Osa 29 - Pelko tulevaisuudesta

Yhteinen arkemme oli yhtä romantiikkaa ja jatkuvaa rentoutumista. En olisi voinut nauttia elämästäni yhtään enempää. Kaiken lisäksi Aulis tuli loistavasti toimeen Misun kanssa. Vanhan kissaneidin viimeiset päivät lähenivät ja olin kiitollinen, että kissa osasi nauttia niistä.

Aulis kotiutui talooni hyvin ja hän alkoi tuntea sen jo omakseen. Olohuoneen sohvasta oli tullut lempipaikkamme talossa. Oli ihanaa käpertyä Auliksen kainaloon takkatulen lämmittäessä. Olimme jälleen kerran sohvalla viettämässä aikaa, kun Aulis kysyi minulta yllättäen: "Casey, mitä sinä tuumaisit lapsista? En tietenkään tarkoita, että meidän tarvitsisi heti alkaa tehtailemaan vauvoja, mutta minä olen aina toivonut lasta".

Naurahdin hölmösti ja painoin huuleni hänen huulilleen. Viimein irrottauduin hänen hellästä syleilystään ja sanoin: "Katsotaan niitä sitten myöhemmin, mutta kyllä minä haluan lapsia vielä jonakin päivänä", minä sanoin yrittäen samalla hymyillä.

Suljin silmäni ja jatkoin suutelua, sillä en tahtonut Auliksen näkevän epäilyksen tunnetta kasvoiltani. Pelkäsin kuollakseni vauvan saamista!

Viimeinkin hankkimalleni grillille tuli käyttöä, kun Aulis päätti tehdä sillä hodareita. Minua harmitti, etten voinut syödä. Rakastin niin paljon ruoanlaittoa ja varsinkin erilaisten ruokalajien syömistä. Vampirismissa oli paljon huonoja puolia, mutta olin silti tyytväinen valintaani.

Auliksen tekemät hodarit tuoksuivat taivaallisilta! Aulis söi hodareita nauttien ja minä menin harmistuneena hakemaan jääkaapista hurmepakkauksen. Oli vaikeaa katsella toisen nauttivan hyvästä ruoasta.

Aulis halusi piristää minua ja niinpä me illan tullen lähdimmekin yhdessä aivan kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan paikkaan, jonka nimi on Näköalapuisto. Paikka oli aivan upea. Siellä oli vessat, sohvaryhmä, takka, pöytäfutis, baaritiski ja kaiken lisäksi ulkona vielä poreamme! En ollut ikinä kuullutkaan paikasta, mutta Aulis kertoi viettäneensä siellä aikaansa teininä.

Aulis hävisi minulle pöytäfutiksessa mennen tullen. Hän oli selvästi harmissaan, mutta minä nautin joka hetkestä. Pöytäfutiksen pelaaminen oli yllättävän hauskaa. En olisi koskaan uskonut voivani olla niin lyömätön pöytäfutiksen pelaamisessa.

Auliksen hävittyä minulle reippaasti, minä menin käymään vessassa ja Aulis meni juomaan drinkin nielläkseen tappionsa. Tunsin pientä sääliä. Olisin toki voinut antaa Auliksen voittaa minut edes kerran. Onneksi Auliksella on huumorintajua, eikä hän oikeasti suuttunut minulle.

Tultuani vessasta menin halaamaan Aulista lämpimästi. "Kiitos kulta, tämä todella piristi minua", minä sanoin hellästi. "Ole hyvä vain, en kyllä enää ikinä pelaa kanssasi pöytäfutista", Aulis sanoi naurahtaen.

Katsoin Aulista onnellisena. Minä todella rakastin hänen huumorintajuaan koko sydämestäni. "Olisikohan meidän aika lähteä jo kotiin?", minä kysyin. Lähdimme Näköalapuistosta kotiin kävellen. Raitis ilma teki minulle todella hyvää.

Olin juuri saanut unen päästä kiinni, kun kuulin ulkoa säälittävää ulinaa. Menin katsomaan mitä ulkona tapahtui. Siellä oli aivan ihastuttava koiranpentu, joka oli selvästi eksyksissä.

Lähestyin pentua varovasti ja annoin käteni sille haisteltavaksi. Koira oli selvästi kiinnostunut minusta ja se nuuski kättäni innoissaan.

Luulin, että tulimme koiran kanssa hyvin toimeen, mutta yllättäen se puraisikin minua lujaa käteen. Minun oli pakko kiljaista kivusta. Sen pienet, mutta sitäkin terävämmät hampaat saivat käteni verille. "Pahuksen koira!", minä kiljaisin ja lähdin takaisin sisälle nukkumaan.

