pakannut matkalaukkunsa ja lähtenyt.


Minun oli pyydettävä Kaylaa toistamaan sanansa, sillä en ollut uskoa korviani. Oliko Mao todella voinut suuttua minulle niin verisesti, että hän oli lähtenyt ja jättänyt kaksi lasta keskenään kotiin? Toki Kayla oli jo silloin tällöin ollut muutamia tunteja yksin kotona, muttei hän ollut ikinä joutunut huolehtimaan Maxista, saatikka joutunut olemaan yksin pimeään aikaan.


Yritin parhaani mukaan rauhoitella järkyttynyttä Kaylaa ja lupasin, että hän saisi nukkua tämän yön vieressäni. Vaikka Kayla läheni jo uhkaavasti teini-ikää, luin silti hänelle sadun saadakseni tytön rauhoittumaan. Jo muutaman sivun jälkeen Kayla matkasi tyytyväisenä kohti höyhensaaria.


Peittelin vielä Kaylan ja annoin hänelle hyvänyön suukon, jonka jälkeen menin rauhoittamaan herännyttä Maxia, joka istua tönötti hiljaa kehdossaan. Poika oli selvästi ihmeissään uudenlaisesta nukkumajärjestyksestä.


Viimein sain Maxinkin nukahtamaan, jonka jälkeen hiivin hiljaa ulos. Kaivoin kännykän taskustani ja näppäilin siihen Maon numeron. Maon viimein vastatessa olin lähellä aloittaa järjettömän huudon, mutta sitten tajusin, että kello oli jo vaikka kuinka paljon. En voinut ymmärtää Maon käytöstä ja olin raivoissani, mutta hillitsin itseni ja sovimme näkevämme Maon kanssa huomenna aamulla, jolloin juttelisimme asiat selviksi. Lopulta kellon lähestyessä aamuneljää, pääsin minäkin viimein nukkumaan.


Aamulla rauhoittelin vielä hieman järkyttynyttä Kaylaa ja lopulta tyttö suostui menemään kouluun. Huomasin kuitenkin Kaylan lähtiessä, että tyttö oli vieläkin surullinen ja hieman hämmentyneessä olotilassa. Kayla kysyi aamiaisella minulta vaisuna, että tulisiko isä vielä takaisin. Siihen kysymykseen en osannut vielä vastata, eikä se helpottanut Kaylan oloa yhtään.


Pari tuntia Kaylan kouluun lähdön jälkeen suvaitsi Mao viimein saapua. Olimme sopineet Maon tulevan kahdeksalta, mutta kello läheni jo yhtätoista ja minä aloin toden teolla närkästyä Maon käytökseen. Toivoin todella, että hänellä oli hyvä syy kaikelle tälle.


Tuijotin Maoa jäätävästi ja päätin, etten huutaisi. En tahtonut herättää päiväunilla olevaa Maxia. Pidin ääneni normaalin puheen tasolla, mutten säästellyt sanoissani. Syytöksiä sateli ja vaadin selitystä.


Minun yllätyksekseni Mao alkoi kuitenkin nauraa. Hän nauraa räkätti sydämensä kyllyydestä ja katsoin häntä silmät pyöreinä. "Onko tämä sinusta todella näin huvittavaa?", minä kysyin sarkastiseen äänensävyyn. "On", Mao tirskui.


"Saatpahan ainakin ansiosi mukaan, senkin itsekäs haahka!", Mao sanoi ja tönäisi minua rintaan. "Minä muutin sinun takiasi tänne ja leikin kanssasi perhettä. Sitten sinä mokoma itsekeskeinen lumppu sanot, ettet kaikkien näiden vuosien jälkeen edes halua kanssani naimisiin", Mao sanoi vihaisena.


Loukkaannuin Maon sanoista, mutta yritin selittää hänelle miltä minusta tuntui. Mao kuitenkin keskeytti minut, ennen kuin olin edes päässyt kunnolla alkuun. "Turha siinä selitellä. En jaksa enää kuunnella valheitasi. Olen saanut tarpeekseni tästä kaikesta. Se on loppu nyt. Voit hyvin mennä sen naikkosesi luokse", Mao sanoi ja olin jo kysymässä miten ihmeessä Mao tiesi Tyynestä, mutta Mao kuitenkin jatkoi: "Kyllä minä siitä naisesta tiedän, en minä sokea ole, vaikka vanha jo olenkin".


