Osa 30 - Odottamaton vieras

Viimein sain itseni koottua ja kävelin hitain, rauhallisin askelin kohti vihkikaaren alla seisovaa miestäni. Olin selvinnyt jo näin pitkälle ja tiesin, että selviäisin kyllä loppuun asti. Halusin häistä pienet ja intiimit, joten kutsuin vain Belisaman ja sisareni. Valitettavasti paikalle eksyi myös paparazzi, joka tuijotti minua ja Aulista silmä kovana.

Pian tuli aika lausua häävalat. Pelkäsin ääneni pettävän, koska minua jännitti niin paljon. Sain onneksi sanottavani sanottua, enkä edes päästänyt ainuttakaan kyyneltä. Keskityin tuijottamaan tiukasti Aulista ja yritin unohtaa kaiken muun ympäriltäni.

Sain kuin sainkin sanottua tahdon. Se tuntui elämäni vaikeimmalta teolta, mutta minä olin iloinen onnistumisestani. Aulis pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni ja lupasi samalla rakastaa ja kunnioittaa minua koko loppuelämänsä ajan. Minä kuitenkin pelkäsin ettei se riittäisi, sillä eläisin niin paljon pidempään, kuin hän. Toivoin kuitenkin, että lyhyestä elämästämme tulisi sitäkin onnelisempi.

Aulis painoi kätensä kiinni minun käsiini. Nyt olimme virallisti naimisissa ja minusta tuli rouva. Rouva Adams tosin, sillä kieltäydyin ottamasta Auliksen sukunimeä. Aulis loukkaantui siitä vähän, mutta hän ymmärsi lopulta, että tahdoin kunnioittaa vanhempiani ja pitää heiltä saamani sukunimen.

Vaihdoimme ensimmäisen suudelmamme miehenä ja vaimona juhlavieraiden hurratessa ja taputtaessa meille. Suudelma sai minut viimeinkin unohtamaan kaikki pelkoni ja koin itseni onnellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Olin aivan turhaan murehtinut, kaikki sujuisi varmasti loistavasti.

Seremonian jälkeen tuli aika leikata hääkakku. Katselin kakkua tyytyväisenä, se oli aivan uskomattoman kaunis. Aulis käski minua kiirehtimään, sillä hänellä oli kauhea nälkä, kuten myös vieraillamme. Lopulta iskin kakkulapion kiinni kakkuun ja leikkasimme sillä yhdessä palan. Nyt kakku olisi piloilla, mutta ainakin kakku oli ollut hetken ajan todella upea.

Siirryimme Auliksen kanssa kuistiin syömään kakkua ja teimme vieraille tilaa, jotta he pääsisivät ottamaan osansa kakusta. Belisama tuijotti kakkua turhautuneena, ei hän voinut sitä tietenkään syödä. Tarjosin siis Belisamalle jääkaapista hurmepakkauksen, jotta hänkin saisi jotain.

Hyvin pian viimeisetkin vieraat lähtivät, olivathan juhlat alkaneet vasta iltamyöhään. Monilla oli aamulla edessään työpäivä. Jäimme vieraiden lähdettyä vielä Auliksen kanssa kuistille istumaan ja syömään kakkua. Tiesin, etten olisi saanut syödä sitä, mutta pakkohan minun oli omaa hääkakkuani maistaa. Se maistui todella taivaalliselta.

Vain puoli tuntia myöhemmin kakku päätti tulla ylös. Tämän siitä siis sai, kun tahtoi nauttia omasta hääkakustaan. Olisi selvästi pitänyt vain tyytyä hurmepakkaukseen. Onneksi huono oloni meni vilauksessa ohitse ja pääsin nauttimaan Auliksen kanssa hääyöstämme.

Hääyömme oli uskomaton. Väsyneenä aherruksestamme nukahdimme Auliksen kanssa molemmat lähes heti, emme jaksaneet edes vetää peittoa päällemme. Se ei silti minua haitannut, sillä Auliksen kainalossa oli hyvä nukkua.

Pahoinvointini oli jatkunut häiden jälkeen ja kaiken lisäksi se oli vielä pahentunutkin. Kolme viikkoa häiden jälkeen käynti sairaalalla antoi syyn pahoinvointiini. Olin raskaana. Kotona tunnustelin kauhuissani mahaani, se oli todella kasvanut. Ihmettelin suuresti, etten ollut itse tajunnut raskauttani.