Koiranpentu seikkaili pihalla vielä hetken, ennen kuin se katosi omille teilleen. Jostain syystä en kuitenkaan saanut enää unen päästä kiinni, joten päätin mennä tietokoneelle tarkastamaan olisiko löytöeläinkeskuksessa koiranpentuja vailla kotia. Minun onnekseni löysin aivan ihanan pointterin narttupennun. Pentu tuotaisiin minulle heti aikaisin aamulla.

Varhain ennen auringonnousua maailman suloisin pentu seisoi ulko-ovemme edustalla. Menin innoissani tekemään tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa. Voi kuinka lutuinen se olikaan! Pentu on luonteeltaan kahjo ja itsenäinen, joten tiesin, että kouluttaminen tulisi aloittaa välittömästi, jos tahtoisin pennun oppivan talon tavoille.

Nostin pennun varovasti syliini ja silitin sen sileää turkkia. "Oletpa sinä ihana", minä kuiskasin. Pentu sai nimekseen Mila. Tiesin, että minusta ja Milasta tulisi vielä parhaat ystävät.

Mila söi kiltisti herkkuja kädestäni. Voin kuinka pieni Mila vielä olikaan. Pentuaika kestää harmikseni niin lyhyen ajan, että pian Mila on jo iso koira ja silloin sitä ei enää pidetäkään sylissä niin helposti.

Päätin leikkiä Milan kanssa ulkona vielä hetken, jotta se saisi purettua energiaansa, ennen kuin veisin sen tutustumaan Misuun. Meillä oli Milan kanssa hurjan hauskaa. Tuo pikkuinen vintiö sulatti sydämeni heti ensisilmäyksellä.

Olin viimein viemässä Milaa tutustumaan Misuun, kun kauhukseni huomasin Viikatemiehen, joka oli tullut hakemaan Misua pois. Tiesinhän minä, ettei Misulla ollut enää montaa päivää jäljellä, mutten ollut uskonut Misun ajan koittavan vielä. Misun poismeno tuntui kovin haikealta, olihan se asunut luonamme pennusta asti.

Viikatemies otti Misun tiukasti syliinsä ja silitti sitä luisevilla sormillaan. Minä olin päättänyt olla itkemättä, tahdoin pysyä vahvana. Tuntui, että kuolema kävi luonamme aivan liian usein. Misu naukui pelokkaana, se ei selvästi pitänyt Viikatemiehestä.

Viikatemies laski Misun lattialle ja otti taskustaan kissanminttuhiiren. Misu katseli hiirtä tyytyväisenä ja sen häntä alkoi vispaamaan samaan tapaan kuin innostuneella koiralla. Painoin käteni kasvoilleni ja tunsin kuinka kyyneeleet valuivat pitkin poskiani. Misu hyppäsi kohti korkeuksia kohti kirkkaana loistavaa valoa. Kissa ei tuntunut pelkäävän kuolemaa.

Misun hypättyä valoon, Viikatemies tuijotti minua. "Älä huolehdi, Misu pääsee Tiian luokse. Tiialla onkin ollut sitä jo ikävä", Viikatemies sanoi ja silmänräpäyksessä hän oli jo poissa.

Minä jäin katselemaan surullisena lattialle ilmestynyttä pientä uurnaa, jossa Misun jäänteet olivat. Aulis yritti varovasti lähestyä minua, mutta pyysin häntä jättämään minut rauhaan. Tahdoin olla vain ja ainoastaan yksin, edes pienen hetken ajan.

Menin pihalle ja hautasin Misun puun alle. Itkin avoimesti ja annoin kyyneleiden kastella kasvoni kokonaan. En ollut uskonut tämän olevan näin rankkaa. Vampyyrina joutuisin hautaamaan monet minulle läheiset ihmiset ja eläimet. Molemmat vanhempani olivat jo kuolleet ja uskollinen lemmikkini veti viimeisen hengenvetonsa minun katsellessani. En tiedä kestäisinkö enää montaa menetystä.

Viimein rauhoitun vähäsen ja Aulis vaati, että lähtisimme Näköalapuistolle. Aulis tiesi, että reissu piristäisi minua. En olisi millään halunnut lähteä, mutta lopulta Aulis sai minut taivuteltua. Menimme lämpimään poreammeseen ja tunsin oloni rauhallisemmaksi. Rakastin sitä miten Aulis sai minut unohtamaan murheeni hetkessä.