Olin kuullut tarpeeksi. "Riittää jo. Ala sitten painua siitä, en tahdo enää nähdä sinua", minä sanoin ja käänsin katseeni Maosta. Mies selvästi nautti nähdessään minun kärsivän. En kuitenkaan suostunut suomaan Maolle sitä tyydytystä, että olisin itkenyt. Pidin itseni kasassa, vaikka perheeni olikin jo hajonnut.


Mao lähti ovet paukkuen ja hän huusi vielä kasan ilkeitä sanoja ennen poistumistaan. En olisi ikinä voinut uskoa Maon olevan niin kylmä ihminen. Emme selvästi enää tunteneet toisiamme, ehkä emme olleet ikinä edes tunteneetkaan toisiamme kunnolla.


Maon lähdettyä, kävin sängylle pitkäkseni ja tuijotin hiljaa eteeni. Yhteinen elämäni Maon kanssa oli ohitse. Olin tavallaan tiennyt tämän hetken tulevan ennemmin tai myöhemmin, mutta olin silti surullinen. Olimmehan kuitenkin olleet Maon kanssa yhdessä jo melkein viisitoista vuotta. Tiesin, ettei rakkautemme ollut kukoistanut enää muutamaan vuoteen, mutta olin silti pettynyt. Kuinka Mao pystyi jättämään kaiken tuosta vain?


Päivän vaikein paikka oli, kun Kayla palasi koulusta ja minun täytyi kertoa Kaylalle ettei Mao enää asuisi kanssamme. "Tarkoitatko, etten näe isää enää ollenkaan?", Kayla kysyi kauhistunut ilme kasvoillaan. Katselin masentuneena tyttäreni kauniita kasvoja ja sanoin: "Tarkoitan".


"Mutta minä olen täällä", minä sanoin yrittäen saada Kaylan piristymään. "Mieti kuinka hauskaa meillä tulee olemaan, kun talossa on naisvalta", minä sanoin ja iskin silmää saaden Kaylan hymyilemään.


"Kiitos, olet maailman paras äiti", Kayla sanoi ja halasi minua kyynel silmässä. Kiedoin omat käteni hänen ympärilleen ja sanoin: "Tiedäthän, että minä todella rakastan sinua".


Patistin Kaylan omaan huoneeseensa tekemään läksyjä ja päätin soittaa Tyynelle. Sovimme, että Tyyne tulisi luokseni viikonloppuna, jotta voisin esitellä hänet Kaylalle. Päätimme kuitenkin olla varovaisia, ettemme onnistuisi järkyttämään kovia kokeneita Kaylaa.


Seuraavana aamuna onnistuin sähläämään totaalisesti telkkarin kanssa ja se kadotti kaikki kanavat. Pienen etsinnän jälkeen onnistuin löytämään Maolta jääneen työkalupakin ja löysin sieltä ruuvimeisselin. Turhautuneena kävin telkkarin kimppuun ja päätin saada sen toimimaan hinnalla millä hyvänsä.


Tyytyväisenä istahdin sohvalle. Tunnin sähläyksen jälkeen sain kuin sainkin kaikki kanavat jälleen näkymään. Olin ylpeä itsestäni, mutta tiesin, että minulla tulisi vielä olemaan vaikeaa, kun yrittäisin hoitaa, sekä naisen, että miehen hommat talossa. En ollut tajunnut kuinka rankkaa yksinhuoltajuus loppujen lopuksi saattoi olla.


En ehtinyt nauttia rentouttavasta television katselusta kuin kymmenen minuuttia, sillä Max päätti, että hän oli nukkunut tarpeeksi kauan päiväunia. Kävin nappaamassa pojan syliini ja hän hymyili minulle tyytyväisenä. Onneksi Max oli niin pieni vielä, ettei hän kunnolla tajunnut Maon poissaoloa.