Raskaus oli koko elämäni mullistavin asia. Uutinen oli toki iloinen ja vauva oli todella tervetullut perheeseemme, mutta nyt saisin olla joka ikinen hetki varuillani. Antonio varmasti yrittäisi vahingoittaa minua tai viedä lapseni, kunhan se syntyisi. En tiennyt miten olisin suhtautunut asiaan. Pitäisikö minun kertoa Aulikselle Antoniosta, vaiko ei? Aulis ansaitsi kyllä kuulla totuuden, mutten tahtonut hänen joutuvan huolehtimaan minusta. En edes tiennyt miten Aulis suhtautuisi raskauteeni. Päässäni jylläsi jälleen kerran miljoona ajatusta.

Päätin tarttua tuumasta toimeen, vauva tulisi, olisin minä valmis tai en. Niinpä aloin lukemaan odotusajasta ja synnytyksestä. Olin sisaruksista nuorin, eikä minulla ollut mitään käsitystä vauvojen hoidosta. Kaiken lisäksi olin vielä vampyyri ja raskauteni olisi huomattavasti erilaisempi kuin ihmisen. Halusin tietää raskaudesta ja vauvoista tarpeeksi, ennen kuin kertoisin asiasta Aulikselle.

Hyvin pian tuli Milan aika jättää pentuajat taakseen ja kasvaa aikuiseksi koiraksi. Tunsin pientä syyllisyyttä rinnassani, koska Mila oli jäänyt hieman taka-alalle, sillä minulla oli ollut niin paljon muuta ajateltavaa viime aikoina. Onneksi Mila oli kotitunut luoksemme hyvin, siitä sain olla todella kiitollinen.

Milasta kavoi terhakka tyttö, jolla riitti energiaa vaikka muille jakaa. Mila olisi halunnut jatkuvasti leikkiä ja juosta, mutta onneksi se osasi välillä myös rauhoittua ja ottaa rennosti.

Mahani kasvoi kasvamistaan ja tiesin, että nyt olisi aika kertoa Aulikselle raskaudestani tai muuten hän huomaisi sen itse. "Aulis, en tiedä miten tässä näin pääsi käymään. Toivottavasti otat asian hyvin, sillä tiedän, että olet jo vanha ja tämä saattaa tulla aikamoisena shokkina" minä kerroin. Aulis tuijotti minua hölmistyneenä. "Minä olen raskaana", minä sanoin ja keskityin katsomaan tarkasti Auliksen kasvoja, jotta näkisin hänen reaktionsa.

"Kulta, sehän on upeaa! Ei minua ikä haittaa, kyllä minä jaksan pikkuisen kanssa leikkiä ja tiedäthän sinä, että olen jo kauan toivonut omaa lasta", Aulis sanoi riemastuneena. Tunsin suurta helpotusta, onneksi Aulis otti uutisen näinkin hyvin. Käänsin selkäni ja lähdin tyytyväisenä nukkumaan.

Minulta jäi kuitenkin huomaamatta jotakin tärkeää, sillä heti lähdettyäni Auliksen ilme muuttui masentuneeksi.

Minä olin jo sikeässä unessa meidän sängyssämme, kun Aulis hiipi hiljaa ulos ja varoi herättämästä minua. Aulis kaivoi kännykän taskustaan ja katseli sitä haikeana. Aulis ei oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Päätös oli vaikea, koska elämän aikana oli tapahtunut niin paljon kaikkea hyvää.

"Aulis tässä, yhdistäisitkö Antoniolle? Kyllä, asiani on tärkeä", Aulis sanoi puhelimen toisessa päässä olevalle naiselle. "Pieni hetki", nainen sanoi ja puhelin alkoi pitämään hiljaista tuut-ääntä.

"Antonio? Minä tässä, Aulis. Soitin vain kertoakseni, että olen päättänyt irtisanoutua tehtävästäni. Casey on raskaana minulle, enkä todellakaan aio tuoda minun lastani sinulle, kun hän syntyy. Tiedän, että teimme sopimuksen, mutta minä todella rakastan Caseytä, joten anna olla. Äläkä edes yritä vahingoittaa lastani tai vaimoani!", Aulis huusi itsevarmana puhelimeen.

