Osa 36 - Kaukopuheluja

Pitkän ja puuduttavan lentokoneessa ja taksissa istumisen jälkeen saavuin viimein haikein mielin kotipihaani. Katsahdin taksin ikkunasta ulos ja olin jo sanomassa taksikuskille, että nyt hän on kyllä erehtynyt osoitteesta. Katsahdin kuitenkin uudestaan ja huomasin, että kotini oli kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Talo näytti ulkoapäin yllättävän kodikkaalta. Unohdin hetkessä ajatukseni Maosta ja matkastani ja ryntäsin innoissani sisään tutkimaan uutta kotiani.

"Vau", minä huudahdin. Talo oli aivan uskomattoman upea, se oli nuorekas ja trendikäs, sekä juuri sopivan kokoinen yhdelle. Ihastuin heti talon värimaailmaan. Sisustus oli simppeli ja tilava. "En ikinä muuta tästä pois", minä ajattelin. Hmm, toisaalta.. Jossain vaiheessa taloa täytyisi laajentaa, kun perheeni kasvaisi. Tai oikeastaan, jos kasvaisi. No, se olisi sitten sen ajan murhe.

Nälkäisenä kaikesta reissaamisesta, päätin tehdä itselleni pikaisesti iltapalaa, ennen kuin kävisin nukkumaan. Päästyäni ihastelemaan upouusia kodinkoneita minut valtasi kuitenkin kova kokkausvimma ja onnistuin viettämään keittiössä useammankin tunnin. En vain voinut vastustaa kiusausta testata jokaikistä laitetta.

Muutamaa tuntia myöhemmin, mahani jo kurniessa järkyttävän lujaa, istahdin viimein syömään kebabia. Mao palasi jälleen ajatuksiini. Muistelin kuinka olimme yhdessä Egyptissä syöneet kebabia. Mietin olinko antanut tunteideni viedä vallan. Mitä jos Mao ei soittaisikaan minulle? Enhän minä oikeastaan edes tuntenut häntä kunnolla, hänellähän saattoi vaikka olla vaimo ja lapsia Kiinassa.

Päätin siirtää ajatukseni muualle ja kömpiä sänkyyni. Mao soittaisi minulle vasta päästyään kotiinsa, joten minun oli turha odottaa puhelua vielä. Hänhän olisi Egyptissä vielä muutamia päiviä, joten minun täytyisi rauhoittua. Muuten olisin hermoraunio jo ennen huomista.

Hiljalleen arki alkoi rullaamaan. Olin toistaiseksi vieläkin työttömänä, koska en ollut saanut aikaiseksi etsiä töitä. Ainakin koti pysyi siistinä, kun minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Soittelin myös säännöllisesti Codylle. En ollut nähnyt heitä reiluun viikkoon ja se tuntui ikuisuudelta. Eniten ikävöin Fionaa, joka oli oppinut kävelemään. Codyn pinna tuntui kiristyvän, kun soittelin hänelle useita kertoja päivässä, joten päätin hillitä itseni ja suoda veljelleni hetken rauhan.

Vietin useita tunteja päivästä puutarhassani, joka oli vihdoin alkanut kukoistamaan. Puutarha vei paljon aikaa ja mietin ryhtymistä puutarhuriksi, mutta päätin kuitenkin antaa sen olla. Rahallisesti minulla, kun ei ollut mikään kiire töihin, niin tahdoin miettiä erilaisia vaihtoehtoja.

Viisi päivää Egyptin matkani jälkeen olin lähellä saada sydänkohtauksen, kun puhelimeni soi. Sain kaukopuhelun Kiinasta. En voinut uskoa, että Mao todella soitti minulle. Kaukopuhelujen soittaminen ei ollut mitään halpaa huvia, joten juttelimme vain kymmenen minuuttia. Puhelu päättyi aivan liian pian, mutta olin uskomattoman onnellinen kuullessani Maon äänen. En ollut edes tajunnut kuinka paljon olin häntä lopulta kaivannut.

