Äitini kuolemasta oli kulunut jo neljä kuukautta, mutta silti isäni tuska ei ollut helpottanut yhtään. Hän vietti vieläkin useita tunteja päivästä äitini haudalla. Isäni alkoi selvästi olla jo vanha, hän ei jaksanut tehdä ollenkaan kotitöitä. Hän poistui äitini haudalta vain vessaan, syömään ja nukkumaan. Töissä hän kävi vielä toistaiseksi, mutta hänelle oltiin alettu vihjailemaan, että hänen olisi jo aika jäädä eläkkeelle ja jättää urheilu nuoremmille. Meidän välimme olivat hieman parantuneet, koska hän ei enää jaksanut valittaa minulle Belisamasta.
Tänään aamulla isäni oli vienyt ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen roskapussin ulos ja huomasin hänen olevan ehkä hieman normaalia pirteämpi. Niinpä minä päätin, että nyt oli tullut aika keskustella asioista vakavasti. Menin hänen luokseen haudalle ja kysyin: "Isä, voitaisko me jutella hetki?" Hän katsoi minua suoraan silmiin ja näin selvästi, kuinka heikko ja väsynyt hän oli.
Isä ei sanonut sanaakaan, mutta päätin kuitenkin jatkaa: "Äiti sanoi jotakin tärkeää ennen kuolemaansa, enkä silloin ymmärtänyt hänen sanojaan. En oikeastaan ymmärrä vieläkään, joten ajattelin, että voisit vähän selventää asioita, jooko?" Isäni tuijotti minua vieläkin sanattomana. Minua alkoi hieman karmimaan hänen hiljaisuutensa ja synkkä tuijotuksensa, mutta olin jo aloittanut, joten päätin jatkaa loppuun. "Äiti sanoi näin: Pyydä isääsi kertomaan totuus Antoniosta. Joten, kuka kumma on Antonio ja mitä äiti tarkoitti?", minä kysyin ja huomasin isäni ilmeen muuttuvan synkemmäksi.
Yllätyin toden teolla, kun hän viimein avasi suunsa ja alkoi puhua. "Antonio on äitisi isä, sinun isoisäsi. Hän on vampyyri", isäni kertoi.
"Silloin, kun sinä olit vielä pieni, meillä oli äitisi kanssa todella iso riita. Hän kertoi minulle silloin Antoniosta. Äitisi on myös ollut vampyyri joskus, mutta hän ei halunnut elää sellaista elämää. Hän halusi mielummin olla ihminen, jolla on tunteet ja kyky rakastaa. Niinpä äitisi muuttui ihmiseksi ja hylkäsi isänsä. Pari vuotta myöhemmin minä ja äitisi tapasimme. Menimme naimisiin ja saimme teidät tytöt. Myöhemmin Antonio otti yhteyttä ja äitisi soitti hänelle. Antonio tahtoi muuttaa teidät tytöt vampyyreiksi äitisi vastusteluista huolimatta. Äitisi ei halunnut teille sellaista elämää, jota hän itse oli joutunut elämään. Minä olin aivan kauhuissani, en voinut uskoa äitisi olleen niin kamala olento. Hän oli vampyyrina tappanut ihmisiä vasten omaa tahtoaan. Niinpä kerroin hänelle tarvitsevani aikaa miettiä asioita. Hän lähti hetkeksi Antonion luokse asumaan ja silloin Antonio tajusi, ettei Tiia ollut onnellinen vampyyrina, vaan hän ansaitsi hyvän elämän ihmisenä", isäni selitti.
"Siis.. Tarkoitatko, että äiti on ollut vampyyri? Ihan oikea vampyyri?", minä kysyin ihmeissäni ja raavin päätäni. "Kyllä, sitä minä tarkoitan", isäni sanoi vaisuna. "En oikein ymmärrä. Miksi se Antonio oikein haluaa meistä vampyyrejä?", minä kysyin vieläkin hieman hämmentyneenä tästä kaikesta tiedosta. "Hän tahtoo sukunsa jatkuvan. Äitisi kuului todella kunnioitettuun ja arvostettuun vampyyrisukuun, eikä Antonio halua sen katkeavan siksi, ettei suvussa ole enää muita kuin pelkkiä ihmisiä", isäni selitti ja aloin viimein ymmärtämään mistä tässä kaikessa oikein oli kysymys.
