Seuraavana aamuna Veronica päätti mennä käymään itsepalvelupesulassa, hänen vaatteensa alkoivat olla jo melko likaiset ja ne kaipasivat kunnon pesua. Veronica ei ollut vielä näyttänyt kotiaan Mattylle, eikä hän halunnut Mattyn pitävän häntä aivan varattomana.
Harmikseen Veronica joutui kuitenkin lähtemään pesulasta likaisissa vaatteissaan. Pyykinpesu oli niin kallista, että hänellä ei ollut siihen varaa. "Kuusikymppiä! Ostan mielummin uudet vaatteet, ne saa varmasti halvemmalla", Veronica ajatteli tutkiessaan pesulan hintoja.
Pesulakäynnin mentyä mönkään, Veronica suunnisti uudelle kuntosalille, joka oli auennut eilen.
Kuntosali oli pienempi, kuin se sali jossa Veronica oli tottunut käymään. Veronicaa se ei kuitenkaan haitannut, vaan hän katseli innoissaan kuntosalin laitteita, jotka olivat aivan uusia ja huippulaadukkaita.
Veronican oli pakko päästä testaamaan laitteita ja hän viettikin kuntosalille usean tunnin. Hän päätti, että alkaisi käymään ennemmin tällä salilla.
Iltapäivällä Veronicalle iski nälkä ja hän päätti mennä baariin syömään jotakin pientä. Baarissa syöminen oli huomattavasti halvempaa, kuin ravintolassa. "Saisinko sipulirenkaita, kiitos", Veronica sanoi baarimikolle.
Veronica söi nauttien. "Tämä ei ehkä ole terveellistä, mutta ainakin pääsen halvalla ja tämä on hyvää", Veronica ajatteli.
Veronican vieressä istunut mies tuli tervehtimään Veronicaa. "Sinähän olet työkaverini, Veronica, eikö niin?", Devin Ashton kysyi samallla, kun kätteli Veronicaa. Veronica meinasi mennä sanattomaksi, mies oli kuuluisa ja jutteli hänelle. "Olen kyllä, toimin avustajana tällä hetkellä kuvattavassa elokuvassa", Veronica kertoi.
Devin ja Veronica juttelivat muutamia tunteja. Veronica kertoi Devinille haaveistaan päästä näyttelijäksi ja siitä kuinka hienoa olisi nousta kuuluisuuteen. Veronica oli yllättynyt miten joku Devinin kaltainen julkkis jaksoi uhrata aikaansa ja kuunnella hänen tylsiä juttujaan.
Veronica huomasi kellon liikkuvan vauhdilla ja lähti suunnistamaan kotiin. Devin lähti samaan aikaan hänen kanssaan. "Meidän täytyy jutella enemmän töissä", Devin sanoi Veronicalle, ennen kuin heidän tiensä erkanivat.
Aika kului ja Veronica ystävystyi Devinin kanssa. Veronican pomo päättikin antaa hänelle ylennyksen Foley-artistiksi, koska Devin oli suositellut häntä. Veronica pääsi huolehtimaan ääniefektien hoitamisesta. Töissä alkoi muutenkin sujua paremmin ja työkaverit olivat Veronican mielestä todella mukavia.
Veronica tapasi myös aina silloin tällöin Mattya. Mattylla tuntui olevan usein kiireitä ja muuta tekemistä, joten he eivät tavanneet kovinkaan usein.
Eräänä iltana he tapasivat puistossa. Veronicalla oli ollut töissä huono päivä ja Matty yritti piristää häntä. "Tule, haluan näyttää sinulle jotakin", Matty sanoi. "Ei minua oikein huvittaisi", Veronica sanoi, mutta lähti kuitenkin seuraamaan Mattya puiston toiselle laidalle.
Puiston toisella laidalla oli keinuja. Matty vaati Veronicaa istumaan keinuun, jottä hän voisi antaa Veronicalle vauhtia. Se toimi ja hetken päästä Veronica oli jo paljon paremmalla tuulella.