Aulis otti minut kainaloonsa ja nojauduin vasten hänen rintaansa. Hän nosti kätensä olkapäälleni ja suukotti minua poskelle. Tunsin itseni prinsessaksi. "Olet aivan uskomattoman kaunis", Aulis sanoi ja hänen sanansa saivat minut tuntemaan itseni maailman rakastetuimmaksi naiseksi. Miten minulla olikaan käynyt näin hyvä tuuri, että olin tavannut Auliksen? Tämä kaikki tuntui taianomaiselta, aivan kuin olisin elänyt satua.

Käänsin kasvoni kohti häntä ja hän suuteli minua kiihkeästi. Olin lähellä pyörtymistä, olin selvästi viettänyt liikaa aikaa kuumassa ammeessa.

Nousimme ylös ammeesta ja Aulis tuijotti minua silmiin sanomatta sanaakaan. Katselin häntä kummastuneena. En voinut edes kuvitella mitä hänellä oli mielessään. Hän vain hymyili ja tuijotti minua silmiin pitkään. Minua alkoi hiljalleen kauhistuttaa hänen tuijotuksen ja minun oli suljettava silmäni hetkeksi.

Sulkiessani silmäni, hän irrottautui minusta ja laskeutui polvilleen. Avasin silmäni ja katselin häntä hämilläni. "Voi ei, mitä sinä teet?", minä ajattelin mielessäni.

Hän kaivoi uimahousuistaan tummansinisen rasian, nosti sen silmieni eteen ja avasi sen. "Casey Adams, sinä elämäni valo, ikuinen rakkauteni. Suotko minulle kunnian ja menet kanssani naimisiin?", hän kysyi ääni täynnä toivoa ja suuria odotuksia. Nostin kädet kasvoilleni ja tuijotin sormusta sanattomana. En olisi tahtonut vielä naimisiin, vaikka tiesin, että tahdoin elää elämäni Auliksen kanssa. En kuitenkaan kyennyt murskaamaan hänen unelmiaan, joten otin riskin ja toivoin, että tottuisin ajatukseen vaimona olosta.

"Aulis Green, kyllä, kyllä minä menen kanssasi naimisiin, tietenkin", minä huudahdin ja pakotin suuni hymyyn. Aulis oli ihastuksissaan, eikä hän onneksi huomannut epäröintiäni, vaan hän keskittyi pujottamaan sormusta vasempaan nimettömääni.

Nyt sormus oli sormessani ja minä olin kihloissa. Katselin sormusta mukamas lumoutuneena ja Aulis tuijotti minua haltioissaan. Lopulta käänsin katseeni sormuksesta tulevaan aviomieheeni. "Aviomieheen? Mitä ihmettä minä oikein olin tekemässä! Ei, Casey, lopeta. Kyllä sinä selviät, ei elämäsi tästä huonommaksi muutu", minä ajattelin ja yritin puhua itselleni järkeä. "Nouse ylös sieltä höppänä", sain viimein sanouttua Auliksen tuijottaessa minua kummastuneena.

Aulis kysyi olinko kunnossa. En tiennyt mitä sanoa, joten halasin häntä. Keräsin rohkeutta ja sain viimein sanottua: "Ei tässä mitään hätää, tämä tuli vain niin yllättäen. En olisi uskonut tämän tapahtuvan vielä". "Kultaseni, ei meidän elämämme tästä miksikään muutu, vaikka menemmekin naimisiin", Aulis sanoi ja halasi minua tiukasti. Aivan kuin hän olisi tiennyt mitä ajattelin avioliitosta.

Menimme takaisin poreammeseen. Poreilla oli minuun rauhoittava vaikutus ja aloin hiljalleen hyväksyä ajatuksen avioliitosta. Olin hölmö, eihän avioliitto mitään pilaisi. Se tarkoittaisi, että viettäisin elämäni Auliksen kanssa, aivan niin kuin olin suunnitellutkin. Katsoin Aulista flirttailevasti, mutta hän näytti syventyneen ajatuksiinsa.

Kaappasin hänet kainalooni, tuijotin häntä pilke silmäkulmassa ja sanoin: "Tätä täytyy kyllä juhlia". "Tarkoitatko sitä mitä luulen? Tässä, missä kuka tahansa voi nähdä?", Aulis kysyi ja hänen suunsa loksahti auki hämmästyksestä. Nyökkäsin irrottamatta katsettani hänestä.

Hetkeä myöhemmin hän antautui ja nautimme täysin rinnoin poreammeen tuomasta mukavuudesta. En olisi uskonut, että tämä olisi voinut olla näinkin hauskaa vedessä!