Puhelun päätyttyä nojauduin vasten sohvaa, sillä pelkäsin jalkojeni pettävän alta. Mao tulisi tänne, minun luokseni, ylihuomenna. En voinut uskoa sitä, tämä tuntui aivan sadulta. Maon työpaikalla ei oltu pidetty hänen venähtäneestä lomastaan, mutta Mao sanoi, ettei hän välittänyt. Hän ei kuulemma malttanut odottaa, että pääsisi näkemään minut.

Seuraava päivä kului älyttömän hitaasti, aika tuntui matelevan tahallaan. Ehdin siivoamaan talon lattiasta kattoon ja muutenkin valmistelemaan Maon tuloa. Mao olisi luonani vain kolme päivää, joten tahdoin niiden olevan täydellisiä. Varasin jääkaapin täyteen ruokaa, jottei minun tarvitsi poistua talosta. Tahdoin keskittyä vain Maoon. Pari tuntia ennen Maon lennon laskeutumista seisoin makuuhuoneen peilin edessä miettien olinko sittenkin valinnut asuni väärin. Olisiko minun kuitenkin pitänyt laittaa mekko? Odotin Maon saapumista innolla, mutta olin myös todella jännittynyt.

Viimein ovikello soi ja tunsin sydämeni jättävän yhden lyönnin välistä. Hikoilevin ja vapisevin käsin menin lopulta avaamaan ulko-oven. En voinut uskoa silmiäni, Mao todellakin seisoi oveni takana. "En voi uskoa, että olet todella täällä", minä huokaisin onnellisena ja halasin häntä lämpimästi. Lyhyen, mutta sitäkin romanttisemman halauksen jälkeen autoin Maon matkalaukkuineen sisälle.

Näytin Maolle mihin hän voisi purkaa tavaransa ja siirryin keittiöön valmistamaan meille päivällistä. Maolla oli taatusti kova nälkä kaiken reissaamisen jälkeen. Tunsin välillämme pientä jännitettä, mutta ehkäpä se oli täysin normaalia. Olisin tahtonut rynnätä oikopäätä Maon syliin, mutta hillitsin itseni, koska en tahtonut säikäyttää miestä tiehensä.

Söimme valmistamani falafelit aluksi hieman vaitonaisissa tunnelmissa, mutta ruokailun loppua kohden tunsin kuinka jännitys välillämme alkoi kaikkoamaan. Mao kehui kotini ja ruokani maasta taivaisiin ja kertoi minulle miten hänen loppulomansa oli sujunut. Lopulta Mao naureskeli sille, että olin ostanut syömäpuikkoja häntä varten. Mao lupasi opettaa minuakin käyttämään syömäpuikkoja vielä joskus.

Syömisen jälkeen esittelin kotini vielä tarkemmin Maolle ja esittelykierroksen jälkeen päädyimme sohvalle katsomaan telkkaria. Yritin parhaani mukaan keskittyä telkkarista tulevaan ohjelmaan, vaikka minun olisi tehnyt mieli syöksyä Maon päälle ja repiä vaatteet hänen yltään.

Lopulta en enää malttanut pitää näppejäni erossa Maosta ja hivuttauduin varovasti hänen kainaloonsa ja nostin käteni hänen harteilleen. Tuijotin Maoa suoraan silmiin saaden hänet kysymään ovelan viettelevään sävyyn: "Mitä sinulla on mielessä?"

Ennen kuin ehdin suutani avaamaan tunsin Maon lämpimän kosteat huulet vasten omiani. Suudelma oli pitkä ja sitäkin kiihkeämpi. Tunsin hengitykseni kiihtyvän Maon käden seikkaillessa vapautuneesti pitkin reittäni.

Lopulta tunsin tarvitsevani pienen aikalisän ja irrottauduin varovasti Maosta. Sanoin Maolle hakevani meille juotavaa ja ryntäsin vauhdilla keittiöön Maon jäädessä hölmistyneenä istumaan sohvalle.