"Tarkoittaako tämä sitä, että minun kuuluisi oikeasti olla vampyyri?", minä kysyin hieman pelokkaana, mutta myös vähän toiveikkaana. Tämä selittäisi sen miksi olen viihtynyt niin hyvin Belisaman kanssa ja miksi pidän vampyyreitä kiehtovina. "Kyllä sinun tavallaan kuuluisi, mutta voisitko jo unohtaa vampyyrit ja olla kiitollinen elämästäsi ihmisenä?", isäni tokaisi vihaisesti ja kääntyi takaisin haudalle.
Minä palasin takaisin sisälle omaan huoneeseeni ja lysähdin nojatuolille istumaan. Vaivuin ajatuksiini ja hymyilin tyytyväisenä. Minun kuuluisi olla vampyyri, ajatus minusta vampyyrina oli hieman pelottava, mutta samalla kuitenkin kovin kiehtova. En pystynyt käsittämään miksi kummassa äitini oli vaihtanut vampirismin elämään ihmisenä. Eniten minua kuitenkin jäi mietityttämään miksi äitini oli tappanut ihmisiä. En voinut uskoa sitä hänestä. Ehkäpä isäni vähän väritti juttua saadakseen minut lopettamaan unelmoinnin vampyyreistä. Oli asia sitten miten vain, tiesin, että nauttisin elämästäni enemmän vampyyrinä.
Havahduttuani omista kuvitelmistani kaivoin kännykän esille ja näppäilin siihen Belisaman numeron. Vastaa, vastaa nyt jo. Minä odotin malttamattomana puhelimen toisessa päässä kuuluvan tuut-äänen loppumista. Todella pitkältä tuntuvan kolmenkymmenen sekunnin tuut-äänen kuuntelun jälkeen puhelimeen viimein vastattiin. "Belisama", sanoi ääni langan toisessa päässä.
"Belisama, hei, minä täällä. Et ikinä usko mitä minä juuri kuulin", minä sanoin naurahtaen ja aloin innoissani kertomaan Belisamalle äsken kuulemaani tietoa. Belisama kuunteli maltillisesti loppuun saakka. "Mitä ihmettä. Sinustako vampyyri?", Belisama sanoi yllättyneenä. "Mieti kuinka hienoa se olisi", minä sanoin ääni täynnä toivoa. Belisama ei kuitenkaan ollut kanssani samaa mieltä. "Sinun kannattaa kuule vielä miettiä tätä ihan vakavissasi. Onhan vampyyrina oleminen ihan hienoa, mutta mieti kaikkia haittapuolia. Yli puolet vampyyreista ei pärjää ns. kasvisruoalla, vaan heidän on aivan pakko saada ihmisverta. On paljon helpompaa olla kasvissyöjä, kun siihen on tottunut pienestä pitäen. Sinulle se tulisi olemaan todella vaikeaa. Lisäksi et voi juurikaan olla yhteydessä ihmisiin, sillä voit tavata heitä vain myöhään illalla tai yöllä. Entäpä isäsi, mitä hän asiasta ajattelee?", Belisama sanoi vakavana. "Milloin minun isäni ajattelemiset ovat sinua muka kiinnostaneet?", kysyin tympääntyneenä. En ymmärtänyt miksei Belisama voinut olla iloinen puolestani. "Kuule, minun täytyy nyt mennä, mutta lupaa minulle, että mietit asiaa vakavissasi viikon ajan. Minä lupaan itse muuttaa sinut vampyyriksi, jos vielä viikon päästä haluat sitä ja osaat perustella kunnolla miksi sinusta pitäisi tulla vampyyri", Belisama sanoi ja lopetti puhelun.