"Sinä petit sopimuksemme, joten voit olla aivan varma, että tämä ei jää tähän. Kehottaisin sinua olemaan varuillasi", Antonio sanoi nauraen räkäistä nauruaan, ennen kuin hän katkaisi puhelun. Aulis tuijotti masentuneena eteensä.

Aulis jäi puhelun päätyttyä katsomaan puhelintaan. Miten tässä olikaan näin käynyt? Hänen oli pitänyt saada Casey raskaaksi ja toimittaa hänen synnyttämänsä lapsi Antoniolle. Aulis ei kuitenkaan pystynyt siihen, hän ei voinut pettää rakastamaansa naista, vaikka tehtävä oli aluksi tuntunutkin helpolta.

Raskauteni eteni ja mahani kasvoi hurjaa vauhtia. Äitiysloman aikana lähennyin Milan kanssa entisestään. Kävimme Milan kanssa pitkillä kävelyillä, sillä en pitänyt istumisesta. Minusta tuntui, että mahani oli koko ajan tiellä, aivan sama mitä tein. Mila oli oppinut kävelemään nätisti hihnassa, joten lenkkeily sujui useimmiten ongelmitta.

Milasta oli tullut todella kiltti koira. Mila rakastui punaiseen koirankoppiin, jonka Aulis oli sille rakentanut. Mila nukkui mielummin ulkona, koska sieltä sen oli helpompi suojella omaa reviiriään. Mila ei olisi millään tahtonut nukkua sisällä meidän kanssamme, vaikka sille oltiin hankittu oma pehmeä peti.

Mila oli pentuna kova järsimään huonekaluja, mutta onneksi puruvimma laantui sen kasvaessa. Mila oppi viimein purulelujen tarkoituksen ja huonekalumme jäivät rauhaan. Milan lempileluksi muodostui vihreä puruluu, joka vinkui ärsyttävästi. Mikä siinä onkaan, että juuri ne äänekkäimmät lelut ovat kaikkein hauskimpia?

Viimein koitti se päivä, kun lapseni päätti putkahtaa maailmaan. Olin mennyt ulos viemään roskapussia, kun lapsivesi yllättäen meni. Tämä tapahtui tietenkin auringon poltaessa niskaani. Tunsin voimakkaan supistuksen ja pitelin kiinni mahastani. Yritin huutaa Aulista, mutta hän ei tietenkään kuullut huutoani sisälle.

Supistukset olivat todella kivuliaita. Olin varma etten saisi ponnistettua tarpeeksi, jotta vauva saataisiin ulos. Olin kauhuissani edessä olevasta synnytyksestä. Huusin Aulista niin lujaa kuin pystyin. Onneksi Mila ymmärsi hätäni ja se juoksi haukkuen Auliksen luokse. Tunsin oloni kovin voimattomaksi, eikä kirkas aurinko helpottanut oloani yhtään. Lopulta Aulis saapui juosten luokseni ja ohjasi minut kuistille odottamaan taksia. Päässäni pyöri ja minua heikotti. En tiennyt selviäisinkö sairaalalle asti.

Viimein taksi tuli. Auliksen oli kannettava minut taksiin, koska en pystynyt itse kävelemään. Jaloissani ei ollut ollenkaan tuntoa. Onneksi matkalla sairaalaan oloni helpottui, kun aurinko ei kärventänyt ihoani ikkunoiden läpi. Pystyin kävelemään taksista omin jaloin sairaalan ovista sisälle. Aulis olisi välttämättä halunnut taluttaa minut, mutta minä kielsin. Tahdoin pysyä vahvana.

Synnytys oli todella kivulias ja tuskallinen, minusta tuntui ettei se olisi koskaan ohitse. Onneksi rankka aherrukseni palkittiin, kun viimein sain pienen tyttäreni käsivarsilleni. Voi kuinka kaunis hän olikaan. Kaksi päivää myöhemmin pääsimme viimein sairaalalta kotiin. Aulis oli ollut luonani suurimman osan ajasta. Tyytyväisenä kävelin sairaalalta pieni tyttömme, Chloe, sylissäni kohti kotia. Chloe on ystävällinen ja sohvaperuna.