Vapisevin käsin sain etsittyä kaapista tarjottimen, viinipullon ja laseja. Yritin parhaani mukaan kerätä ajatuksiani kasaan, en ollut varmaan koskaan jännittänyt mitään näin paljon. Pelkäsin Maon huomaavan kokemattomuuteni makuuhuoneen puolella ja toivoin kovasti etten tuottaisi Maolle pettymystä. Kaadoin lasillisen viiniä itselleni ja tyhjensin sen alta aikayksikön. Lopulta sain kaadettua lasilliset viiniä meille molemmille ja olin valmis palaamaan Maon luokse.

Juotuamme lasilliset tyhjiksi siirryimme makuuhuoneen puolelle. Tunsin oloni jo paljon itsevarmemmaksi ja valmiimmaksi. Päätin olla ottamatta stressiä ja antaa mennä. Ei tässä kovin huonosti voisi käydä, eihän?

Ensimmäiseksi kerraksi se sujui lähes täydellisesti. Mao oli aivan uskomaton ja olin hulluna häneen. Oli todella ihanaa nukkua miehen lämpimässä kainalossa sen jälkeen, kun oli tottunut menemään aina yksin nukkumaan. Toivottavasti Maokin oli tyytyväinen, hän kun nukahti melkein heti emmekä pahemmin jutelleet tapahtuneesta.

Heräsin seuraavana aamuna meistä kahdesta aikaisemmin, enkä raaskinut herättää suloisesti tuhisevaa Maoa, joten menin suihkuun. Tultuani suihkusta Mao tuli luokseni, veti minut tiukasti syleilyynsä ja suuteli kaulaani. "Olen aivan totaalisen rakastunut sinuun Chloe", hän kuiskasi korvaani. En halunnut uskoa, että jo ylihuomenna aamulla Mao palaisi takaisin Kiinaan.

En tiennyt mistä ihmeestä sain yllättäen niin paljon itsevarmuutta. En malttanut pysyä erossa Maosta, eikä hän minusta. Seuraavat kaksi päivää teimme sitä milloin missäkin, sohvalla, sängyssä, suihkussa ja jopa keittiön pöydällä ja pesukoneen päällä.

Tunsin itseni aikamoiseksi duracell-pupuksi, virtaa vain riitti ja riitti. Onneksi Mao ei pitänyt sitä huonona asiana, vaan päinvaistoin. Meillä oli kaikinpuolin oikein nautinnolliset kolme päivää yhdessä, vaikka emme kovasti ehtineetkään jutella ja tutustua toisiimme.

Aivan liian pian koitti Maon lähtöpäivä. Viime päivät olivat menneet aivan liian vauhdikkaasti, enkä olisi millään halunnut päästää Maoa lähtemään takaisin Kiinaan. Silitin hellästi Maon poskea ja kysyin: "Onko sinun aivan pakko lähteä jo?" Mao hymyili minulle parasta hymyään saaden sydämeni sulamaan ja sanoi: "Tulen takaisin niin pian kuin mahdollista".

Mao veti minut hellästi vasten itseään ja painoi huulensa vasten huuliani. Suudelma oli täydellinen ja se helpotti jäähyväisten jättämistä. Toivoin pääseväni suutelemaan Maoa mahdollisimman pian uudestaan. Hän oli ehdottomasti odottamisen arvoinen.

Oli vaikeaa katsoa ikkunasta Maon loittonevaa selkää, kun en tietänyt koska näkisin hänet seuraavaksi. Tunsin ikävän hiipivän sieluuni nyt jo. Puhalsin lentosuukon kohti Maoa, vaikka hän ei sitä nähnytkään.

Pudotus takaisin arkeen tunnahti mukavasti. Olisin niin mielelläni jatkanut hiljaiseloa Maon kanssa. Vielä enemmän kuitenkin tunnahti käynti vaa'alla. Katsoin järkyttyneenä vaa'an antamaa lukemaa. Olin reilussa kuukaudessa lihonut neljä kiloa, mikä oli minun mittapuullani aivan liikaa.