Päiväunien jälkeen annoin Maxille välipalaa, jonka jälkeen siirryimme olohuoneeseen pitämään kävelyharjoituksia. Kohta minun täytyisi alkaa tehdä ruokaa, jotta Kayla saisi jotakin syötävää koulun jälkeen. Tuntui hassulta, että vaikka olin ollutkin koti-äitinä ikuisuuden oli arki jotenkin rankempaa nyt Maon lähdön jälkeen.


Positiivista Maon lähdössä oli se, että opin keskittymään enemmän lapsiini. Yksinhuoltajuus oli toki haastavaa, mutta sopeuduin siihen yllättävän hyvin. Myös lapset tuntuivat nauttivan seurastani enemmän kuin ennen.


Kaylan kanssa meillä oli pientä kinaa silloin tällöin, joka johtui Kaylan uudesta ystävästä, Piiparista. Piipari oli selvästi Kaylan mielikuvituksen tuote, joka helpotti tunteiden käsittelyä. Toisinaan hermostuin Kaylalle, kun hän tuntui keskittyvän pelottavan paljon Piipariin ja unohti kaikki muut kaverinsa.


Lopulta koitti viikonloppu. Olin tehnyt aamiaiseksi lettuja ja syödessämme niitä Kaylan kanssa, ovikello soi. Nousin pöydästä vauhdikkaasti ja marssin ovelle jättäen Kaylan korjaamaan pöydän. Kayla oli hieman ihmeissään, että kuka kumma meille tuli näin aikaisin aamulla. En nimittäin ollut kertonut Kaylalle etukäteen Tyynen vierailusta.


Tyyne seisoi oven takana yhtä kauniina kuin aina. "Ihanaa, että tulit", minä sanoin hymyillen. Minun teki mieli suudella Tyyneä, mutta pelkäsin Kaylan saattavan nähdä meidät ikkunasta. "Meidän täytyy sitten oikeasti olla varovaisia. En tahdo Kaylan epäilevän mitään", minä sanoin panikoiden. "Rauhoitu höpsö, olet kuin mikäkin hermoraunio", Tyyne naurahti ja lähti perässäni sisälle.


Kayla oli siivonnut pöydän ja siirtynyt olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Luultavasti neiti oli ehtinyt myös vähän kurkkia olohuoneen ikkunoista, joten olin iloinen, että olin pitänyt näppini irti Tyynestä. "Kayla, haluaisin esitellä sinulle hyvän ystäväni Tyynen", minä sanoin saaden Kaylan irrottamaan katseensa televisiosta.


Tyyne istahti Kaylan viereen sohvalle ja minä sanoin meneväni laittamaan pyykit kuivumaan. Jäin kuitenkin oven rakoon kuuntelemaan heidän hiljaista puhettaan. Kaikki vaikutti menevän hyvin ja Kayla jutteli Tyynen kanssa niitä näitä. Tyynekin vaikutti aidosti kiinnostuneelta Kaylan asioista.


Lopulta maltoin sulkea vessan oven ja keskittyä pyykkeihin. Tyyne pärjäisi varmasti. Olin selvästi huolehtinut aivan turhaan. Ehkäpä Kaylalle ei heti ensimmäiseksi tule mieleen, että äiti esittelee hänelle uuden tyttöystävänsä.


Minun palattuani pyykkien luota, Kayla meni huoneeseensa leikkimään ja me jäimme Tyynen kanssa olohuoneen sohvalle. Emme jutelleet paljoakaan vakavista asioista, kuten siitä, mihin suhteemme olisi menossa. Ajattelin paljon Kaylan tunteita ja sitä miten hänen käsityksensä minusta saattaisi muuttua, jos hän tietäisi Tyynen olevan tyttöystäväni. Lopulta tuli Tyynen kotiinlähdön aika ja minä saatoin hänet ulos.


Katsahdin vielä nopeasti ulko-oven viereisestä ikkunasta sisälle ja varmistin, ettei Kaylaa näkynyt. Sitten tartuin tiukasti kiinni Tyyneen ja suutelin häntä kiihkeästi, jättäen hänet himoitsemaan lisää.