Vaan ei siinä vielä kaikki, sillä minä synnytin kaksoset. Voitte kyllä olla sitten aivan varmoja, että minä en enää toista kertaa aio synnyttää kaksosia. 19 tunnin synnytys sai minut vahvasti sille mielelle, että kaksosten saaminen oli elämäni raskain teko. Meillä oli nyt, sekä poika, että tyttö. Enkä halunnut enää enempää lapsia. Kahdessa oli aivan tarpeeksi huolehtimista. Pojastamme tuli Cody ja hän on herkästi innostuva ja sohvaperuna.

Päästyämme kotiin, minua odotti yllätys. Uima-altaani oli poissa ja tilalle oli tullut lastenhuone. Ihastuin lastenhuoneen väritykseen heti. Aulis oli onnistunut valitsemaan sinne tapetin, joka sopi, sekä tytölle, että pojalle. Vielä enemmän olin innoissani Milasta, joka tuli katsomaan minua häntä heiluen. Oli hienoa tulla kotiin.

Aulis oli loistava isä pienokaisillemme. Lasten hymy sai hänet hyvälle tuulelle. Varsinkin pikkuisesta Codysta oli tullut Auliksen silmäterä. Aulis odotti malttamattomana, että Cody kasvaisi ja hän pääsisi opettamaan tälle jalkapalloa ja muita urheilulajeja.

Myös Chloe onnistui sulattamaan Auliksen sydämen. Pelkäsin, että Aulis hemmottelisi tyttömme pilalle. Aulis piti nyt jo Chloea pienenä prinsessana. Ehkäpä teini-iässä Aulis ei enää pitäisi tyttöämme prinsessana, kun tämä alkaisi tuoda poikia kotiin.

Myös minä huolehdin ahkerasti lapsistamme. Tuntui, että minut oltiin luotu äidiksi, vaikka vielä 16-vuotiaana olin tiennyt, etten tahtoisi lapsia vielä moneen vuoteen. Nyt olin kuitenkin onnelisempi kuin koskaan. Äitiys toi mukanaan vastuuta ja unettomia öitä, mutta tiesin, että olin onnelisempi äitinä, kuin lapsettomana.

Milasta oli tullut hieman mustasukkainen, kun vietimme Auliksen kanssa molemmat niin paljon aikaa lasten kanssa. Mila selvästi kapinoi meitä vastaan riehumalla pihalla. Usein se tuli tassut täynnä kuraa sisälle. Silloin minun tai Auliksen oli vietävä se pesulle. Mila nautti pesuhetkistä, koska silloin se sai olla hetken huomion keskipisteenä.

Mila oli kovin utelias ja kiinnostunut uusista perheenjäsenistä. Se kävi aina välillä katselemassa kehtojen vieressä pienokaisia. Onneksi Mila oli kuitenkin melko rauhallinen, eikä se ikinä yrittänyt hyppiä kehtoja vasten. Varsinkin Cody tuntui kiinnostavan Milaa suuresti.

Pari viikkoa lasten syntymän jälkeen olin saanut univelkani pois ja jaksoin taas valvoa pidempään. Auliksesta oli todella suuri apu lasten hoitamisessa. Eräänä iltana olin katsomassa myöhäiselokuvaa, kun yhtäkiä kuulin kummia ääniä ulkoa.

Menin ulos katsomaan mitä siellä oikein tapahtui. En nähnyt ketään etupihalla, joten lähdin kävelemään talon reunaa pitkin kohti takapihaa. Järkytykseni oli suuri, kun pääsin viimein takapihalle.

Näin tumman hahmon seisovan pihallamme ja kävelin varovasti häntä kohti. "Casey Adams, olenkin odottanut tapaamistasi", hän sanoi. Olin joka hetki varuillani, valmiina juoksemaan karkuun. "Et varmaan tunnista minua, olen Antonio, sinun isoisäsi", mies sanoi saaden minut haukkomaan henkeä.

"Häivy täältä, sinulla ei ole mitään asiaa minun kotiini! Tiedän kyllä hyvin kuka olet. Minä en aio antaa lapsiani sinulle. Taistelen viimeiseen hengenvetoon asti, etkä sinä saa heitä muuten, kuin vain minun kuolleen ruumiini yli!", minä huusin kovaan ääneen, ääni täynnä suunnatonta vihaa. "Casey, rauhoitu. En tullut lastesi takia!", Antonio tokaisi saaden minut hieman rauhallisemmaksi. "Asiani koskee Aulista, tulin varoittamaan sinua", Antonio sanoi. Katsoin häntä kummastuneena. Mitä kerrottavaa hänellä muka voisi olla Auliksesta?