Vaikka kuinka olin yrittänyt syödä terveellisesti, huomasin syöväni useammin ja suurempia annoksia. Olin myös alkanut kärsiä kummallisista mieliteoista. Minusta oli yllättäen täysin normaalia lisätä salaattiin kermavaahtoa ja siitä oli vielä kaiken lisäksi tullut suurta herkkuani.

Sitten oli puolestaan niitä ruokia, joita en yllättäen pystynyt enää sietämään ja tiettyjä hajuja jotka saivat minut voimaan pahoin. Tarkemmin ajateltuani tajusin, ettei minulla ollut Maon vierailun jälkeen ollut kuukautisia ja siitä oli aikaa jo... kuusi viikkoa?!

Tehtyäni positiivisen raskaustestin varasin oitis ajan äitiysneuvolaan, josta sain lähetteen varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen. En tahtonut iloita liian aikaisin, vaikka kaikki viittasi selvästi raskauteen. Olin toivonut omaa lasta niin kauan, etten tahtonut innostua liian aikaisin.

En voinut uskoa tätä todeksi. Siellä se todella oli, aivan pienen pieni alkio, josta pian kasvaisi sikiö ja seitsemän kuukauden päästä syntyisi pieni vauva. Minusta tulisi vihdoinkin äiti.

Juttelimme Maon kanssa kerran viikossa, koska kaukopuhelut maksoivat niin paljon. En ollut kertonut Maolle ettei minulla ollut pulaa rahasta. En myöskään ollut raaskinut kertoa Maolle raskaudestani. En tiennyt yhtään miten hän suhtautuisi ajatukseen tai haluaisiko hän ylipäätään ikinä saada lapsia, joten päätin ettei vielä ollut hyvä aika kertoa. Mao yritti kovasti järjestää pääsyä luokseni, mutta töistä vapaan saaminen oli vaikeaa. Hän koitti myös suostutella minua Kiinaan. Olisihan se ollut hienoa, mutta yritin parhaani mukaan keksiä tekosyitä miksen voinut mennä hänen luokseen. Raskaana kun ei saanut mielellään lentää, enkä halunnut ottaa riskejä, sillä pelkäsin kovasti keskenmenoa.

Raskaus eteni tasaista tahtia ja hyvin pian saavutin puolivälin. Sen myötä aloin valitettavasti kärsiä pahoista selkäkivuista, eikä raskaus ollut aina niin kovin nautinnollista aikaa. Pääasia kuitenkin oli, että pikkuinen oli kaikinpuolin kunnossa. Lääkärin suosituksesta yritin varovasti venyttää selkää ja kävin päivittäin pienillä kävelylenkeillä pysyäkseni kunnossa. Lähenevä synnytys oli alkanut mietityttää. Pelkäsin yksin synnyttämistä ja olisin mieluusti tahtonut Maon mukaan. En vain vieläkään ollut saanut aikaiseksi kertoa hänelle raskaudestani.

Luin useita raskaudesta, synnytyksestä ja vauvan hoitamisesta kertovia kirjoja. Tunsin, etten voinut olla liian valmis vauvan tuloon. Olin toki huolehtinut veljistäni ja veljentytöstäni Fionasta, mutta imetys ja vauvan öiset heräilyt olivat minulle vielä täysin tuntematonta aluetta.

Ollessani kuudennella kuulla raskaana, päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja kertoa Maolle. Päättäväisesti nappasin puhelimen esille ja soitin Maolle. Eihän tässä olisi enää kuin kolme kuukautta vauvan tuloon, nyt olisi jo aikalailla pakko kertoa.

Valitettavasti Mao ei ottanut uutista ihan niin hyvin kuin olin toivonut. Mao huusi minulle pää punaisena ja ensimmäistä kertaa huomasin millainen hän oli vihaisena. Kieltämättä itsellänikin oli hormonit hieman vallattomalla päällä ja sanoin asioita joita en tarkoittanut. Puhelu päättyi melko riitaisissa tunnelmissa ja aloin katumaan, että olin edes ylipäätään mennyt soittamaan Maolle.