Tyyne jäi vielä katsomaan perääni minun mennessäni takaisin sisälle. Tiesin, että hänen olisi tehnyt mieli juosta perääni ja kaataa minut sänkyyn. Tyyne kuitenkin tyytyi vain iskemään minulle silmää, jonka jälkeen hän lähti kävelemään tielle päin.


Tapailimme Tyynen kanssa pääsääntöisesti Kaylan ollessa poissa kotoa. Usein Tyyne tulikin luokseni aamiaiselle Kaylan lähdettyä kouluun. Pikkuinen Max oli yllättävän nopeasti tottunut Tyynen läsnäoloon ja poika jopa viihtyi Tyynen sylissä. Olin iloinen, että Max sopeutui Tyyneen niin hyvin, sillä minun olisi vaikeaa kertoa Kaylalle totuus Tyynestä. Oli mukavaa, että edes toinen lapsista tiesi jo, vaikka eihän Max sitä kunnolla ymmärtänyt.


Nautin siitä, että Kaylan poissaollessa saatoimme olla Tyynen kanssa lähekkäin, eikä meidän tarvinut varoa joka ikinen hetki. Aloin silti hiljalleen kyllästymään siihen, ettemme voineet maata toistemme vieressä Kaylan ollessa kotona. Tiesin, että minun oli tullut aika kertonut Kaylalle.


Tyynen kannsa päätimme, että kertoisin Kaylalle tämän syntymäpäivien jälkeen, jotka olisivat parin päivän päästä. Tyyne uskoi Kaylan ottavan asian hyvin, olihan hän viisas ja kiltti tyttö. Minä kuitenkin tapani mukaan pelkäsin pahinta ja tahdoin vain nauttia Tyynen seurasta nämä pari päivää ennen Kaylan synttäreitä.


Seuraavat pari päivää menivät aivan liian vauhdikkaasti. Kayla ei tahtonut mitään erikoisempia syntymäpäiväjuhlia, joten tyydyin pyytämään vain Tyynen paikalle. Tyyne hurrasi innoissaan Kaylalle tämän puhaltaessa minun ja Tyynen yhdessä leipomasta kakusta kynttilät sammuksiin. Itse hurrasin myös, vaikka en ollutkaan niin kovin juhlatuulella.


Kayla taputti juhlallisesti vielä itselleen, katsoi kohti kattoa ja esitti toiveen. Tyttö selvästi nautti saamastaan huomiosta ja pian hän jo tanssahtelikin kohti uutta elämänvaihetta.


Kaylasta kasvoi kaunis nuori neito, mutta vanhempien ero jätti tyttöön jälkeensä. Kaylan uudeksi piirteeksi tuli kärtty. Toivoin todella, ettei tämä uusi piirre aiheuttaisi ongelmia välillemme. Murrosikä kun ei muutenkaan ollut mitään helpointa aikaa.


Kakun syömisen jälkeen esittelin Kaylalle tämän uuden huoneen, jota olimme Tyynen kanssa kunnostaneet pari viime päivää. Kayla ihastui huoneeseensa heti ja kiitti meitä molempia.


Huoneen ihastelun jälkeen Tyyne meni nukuttamaan Maxia ja minä pyysin Kaylan kanssani olohuoneeseen. Jännitin kovasti edessä olevaa keskustelua ja olin yrittänyt miettiä etukäteen Kaylan tunteita ja reaktiota. Yllätyin kuitenkin todella paljon, kun Kayla avasi suunsa ennen kuin ehdin edes asiaani aloittaa. "Onko sun ja Tyynen välillä jotain muutakin ku pelkkää ystävyyttä?", Kayla pamautti suoraan ja menin hieman hämilleni. Tähän en ollut osannut varautua.


"Tuota noin niin..", minä sain vaivoin sanottua. Sanat tuntuivat takertuvan kiinni kurkkuuni. Keräsin kuitenkin itseni ja päätin sanoa suoraan niin kuin asiat olivat. "Kyllä meidän välillämme on muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Minun on pitänyt sinulle jo jonkin aikaa kertoakin siitä", minä sanoin.