Veronican piristyttyä he menivät nurmikolle istumaan ja katselemaan tähtiä. Matty katsoi yhtä tähteä ja sanoi: "Tuo tähti tuolla muistuttaa minua sinusta. Se loistaa yhtä kirkkaasti, kuin sinun silmäsi". Veronica katsoi Mattya ihmeissään. Veronica ei ollut vielä nähnyt tätä puolta Mattysta. Matty osasi olla romanttinen!
Yhdessä he sitten tuijottelivat tuota kirkkaimmin loistavaa tähteä ja juttelivat kaikesta maan ja taivaan välillä.
Parin tunnin kuluttua Matty vilkaisi kelloa, se läheni kahtatoista ja yllättäen Mattylle tuli hirveä kiire kotiin. Veronica katseli miestä odottaen jonkinlaista selitystä nopeaan lähtemiseen, kuitenkaan sellaista saamatta.
Matty nousi ja suuteli Veronicaa kiihkeästi. "Anteeksi tästä, soitan sinulle huomenna. Tehdään illalla jotakin, kun olet päässyt töistä", Matty sanoi ja poistui juosten paikalta.
Veronica palasi kotiinsa, jota hän oli ylennyksen myötä saanut vähän laajennettua. Television Veronica oli päättänyt myydä ja hankkia viimeinkin kotiinsa suihkun. Oli paljon helpompaa, kun ei tarvinut päivittäin käydä kuntosalilla suihkussa.
Seuraavana päivänä töiden jälkeen Veronica meni käymään kirjastolla. Häntä ihmetytti Mattyn käytös ja hän yritti etsiä internetistä tietoja miehestä. Haku ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Illalla he tapasivat jälleen puistossa. Veronicaa häiritsi eilinen ja hänen oli pakko kysyä Mattylta, mihin hän oli eilen lähtenyt niin kovalla kiireellä. "Kaunokainen, olet aivan turhaan mustasukkainen. Olet ainut nainen, jonka kanssa haluan olla. Unohdin, että veljeni tulee käymään. Hän toi minulle hautajaisvaatteita. Äitini kuoli viikko sitten ja minulla on ollut hieman rankkaa. En kuitenkaan halunnut vaivata sinua asialla", Matty
kertoi. Veronica tunsi itsensä tyhmäksi. Tietenkin Mattylla oli pätevä syy, miksi ihmeessä hän oli epäillyt rakastamaansa miestä. Veronica kietoi kätensä Mattyn ympärille ja pyysi anteeksi käytöstään.
Pari makasi nurmikolla katsellen tähtiä, kunnes Matty ehdotti jotakin odottamatonta. "Tarkoitatko... Oletko tosissasi? Siis täällä puistossa, missä kuka tahansa voi nähdä?", Veronica kysyi Mattylta. "Tiedän yhden paikan, jonne ei varmasti eksy ketään tähän kellonaikaan", Matty kertoi.
Hetkeä myöhemmin Matty kiipesi puistossa olevaan puumajaan. Veronica kipitti hänen perässään.
Puumajassa vietettiin kiihkeitä hetkiä ja pelko siitä, että joku näkisi heidät sai Veronican nauttimaan hetkestä entistä enemmän. Veronica tunsi itsensä teini-ikäiseksi. Ei hänen ikäisensä naisen kuulu pelehtiä julkisella paikalla.
"Se oli mahtavaa", Veronica sanoi ja katseli ihastuksissaan Mattya. He hyvästelivät toisensa ja Veronica lähti kotiin. Häntä ei kiinnostanut missä hän oli ensimmäisen kerran ollut Mattyn kanssa. Hän oli iloinen siitä, että se oli tapahtunut. Olivathan he tapailleet toisiaan jo pari kuukautta.
Veronica käveli kotiin pää pilvissä. "Mulla on mies, mulla on mies, mulla on mies", Veronica jammaili kotiin mennessään.
Kiva tarina tämäkin :)
VastaaPoistaTosi kiva tarina.Oot nähny hirveesti vaivaa. :)
VastaaPoistaMistä kirjaston tapetti? Kiva jos vastaisit. (:
VastaaPoistaTulevat Täyttä Elämää -lisäosan mukana, tuo kirjasto kuuluu siis itse lisäosaan :)
VastaaPoista