Kahteen kuukauteen en kuullut Maosta mitään ja yrittäessäni soittaa hänelle, hän ei vaivautunut vastaamaan puheluihini. Pelkäsin, etten kuulisi hänestä enää koskaan. Olin jo hiljalleen alkanut hyväksyä ajatuksen yksinhuoltajuudesta, olinhan ollut koko raskausajankin yksin.

Olin hankkinut kaikki valmiiksi vauvaa varten ja totesin, että pärjäisin ainakin toistaiseksi ilman lastenhuonetta. Ehkä sitten vauvan kasvaessa rakennuttaisin hänelle oman huoneen, mutta ainakin pari ensimmäistä vuotta menisi mainiosti näinkin. Olin jo tottunut yöllä heräilyyn kiitos jatkuvan pissahädän, johon heräsin loppuraskaudesta kahdesta neljään kertaan yössä. Onneksi luonto hoiti tehtävänsä. Pärjäisin varmasti mainiosti yksinkin.

Pari viikkoa ennen laskettua aikaa koin suuren yllätyksen löytäessäni Maon ulko-oveni takaa. Häkeltyneenä pyysin hänet sisään ja istahdimme sohvalle juttelemaan. Mielessäni pyöri tuhat ajatusta, mutta päätin olla hiljaa ja antaa Maon puhua. Mao pyysi anteeksi käytöstään ja sanoi, että raskaus oli tullut aivan puun takaa, eikä hän ollut osannut reagoida siihen kypsästi. Kaikesta huolimatta tunsin suurta rakkautta, eikä minun tarvinut miettiä kahta kertaa antaisinko hänelle anteeksi. Minä halusin todella yrittää ja katsoa voisimmeko olla perhe, vaikka kaikki olikin tapahtunut niin kovin nopeasti.

Mao vaikutti innostuneen vauvasta ja hän tunnustelikin innoissaan vatsaani ja hämmästeli kuinka lujaa vauva potki. Oloni alkoi kieltämättä olla melko tukala ja toivoin vauvan syntyvän mahdollisimman pian. Mao tuki minua parhaansa mukaan ja olin todella kiitollinen siitä, että hän oli päättänyt jäädä luokseni asumaan.

Mao on luonteeltaan herkästi innostuva, kalannarraaja, vesifoobikko, virtuoosi ja viherpeukalo, joten hän auttoi enemmän kuin mielellään minua puutarhan hoidossa. Oli yllättävän mukavaa jakaa arki yhdessä jonkun kanssa.

Asuttuaan luonani muutaman päivän Mao oli lähellä aiheuttaa minulle sydänkohtauksen hänen polvistuessaan eteeni ja kaivaessaan taskustaan timanttisormuksen. En ollut uskoa silmiäni. Olinko minä todella löytänyt unelmieni prinssin? Pienen alkukankeuden jälkeen Mao oli päättänyt, että hän tahtoi jakaa loppuelämänsä kanssani. Oliko tämä oikeasti totta? Vasta kuultuani Maon suusta sanat: "Tuletko vaimokseni?" saivat minut uskomaan kaiken. "Tietenkin tulen", minä sain sanottua kyynelten lomasta. Hullut hormonit aiheuttivat mitä kummallisimpia tunnetiloja ja reaktioita ja Mao oli kieltämättä hieman yllättänyt reaktiostani.

Viimein sain tehtyä itkusta lopun ja ojensin vasemman käteni Maolle, jotta hän voisi pujottaa sormuksen sormeeni. Mao kysyi olinko varmasti varma tästä. Miesparka oli selvästi pelästynyt loputtomalta tuntunutta itkuani. Vakuuttelin kaiken johtuvan hormoneista ja viimein Maokin uskoi minun olevan täysin kunnossa ja hän malttoi nousta ylös lattialta.