Kuhertelun jälkeen tajusin, että aurinko oli nousemassa ja kohta se alkaisi porottaa. Nousin ammeesta Aulis perässäni. "Kulta, meidän täytyy nyt lähteä", minä sanoin ja seurasin katseellani nousevaa aurinkoa. Lähdin juoksemaan vauhdilla kotiin. Aulis jäi puistoon ja soitti itselleen taksin. Onneksi hän ymmärsi, että minulla oli jo kova kiire päästä sisätiloihin.

Kotiin päästyämme Aulis meni suoraan nukkumaan. Olin itsekin menossa jo sänkyyn, mutta sitten tajusin etten ollut vielä kertonut kenellekään kihlautumisestani.

Kaivoin puhelimen yöpöydän laatikosta ja valitsin Belisaman numeron. Aulis nukkui jo sikeästi, minun odottaessani Belisaman vastaavan. Olin hieman hämmentynyt, enkä oikeastaan tiennyt mitä sanoisin Belisamalle. Olinhan minä onnellinen, mutta silti, avioliitto oli iso sitoumus. Varsinkin, kun en ollut koskaan ollut kenenkään muun kuin Auliksen kanssa.

Viimeinkin Belisama suvaitsi vastata. "No mikä nyt oli niin tärkeää, että herätit minut kesken unieni?", Belisama tokaisi puhelimeen selvästi juuri heränneenä. "Neiti pahantuulinenhan se siellä", minä sanoin naurahtaen, mutta Belisama ei selvästi pitänyt vitsistäni. "Minä menin kihloihin", minä sanoin, jonka jälkeen Belisamakin heräsi. "Kihloihin?", Belisama huudahti selvästi yllättyneenä. "Casey Adams, enhän minä kohta enää edes tunne sinua", Belisama naurahti ja onnitteli minua. Lopetin puhelun ja päästin Belisaman jatkamaan uniaan. Kömmin itsekin sänkyyn Auliksen viereen.

Pari viikkoa myöhemmin tuli Auliksen aika siirtyä uuteen elämänvaiheeseen, vanhuuteen. Vasta nyt tajusin, että ikäeromme vaikutti varmasti muista suurelta. Olinhan minä vasta kahdenkymmenen, vaikka oikeasti en minäkään enää nuori ollut. Mikäli olisin ollut ihminen, lähenisin minäkin jo kohta viittäkymmentä.

Aulis katseli itseään peilistä. Hän oli selvästi tyytyväinen itseensä. Minusta hänelle sopivat harmaat hiukset, ne tekivät hänestä jotenkin miehekkäämmän ja yllättävän komean. Aulis oli nyt kuudenkymmenen ja yhteinen aikamme kävisi vähiin. En halunnut hänen kuolevan koskaan, toisaalta itsepähän olin valinnut polkuni. Olisin voinut ikääntyä hänen kanssaan samaan tahtiin, mutta olin valinnut pidemmän elämän.

Olimme Belisaman kanssa suunnitelleet ahkerasti häitäni jo parin kuukauden ajan. Hänestä oli suuri apu ja olin kiitollinen siitä, että hän jaksoi kuunnella jatkuvaa valitustani milloin mistäkin. Morsiammet todellakin ovat kauheita. En itse voisi kuvitellakaan olevani kenenkään kaaso, jos minun täytyisi kuunnella sitä jatkuvaa kitinää.

Tarkistimme Belisaman kanssa, että kaikki olisi kunnosta huomista iltaa varten. Huomenna olisi tärkeä päivä, minusta tulisi rouva. Ajatus kuvotti minua. Rouvat olivat mielestäni vanhoja ihmisiä. Olin aivan liian jännittynyt ja kauhuissani. En tiennyt miten kummassa pystyisin kävelemään huomenna vihkikaaren alle ja sanomaan tahdon. Belisama hyvästeli minut ja menin nukkumaan. Nukkuisin siihen asti, että minun olisi pakko herätä.

Aivan liian pian koitti se päivä, jota olin kauhulla odottanut, minun hääpäiväni. Päivä, jonka kuuluisi olla elämäni onnellisin. Laitoin hiukseni ja meikkasin, puin hääpuvun ylleni ja tuijotin peilissä näkyvää kuvajaistani. "Kyllä sinä pystyt tähän", minä sanoin mielessäni. Katselin itseäni vielä hetken ja käännyin. Varovaisin askelin kävelin yläkertaan kohti tulevaa avioliittoani.