Lysähdin masentuneena lattialle istumaan. Minä olin jo ehtinyt innostua niin paljon, että pudotus takaisin todellisuuteen tuntui todella rankalta. Tiesin Belisaman olevan oikeassa, en ollut miettinyt juttua ihan loppuun asti.
Aika kului, minuutit, tunnit ja päivät vilahtivat vauhdilla ohitse. En ollut vieläkään tehnyt lopullista päätöstäni. Valintani oli aivan liian vaikea. Mietin tarkemmin isäni sanoja ja sitä, ettei äitini ollut tyytyväinen elämäänsä vampyyrina. Yritin ymmärtää miksei äitini halunnut minusta vampyyria, vaikka minut oltiin selvästi sellaiseksi tarkoitettu. Mietin elämän etuja niin ihmisenä, kuin vampyyrinakin.
Lopulta viikko loppui ja minulla oli edessäni lopullinen valinta. Kaivoin puhelimen esiin itsevarmana ja soitin Belisamalle. Kerroin hänelle päätöksestäni ja hän lupasi tukea minua. Olin päättänyt, että minusta tulisi vampyyri sitten, kun koulu loppuisi ja täyttäisin kahdeksantoista. Belisama lupasi muuttaa minut, jos haluaisin sitä vielä silloin. Itse olin täysin varma, ettei mieleni muuttuisi.
Aika kului omasta mielestäni aivan liian hitaasti. Yllättävän pian oli kuitenkin tullut aika juhlistaa Sophien 18-vuotis syntymäpäivää. Myös oma syntymäpäiväni alkoi lähestyä, olihan meillä Sophien kanssa vain kahden kuukauden ikäero.
Söin tyytyväisenä Sophien synttärikakkua keittiön pöydän ääressä, kun hän tuli luokseni. Sophien viimeiseksi piirteeksi tuli huolehtivainen.
Nousin ylös pöydän äärestä ja menin Sophien luokse. "Löysimme Vanessan kanssa kohtuullisen hintaisen vuokralla olevan kolmion aivan Bridgeportin keskustasta. Vanessalla on jo vakituinen työpaikka ja mulla on huomenna työhaastattelu elokuvastudiolla näyttelijän paikasta. Asiat on aika hyvin joten me muutetaan jo tänään", Sophie kertoi tyytyväisenä.
"Muutatte jo tänään?", minä kysyin hieman masentuneena. En ollut uskonut heidän lähtevän näin pian. Yritin väkisin vääntää suuni hymyyn ja näyttää iloisemmalta sisarteni puolesta. "Olen iloinen puolestasi, toivottavasti työhaastattelu menee hyvin. Tiedän miten paljon haluat nousta tähtinäyttelijäksi", sanoin ehkä hieman tekopirteällä äänellä. Sophie huomasi pettymykseni, muttei antanut sen häiritä itseään.
Paria tuntia myöhemmin seisoin etupihamme portilla ja katselin kuinka Vanessa ja Sophie hyppäsivät autoon ja kaasuttivat pois. Katselin masentuneena auton takavaloja ja edessä näkyvää valoisaa Bridgeportin keskustaa. Halusin iloita heidän puolestaan, mutta ajatus minusta ja isästä kahdestaan saman katon alla sai minut voimaan pahoin. Minä en kuulunut tänne, tiesin sen syvällä sisimmässäni.
Katselin auton kaartavan mutkan taakse pois näkyvistä ja palasin takaisin sisälle. Istahdin sängylleni miettimään elämääni. Isästä oli tullut todella sekava. Hänet oltiin pakotettu jäämään eläkkeelle, koska hän ei ymmärtänyt elämästään enää juuri mitään. Hän oli viime aikoina mennyt yhä huonompaan kuntoon ja hän oli alkanut tarvita jatkuvaa huolenpitoa ja vahtimista. Tiesin nyt jo, etten kykenisi huolehtimaan hänestä yksin. Niinpä minä tein jälleen kerran tärkeän päätöksen ja soitin pari puhelua. Huomenna edessä olisi todella tärkeä päivä, eikä isäni tulisi innostumaan siitä yhtään.