Hyökkäsin Maon syleilyyn ja suutelimme pitkään. Vuosi sitten en olisi uskonut, että olisin nyt raskaana ja kihloissa. Olin odottanut omaa perhettä niin kauan, että vihdoin kun tämä kaikki kävi toteen, se tuntui sadulta. Olihan meilläkin ollut omat ongelmamme, enkä olisi uskonut, että lomaromanssi olisi voinut johtaa tähän, mutta totta se oli. Olin onnellisempi kuin koskaan, pian minulla olisi pieni vauva ja aviomies. Tosin häiden suunnittelua ei aloitettaisi aivan lähiakoina. Tahdoin nimittäin päästä eroon kaikista niistä 15 lisäkilosta, jotka minulle oli raskauden aikana kertynyt.

Puolitoista viikkoa myöhemmin, juuri laskettuna päivänä iltapäivän kääntyessä illaksi alkoivat supistukset. Rauhallinen puutarhan huolto muuttui Maon osalta panikoinniksi, eikä hän tiennyt mitä tehdä. Itseänikin alkoi kieltämättä vähän jännittää lapsiveden mennessä, mutta yritin parhaani mukaan pysyä rauhallisena.

Mao rauhoittui sen verran, että sai tilattua meille taksin. Mao istui kanssani takapenkillä ja piti minua kädestä kiinni koko matkan ajan. Olin iloinen, ettei minun tarvinut mennä yksin synnyttämään.

Synnytys sujui yllättävän hyvin ja kestin sen ilman kivunlievitystä. Ehkäpä raskauden aikaiset selkäkivut olivat totuttaneet minut kestämään kipua yllättävän hyvin. Muutaman päivän päästä synntyksestä pääsimme viimein kotiutumaan pienen nyytin kanssa. Suloinen tyttömme sai nimekseen Kayla. Kayla on luonteeltaan tarkkasilmäinen virtuoosi.

Mao ei ollut yhtään tyytyväinen siihen järjestelyyn, että Kayla nukkui kanssamme samassa huoneessa. Minulle yölliset heräilyt eivät tuottaneet ongelmia, mutta Mao oli jo muutaman yön jälkeen erittäin kypsä kuuntelemaan Kaylan itkua, niin kypsä, että hän oli valmis siirtymään sohvalle nukkumaan.

Katsoessani tytärtäni tunsin suunnatonta rakkautta, enkä oikein ymmärtänyt kuinka joku saattoi olla vihainen pienelle vauvalle, joka ei ollut tehnyt elämässään mitään pahaa. "Onko isi vähän hupsu?", minä lepertelin Kaylalle. Ymmärsinhän toki, että Mao tahtoi nukkua, mutta minusta hän teki tästä liian suuren numeron.

Minä kuitenkin olin se joka ruokki, kylvetti ja vaihtoi Kaylan vaipat. Lisäksi tein sen kaiken hymyssä suin ja nautin joka hetkestä. Minusta tuntui ettei Mao ollut onnistunut luomaan minkäänlaista suhdetta Kaylan kanssa. Enkä rehellisesti sanottuna oikein tiennyt tahtoiko Mao edes luoda suhdetta tyttäreensä. Mao oli yllättävän viileä Kaylaa kohtaan, eikä se ollut mikään hyvä asia.

Mao ei ollut saanut aikaiseksi etsiä töitä täältä Bridgeportista ja minusta tuntui, että Mao kulutti kaiken aikansa pelaamalla typeriä tietokonepelejä. Olin jotenkin kuvitellut, että vauva merkitsisi hiukan enemmän hänelle. Mao ei ollut edes sairaalalta lähdön jälkeen pitänyt Kaylaa kertaakaan sylissä.

Katsellessani Kaylaa, mietin, että voisiko Mao mahdollisesti kärsiä raskauden jälkeisestä masennuksesta. Eikös se ollut ihan mahdollista miehilläkin? Suhteemme oli kuitenkin ollut sen verran epävakaalla pohjalla, että vauvan syntymä saattoi hyvinkin mutkistaa asioita. Toivoin kovasti kaiken kääntyvän vielä parhain päin.