"Rauhoituhan nyt, niin minä selitän", Antonio sanoi rauhallisesti ja minä keskityin tuijottamaan häntä. Pelkäsin, että hän yrittäisi vain harhauttaa minua päästäkseen lasteni luokse. Koin kuitenkin suuren yllätyksen, kun Antonio alkoi kertomaan minulle Auliksesta ja tämän todellisesta luonteesta. Antonio kertoi, että Aulis oli työskennellyt hänelle. Aulis oli ottanut Antoniolta vastaan tehtävän, Auliksen oli pitänyt saada minut rakastumaan häneen, saada minut raskaaksi ja viedä lapseni Antoniolle. En pystynyt uskomaan Antonion sanoja, mutta jokin pieni osa minussa halusi uskoa häntä.

"Miksi ihmeessä sinä kerrot minulle tälläistä, kuvitteletko minun uskovan sinua?", minä tiuskaisin vihaisena. "Minä todella rakastin äitiäsi ja sinä muistutat häntä kovasti. Ymmärrän, että tahdot suojella lapsiasi, mutta miltä oikein suojelet heitä? Vampirismilta? Senhän he perivät joka tapauksessa, koska sinä itse niin halusit. Haluaisin vain tutustua sinuun ja lapsiisi, tietää, että sukumme jatkuu. En minä heitä halua siepata. Yritän tässä vain selittää, että oletko sinä todella onnellinen jos et pysty luottamaan aviomieheesi?", Antonio kysyi ja näytti minulle paperia, jossa luki Antonion ja Auliksen sopimuksesta. Sopimuksessa oli Auliksen allekirjoitus, jonka tunnistin heti.

"En oikein ymmärrä. Siis, et aio tehdä perheelleni pahaa, mutta silti houkuttelit Auliksen tuomaan lapseni sinulle?", minä kysyin kummastuneena. "En silloin tuntenut sinua, enkä tiennyt sinusta juuri mitään. Nyt kun sain jutella kanssasi hetken, huomaan, että olet tullut äitiisi. Muistutat häntä niin kovasti. En tahdo teille mitään pahaa, mutta tahtoisin tutustua lapsiisi. Chloe ja Cody, eikö niin?", Antonio kysyi. Minä nyökkäsin. Minua tavallaan pelotti, että Antonio tiesi niin paljon perheestäni, mutta olin kuitenkin todella helpottunut. Lapseni eivät olisikaan vaarassa, eikä minun tarvitsisi elää jatkuvassa pelossa.

Hyvästelin Antonion ja jäin tuijottamaan häntä, hänen mennessään yhä kauemmas ja kauemmas. Olin iloinen ja helpottunut, mutta samalla tunsin itseni petetyksi ja vihaiseksi. Marssin päättäväisin askelin takaisin sisälle. Tämä asia selvitettäisiin heti.

Kävelin rappuset alakertaan ja näin Auliksen, joka tuijotti hiljaa tuhisevia lapsiamme hymyillen. Näky olisi ehkä ollut hellyyttävä, jos en olisi sillä hetkellä ollut niin vihainen. Pian Aulis tajusi minun tulleen alakertaan ja hän käänsi kasvonsa kohti minua.

"Kuinka sinä kehtaat tehdä minulle näin, vaimollesi, lastesi äidille?", minä ärisin vihaisena. "Lupaat rakastaa ja kunnioittaa ja samalla olet kaksinaamainen petturi!", minä huusin ja annoin sanojen tulla suoraan sydämestäni. Aulis katsoi minua kummastuneena. "Mistä ihmeestä sinä oikein puhut", hän kysyi selvästi yllättyneenä käytöksestäni.

"Sinun ja Antonion sopimuksesta, joka koskee minun lapsiani", minä sanoin ja tuijotin häntä hyytävällä katseella. Aulis ei ollut ikinä ennen nähnyt minua yhtä vihaisena. Aulis nosti kätensä ylös, perääntyi pari askelta ja sanoi: "Anna anteeksi Casey. Saanko minä edes tilaisuuden selittää?"