Heräsin varhain aamulla, jotta ehtisin valmistautua ennen lähtöä. Olin menossa ruokkimaan Näykkistä, mutta koin suuren yllätyksen. Yleensä niin energinen ja leikkisä Näykkis makasi elottomana terraariossaan. Menin lähemmäs ja katsoin tarkemmin. Näykkis ei liikkunut mihinkään, joten nostin sen kämmenelleni. Tunsin sen kylmän ja elottoman ruumiin käsissäni, pulssia tai muita elintoimintoja ei löytynyt. Näykkis oli yön aikana nukkunut pois.
Tiesin isäni järkyttyvän, jos hän näkisi Näykkiksen. Päätin siis siivota terraarion ja haudata Näykkiksen ennen kuin isäni ehtisi heräämään. Näykkis ei ollut minulle kovin tärkeä, mutta tunsin oloni hieman surulliseksi. Näykkiksen kuolema sai minut tajuamaan kuinka lyhyt elämä onkaan. Saatuani terraarion siivottua, menin pelokkaana herättämään isäni ja soitin meille taksin.
Taksi jätti meidät aivan Bidgeportin toiselle laidalle, kolmenkymmenen kilometrin päähän kodistamme. Isäni ihmetteli mihin olimme tulleet. Jäin hänen kanssaan odottamaan vaaleanpunaisen talon eteen ulko-oven avautumista.
"Olen pahoillani isä. En vain kykene huolehtimaan sinusta, joten minun oli pakko tuoda sinut tänne. Tämä on sinun uusi kotisi. Täällä asuu mies, jonka nimi on Kullervo. Tämä on vanhuksille tarkoitettu hoitokoti ja Kullervo toimii täällä hoitajana. Täällä asuu yksi mies ja kaksi naista, he ovat sinun uusia asuinkumppaneitasi. Jäät tänne heidän kanssaan, mutta lupaan tulla katsomaan sinua aina silloin tällöin", minä kerroin ja huomasin järkytyksen paistavan isäni silmistä. Hän ei selvästi voinut uskoa minun tekevän näin. "En halua tänne, miksen minä voi asua kanssasi kotona?", isäni kysyi minulta ja huomasin, ettei hän todellakaan tajunnut enää mitään omasta terveydentilastaan. Kuulin ulko-oven avautuvan takanani. "Anna anteeksi isä", minä kuiskasin ja käännyin kohti ovea.
Kullervo asteli ulko-ovesta luokseni. "Hei, sinä olet varmaankin Casey? Anteeksi, että minulla kesti. Olin juuri tekemässä lounasta", Kullervo selitti. "Joo, ei se mitään. Ei me tässä kauaa odoteltu", sanoin ja tunsin vähän punastuvani. Kullervo oli yllättävän komea!
Kullervo ohjasi meidät sisälle ja pienellä suostuttelulla sain isänikin sisälle katsomaan uutta kotiaan. Kullervo esitteli minulle taloa ja sillä aikaa isäni oli löytänyt television. Hän katseli televisiosta tulevaa urheilua melko vaisuna.
Menin näyttämään isälleni tämän huoneen. Hän istahti kirjoituspöydän ääreen tuolille istumaan. "Tämähän on aivan liian pieni, en minä täällä voi asua", hän sanoi järkyttyneenä.
"Et sinä voi jättää minua tänne vieraiden ihmisten luokse", hän sanoi ja katsoi minua anovasti silmiin. "Olen pahoillani isä, ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa. Lupaan tulla kyllä katsomaan sinua, mutta nyt minun on mentävä", minä sanoin tuntien pientä syyllisyyttä.
Jäin vielä hetkeksi hoitokodin etupihalle seisomaan. Oli yllättävän rankkaa jättää isä tänne. Tiesin kyllä, että minulla olisi ollut rahaa laittaa hänet parempiinkiin oloihin. Olin vain halunnut nopeasti isästä eroon ja täällä oli ollut heti paikka vapaana. Surullisena suuntasin takaisin kohti yllättävän tyhjää kotiani, jossa ei enää asunut muita, kuin äitini Misu-kissa. Misukin alkoi jo olla vanha, eikä sillä luultavasti ollut enää montaa elinvuotta jäljellä.