"No, mutta sehän on hienoa", Kayla sanoi hymyillen ja minä en voinut tehdä muuta kuin katsoa häntä tyrmistyneenä. Tähän minä en todellakaan ollut varautunut. Ennen kuin Kayla meni nukkumaan hän sanoi vielä: "Tiedäthän, että mulle on okei, jos Tyyne haluaa muuttaa tänne. Se käytännössä muutenkin asuu täällä".


Kaylan mentyä huoneeseensa minä kävelin hyvin hämmentyneessä olotilassa makuuhuoneeseen, jossa Tyyne jo minua odottikin. Menin makaamaan hänen viereensä sängylle ja Tyyne kysyi minulta: "No, miten meni?" En tiennyt mistä aloittaa. "Se meni itseasiassa paremmin kuin hyvin. Kayla tiesi meistä jo, tai ainakin hän osasi arvata. Hän otti asian mainiosti ja sanoi, ettei häntä haittaa jos muutat tänne", minä kerroin ja jäin tuijottelemaan eteeni silmät pyöreinä.


Tyyne veti minut kainaloonsa ja otti kädestäni kiinni: "Sanoinhan, että se menee hyvin". En pystynyt oikein käsittämään, että miten tässä oli näin käynyt. Olin kuitenkin käsittämättömän onnellinen. Minulla oli kaksi ihanaa lasta, jotka hyväksyivät minut, sekä rakastamani naisen.

10 kommenttia:

  1. tässä osassa tapahtui paljon kaiken laista... onneksi chloe ei liiaksi pahastunut maon lähdöstä. vaikka ihmettelenkin, mistä mao oikein sai tietää! ja kaylakin? nooo, pääasia, että tyttö otti tän uutisen hyvin...

    jatkoa odotellen!

    VastaaPoista
  2. Eroonhan se suhde sitten päättyi, mutta se on mukavaa, et chloe on onnellinen ja et ne lapset hyväksy tyynen :) se ois hienoo jos tosielämässäki ihmiset ois noin suvaitsevaisia :)

    VastaaPoista
  3. toivoinkin että chloe ja tyyne päätyisivät yhteen, ja niinhän kävi :) ja hyvä että lapset hyväksyivät tyynen. hyvä osa, ja oli kiva lukea tämä tälläisenä sadepäivänä :D jatkoa odotan! niin ja kayla on todella kaunis, se piti vielä sanoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti kaikille kommenteista, ne piristävät aina :)

    laugh: Itse tykkään kans tosi paljon Kaylasta, vaikka neidin nenä ei ehkä mua niin hirveesti miellytä. Kayla on kuitenkin jotenkin tosi persoonallisen näkönen ja huomaa, ettei sukuun syntyvät oo enää yhtään niin "valmiskasvoja" kuin ennen :)

    VastaaPoista
  5. Ihana osa! Rakastan näitten legacyjen lukemista,ja tää onki yks niistä parhaimmista heti lc Austenin jälkeen :] Hyvä et Kayla suhtautui tohon Tyynen ja Chloen suhteeseen :)) Uutta osaa odotellen :DD

    VastaaPoista
  6. siis tuli pieni virhe D: eli hyvä kun Kayla suhtautui HYVIN tohon Tyynen ja Chloen suhteeseen :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Heh, ymmärsin kyllä mitä tarkoitit :D Kiva kuulla, että tykkäät :)

    VastaaPoista
  8. Tosi mahtava tää lc :) luin vasta kaikki osat ja rakastuin :D!! Heti tekee mieli pelata ja näi :D kirjotat tosi hyvin, enkä oo huomannu virheitä :)!osaat myös kiinnittää tekstin ja kuvan hyvin toisiinsa ! millon ois jatkoa :)?

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Kiitos paljon kehuista. Uusi osa on jo hyvää vauhtia tuloillaan, yritän saada sen vielä tänään julkaistua :)

    VastaaPoista