En tiedä miksi rauhotuin, vaikka minun olisi tehnyt mieli jatkaa huutamista ja antaa Auliksen kuulla kunniansa. Sanoin kuitenkin: "Sinulla on tasan kaksi minuuttia aikaa kertoa minulle pätevä selitys käyttäytymisellesi". Seisoin tikkusuorassa tapittaen Aulista tiukasti silmiin. Hän nosti kätensä, kuin avautumisen merkiksi ja aloitti: "Olen aina pitänyt vampyyreita kiinnostavina, mutta samalla hieman pelottavina. Eräs vampyyri tappoi joskus kauan sitten minun isoisäni ja se oli minulle kova paikka. Pidin vampyyreita pahoina ja ilkeinä. Olin vielä nuori ja pelkäsin, että vielä joskus vampyyrit vallottaisivat maailman. Minun äitini kuitenkin nai vampyyrin, minun isäni siis oli vampyyri. Isäni oli aivan mahtava ja rakastin häntä koko sydämestäni. Opin myöhemmin pitämään vampyyreista, jopa ystävystymään heidän kanssaan. Ystävystyin Antonion kanssa ja pidin hänen ideaansa hyvänä".

Aulis olisi tahtonut jatkaa puhumista, mutta minun oli pakko keskeyttää hänet. "Pidit ideaa hyvänä?", minä tokaisin. "Niin. Olisin vienyt lapsemme Antoniolle ja saanut siellä seurata alusta asti vampyyrilapsen ensi askelia. Se varmasti kuulostaa tyhmältä. Olisinhan minä voinut tehdä niin täälläkin. Valitettavasti vielä silloin uskoin, etten ikinä pystyisi rakastamaan ketään naista enää koskaan. Minun entinen kihlattuni nimittäin kuoli kuusi vuotta sitten. Hän oli koko elämäni ja muserruin hänen kuollessaan. Vannoin, että eläisin loppuelämäni yksin, enkä enää ikinä päästäisi ketään naista lähelleni. Siksi Antonion idea kuullosti loistavalta", Aulis jatkoi.

Aulis oli jatkamassa vielä tarinaansa, mutta keskittymisemme siirtyi samaan aikaan muualle. Chloe oli herännyt kaiketi minun huutooni. Katselimme hetken molemmat häntä haikeina. Halusin lapsilleni parasta ja yksinhuoltajana en olisi parasta heille.

Nostin käteni varovasti Auliksen olkapäälle ja katsoin häntä silmiin. Aulis avasi jälleen suunsa ja sanoi: "Sinun tapaamisesi on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Opetit minut jälleen rakastamaan, opetit minulle miten olla onnellinen. Tiedän tehneeni virheen, mutta en aio lähteä viereltäsi. Aion olla tukenasi ja turvanasi, rakastaa ja kunnioittaa sinua, sekä huolehtia sinusta ja lapsistamme, jos vain annat minun jäädä luoksesi. Minä todella rakastan sinua ja olen pahoillani, etten kertonut aiemmin. Tiedän, että minun olisi pitänyt. En ikinä satuttaisi sinua tahallani, tiedäthän sinä sen kulta?" Tuijotin Aulista hämilläni. Hänen sanansa saivat sydämeni pakahtumaan onnesta, mutta pystyisinkö enää luottamaan häneen? "Tiedänhän minä sen, mutta olet nyt koetellut luottamustani aika pahasti. Toivon todella, että saamme asiat kuntoon", minä sanoin vaisuna. "Laitatko Chloen takaisin nukkumaan?", minä pyysin ja suunnistin kohti makuuhuonetta.

Aulis jäi seisomaan lastenhuoneeseen minun mennessäni sänkyyn. Vedin peiton tiukasti päälleni, kävin makuulle, sammutin valot ja tunsin kuinka muutama pieni kyynel valui poskeani pitkin. Elämäni näytti sujuvan todella hyvin, mutta nyt koin itseni todella petetyksi. Olinko tekemässä virhettä? Olisiko minun pitänyt potkia Aulis ulos, vai yrittäisinkö vielä? Mitä jos hän särkisi sydämeni? Miten pärjäisin jos hän lähtisi? Miten lapset pärjäisivät ilman isää, olisiko isättömyys vai riitelevät vanhemmat pahempi kohtalo? Miljoona asiaa pyöri mielessäni. Viimein nukahdin ja keskityin uneksimaan onnellisuudesta. Aamulla karu totuus iskisi taas eteeni.