Kotiin päästyäni kömmin sänkyyni peiton alle. Tunsin suuria omantunnon tuskia, sillä tiesin tehneeni väärin jättäessäni isäni hoitokotiin. Ummistin silmäni, mutten saanut unen päästä kiinni.
Kaksi seuraavaa kuukautta kuluivat yllättävän nopeasti. Kävin isäni luona hoitokodissa vain neljä kertaa. Hoitokodissa käyminen sai minut aina masentumaan. Isä oli mennyt paljon huonompaan kuntoon, eikä hän meinannut enää edes tunnistaa minua. Vihdoin ymmärsin tehneeni oikein, vaikka se olikin tuntunut aluksi väärältä. Isäni sai hoitokodissa tarvitsemaansa huolenpitoa paremmin kuin täällä minun kanssani. Tänään unohdin kuitenkin kaikki murheeni ja ajatukseni, sillä minun oli tullut aika ottaa täysi vastuu elämästäni ja juhlistaa Belisaman kanssa täysi-ikäisyyttäni.
Pidin juhlat vasta myöhään illalla, koska kutsuin ainoastaan Belisaman. En halunnut viettää tätä päivää kenenkään muun kanssa. Belisama oli juhlista todella innoissaan. Juttelimme hetken ulkona ennen kuin siirryimme sisälle.
Tanssittuamme hetken oli minun tullut aika mennä puhaltamaan kynttilät kakustani. Olin odottanut tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa. En olisi voinut iloita yhtään enempää.
Puhalsin kynttilät sammuksiin ja toivon vain yhtä ainutta asiaa. Halusin enemmän kuin mitään olla vampyyri.
Kävin vaihtamassa arkisemmat vaatteet päälleni ja siistimässä kampaustani. Sain uudeksi piirteekseni loistavan suutelijan (uusi piirre ei tullut näkyviin bugin vuoksi). Vaatteiden vaihdon jälkeen palasin takaisin alakertaan Belisaman luokse. "No, oletko valmis saamaan syntymäpäivälahjasi?", Belisama kysyi. "Olen", minä sanoin itsevarmana päätöksestäni.
"Oletko nyt aivan varma tästä?", Belisama kysyi ja tarttui käteeni. Hänen katseensa oli hyytävä ja verenhimoinen. Minua vähän pelotti, mutta nyökkäsin ja suljin silmäni.
Tunsin kuinka Belisaman terävät hampaat pureutuivat ihooni. Minun oli pakko avata silmäni ja huudahtaa kivusta. Belisama ei ollut koskaan aiemmin juonut ihmisestä, joten odotin jännittyneenä mitä tämän jälkeen tapahtuisi.
Belisama jäi tyytyväisenä nuoleskelemaan huuliaan. Minä katsoin kauhuissani kädessäni näkyvää pureman aiheuttamaa jälkeä. Pian tunsin vereni kiehuvan. Päässäni pyöri ja olin varma, että näin lepakoita. Pienen hetken luulin kuolevani. En nähnyt mitään ja tunsin pyörtyväni.
Hetkeä myöhemmin oloni palautui lähes normaaliksi. Päätäni särki ja minua väsytti todella paljon, mutta onneksi pääni ei enää tuntunut olevan pyörällä. "No, se on nyt tehty. Onneksi olkoon! Pian sinusta tulee vampyyri", Belisama sanoi iloisesti.
Minua alkoi haukotuttaa toden teolla ja totesin, että olisi parasta kömpiä sänkyyn ja lähettää Belisama kotiin. Belisama sanoi hyvästit ja käski minun soittaa huomenna.
Belisaman lähdettyä olin menossa yläkertaan, mutta yllättäen kuulin hassuja ääniä pihalta ja päätin mennä katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Saattoi olla, että minä vain kuvittelin kaiken.
Raotin ulko-ovea varovasti ja astuin ulos kylmään syksyiseen yöhön. Olin lähellä pyörtymistä, kun tajusin katsovani äitiäni silmiin. Suljin silmäni ja avasin ne, mutta äitini ei kadonnut mihinkään.
"Äiti, oletko se todella sinä?", minä kysyin varoen. "Kyllä kulta, olen se minä. En tarkoittanut häiritä sinua, mutta minun oli aivan pakko tulla varoittamaan sinua. Olet tehnyt todella suuren virheen", hän sanoi.
"Virheen?", minä kysyi varovasti. "Niin. Minä yritin kovasti suojella sinua tältä, mutta sinä höpsö et osannut kunnioittaa minun toiveitani, vaikka tiedän asioista paljon enemmän kuin sinä. Olen täällä, koska annoit Belisaman purra sinua", hän sanoi.
"Tarkoitatko, että en saisi muuttua vampyyriksi?", minä kysyin sarkastiseen äänensävyyn. "Luulin sinun ymmärtävän, että haluan sitä enemmän kuin mitään. Tunnen, että minut on tarkoitettu vampyyriksi", minä kerroin. Äitini laski kätensä olkapäälleni ja katsoi minua silmiin. "Voi sinua tyttörukkaa. Saat olla vampyyri jos niin haluat. Sinulla on nyt kuitenkin edessäsi erittäin vaarallinen elämä. Enkä minä voi auttaa sinua. Sain tulla takaisin luoksesi ainoastaan kertoakseni sinulle kaiken isästäni, Antoniosta", hän sanoi ja minua alkoi vähän pelottaa. "Tiedät varmasti, että sinun tehtäväsi on saada sukumme jatkumaan. Vampyyrina se ei todellakaan tule olemaan helppoa. Antonio tietää jo, että muutut viikon sisällä vampyyriksi. Antonio lupasi jättää teidät tytöt rauhaan, mutta koska omasta vapaasta tahdostasi tahdoit muuttua vanpyyriksi, tulee Antonio varmasti vainoamaan sinua. Kuten tiedät, kuuluin voimakkaaseen ja arvostettuun vampyyrisukuun. Antonio ehti jo luopua toivosta, että Miilakankaiden suku jatkuisi. Nyt suku voi kuitenkin jatkua, koska sinä tulet saamaan vampyyrilapsen, jonka veressä virtaa mahtavat voimat. Olen aivan varma, että Antonio on valmis tekemään mitä tahansa saadaksesi sinun lapsesi. Tämä on nyt sinun vastuullasi huolehtia siitä, ettei lapsesi joudu vääriin käsiin. Antonio pystyy hetkessä tappamaan sinut ja viemään lapsesi", äitini sanoi ja minä valahdin kauhusta valkeaksi.
Katselin äitiänä haikeana. "Mitä minä voin tehdä? Sinun täytyy auttaa minua, en minä pärjää yksin näin ison asian kanssa. Kerro minulle miten ihmeessä suojelen lapsiani Antoniolta", minä kysyin hätääntyneenä. "Olen pahoillani kultapieni. Tämä on sinun ongelmasi. Yritin suojella sinua, mutta se oli turhaa. Olet nyt omillasi", äitini sanoi ja hänen äänensä kuulosti samaan aikaa vihaiselta ja pettyneeltä.
Äitini lähti lipumaan pihan poikki ja yritin juosta hänen peräänsä. "Äiti, älä mene! Et saa jättää minua yksin", minä huusin, mutta turhaan. Pari sekuntia myöhemmin äitini oli kadonnut ja minä seisoin yksin pihalla.
Minä menin sisälle ja yritin sulatella tätä kaikkea tietoa. Miksi kukaan ei ollut kertonut tätä aikaisemmin? Miksei kukaan ollut estänyt minua? Masentuneena vedin peiton päälleni.
Ummistin silmäni ja yritin nukkua. En kuitenkaan saanut unta, sillä erilaiset kauhukuvat pyörivät mielessäni. Pelkäsin, että olin valinnut itselleni aivan liian vaarallisen elämän. Antonio olisi riesanani vielä todella pitkään. Luulin vampirismin ratkaisevan kaikki ongelmani, mutta vasta nyt tajusin tehneeni elämäni suurimman virheen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti