Osa 23 - Kotiinpaluu

Josefina ihmetteli minne Tiia oli kadonnut, sillä hän ei ollut nähnyt tätä aamun jälkeen. Josefina meni juttelemaan poikansa kanssa. "Onko teillä Tiian kanssa kaikki kunnossa?", Josefina kysyi Chrisiltä.

Chris selitti juurta jaksain koko jutun äidilleen. "En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, se nainen ei ole ollenkaan sellainen kuin kuvittelin", Chris kertoi.

"Voi harmi, no mutta älä murehdi. Sydämessäsi tiedät kyllä mitä sinun pitää tehdä. Eikä Tiia välttämättä ole enää sellainen kuin ennen. Kyllä sinä hänet tunnet, onhan hän sentään sinun vaimosi. Tiedän, että olet varmasti saanut sen käsityksen, että onnellisia loppuja ei olekaan. Jäinhän minäkin yksin. Sinä ja Tiia olette kuitenkin täydellinen pari. Minusta sinun pitäisi puhua asiat selviksi Tiian kanssa", Josefina sanoi yrittäen lohduttaa poikaansa.

Vanessa oli kuullut vanhempiensa riitelevän aamulla. Vanessa ei tiennyt kenelle puhua tunteistaan, joten hän päätti avautua Riepulle. "Pelkään, että he eroavat. Niillä oli tosi paha riita ja isä ajoi äidin ulos. Minua pelottaa, kun en tiedä tuleeko äiti enää takaisin. Eihän hän voi meitä isän kanssa jättää, eihän?", Vanessa kysyi ääni täynnä surua, pelkoa ja epätietoisuutta.

"Vanessa kulta, ei sinulla ole mitään hätää. Olen aivan varma, että äitisi tulee takaisin. Ei hän sinua jätä ja minä olen tukenasi, aina ja ikuisesti", Riepu sanoi ja otti Vanessan syleilyynsä. "Kiitos Riepu, olet kyllä tosiystävä", Vanessa sanoi liikuttuneena.

Päivät kuluivat, eikä Tiia ollut kuullut perheestään neljään päivään mitään. Tiia oli masentunut, hän pelkäsi ettei Chris ottaisi häntä takaisin. Tiia ei ollut ikinä ollut näin kauaa erossa tytöistään. Ikävä oli sydäntä raastava. Tiia vietti päivät lukien romanttisia kirjoja, toivoen, että hänelläkin olisi vielä unelmien prinssi, jonka luokse palata.

Myös Antonio oli huomannut tyttärensä masennuksen. Antonio ei ollut ikinä nähnyt Tiiaa niin heikkona ja voimattomana. Antonio tiesi tehneensä väärin. Hän oli pilannut tyttärensä onnen ja nyt hän tunsi syyllisyyttä. Antonio tajusi, että Tiian onni oli tärkeämpää, kuin vampyyrisuvun jatkaminen, vaikka hän ei olisi sitä halunnut myöntääkään.

Masentuneena Antonio kaivoi kännykän taskustaan. Hänen olisi soitettava Chrisille ja yritettävä saada tämä kuuntelemaan.

"Onko Chris Adams puhelimessa? Hienoa, täällä puhuu Antonio, Tiian isä. Kyllä, minä olen se vampyyri. Ei, ei, olet nyt käsittänyt väärin. En minä tyttöjäsi halua. Tahdon puhua kanssasi Tiiasta, aivan. Luulin tuntevani tyttäreni, mutta hän ei ole yhtään sellainen, kuin kuvittelin. Tiialla on hirveä ikävä teitä. Hän todella katuu, ettei kertonut aikaisemmin. Kyllä sinä nyt Tiian tunnet, ainakin paremmin kuin minä. Tyttäreni ei ole ikinä ollut yhtä onnellinen, kuin hän on sinun kanssasi", Antonio selitti.

"Anna hänelle mahdollisuus, lupaan ettet tule katumaan. Hän todella rakastaa sinua. Hienoa, lähetän hänet sinne oitis", Antonio sanoi ja lopetti puhelun. "Tiia, Chris haluaa sinut kotiin", Antonio sanoi tyttärelleen. Tiia kasvoille nousi hymy. Ensimmäinen toivon pilkahdus neljään päivään. Antonio tiesi tekevänsä oikein.

Tiia hyvästeli isänsä ja kiitti tätä kaikesta, mitä tämä oli tehnyt. Tiia lähti onnellisena, mutta hiukan varautuneena kotiin. Tiia tiesi, että hänellä olisi paljon tehtävää, mikäli hän aikoisi saada suhteensa kukoistamaan.

Tiia oli iloinen siitä, että Chris oli ulkona häntä vastassa. "Tiedän, että reagoin aika rajusti. En vain uskonut, että olisit voinut salata niin isoa asiaa monen vuoden ajan. Luulin tuntevani sinut paremmin. Nyt tiedän kuitenkin, että olet muuttunut. Olet kiltti ja hyvä ihminen. Meidän täytyy nyt kuitenkin edetä ihan hitaasti, sillä en luota sinuun sataprosenttisesti", Chris kertoi. "Tiedän sen ja arvostan sitä, että annoit minun edes tulla kotiin ja yrittää uudelleen", Tiia kertoi kyynel silmässä. "Minä todella rakastan sinua ja tyttöjä. Olen niin onnellinen, että saan olla teidän kanssa", Tiia kertoi avoimena.

Vanessa oli nähnyt äitinsä ikkunasta ja tyttö oli juossut riemuissaan ulos halaamaan tätä. "Äiti, mulla oli kova ikävä", Vanessa sanoi ja tarrasi tiukasti kiinni äitiinsä.

"Mä pelkäsin, että sä et tuu enää ikinä takas", Vanessa sanoi surullisena äidilleen ja jatkoi kyynel silmässä: "Ette te saa ikinä erota. Äiti ei saa koskaan jättää meitä".

Tiia ja Chris katsoivat Vanessaa kauhistuneina. He eivät olleet ollenkaan tajunneet, kuinka paljon heidän riitansa oli vaikuttanut lapsiin ja varsinkin Vanessaan, joka oli herkässä iässä. "En minä ole menossa minnekään", Tiia sai viimein sanottua, vaikka hän tiesi, ettei se välttämättä ollut totta.

Tiia pääsi viimein sisälle ja hän kaappasi heti Sophien syleilyynsä. "Oliko ikävä? Äidillä ainakin oli hirveä ikävä sinua", Tiia kysyi Sophielta.

Vain muutama minuutti myöhemmin oli Sophien aika kasvaa lapseksi.

Sophiesta kasvoi suloinen tyttö, mutta vanhempien riitely oli vaikuttanut tyttöön. Hänen uudeksi piirteekseen tulikin pelkuri.

Yläkertaa laajennettiin ja Sophie sai oman huoneen. Hän halusi siitä ehdottomasti sinisen.

Tässä vielä kuva alakerrasta selkeyttä tuomaan.

Sophie rakastui huoneeseensa. Siitä saatiin hyvinkin tyttömäinen, vaikka se olikin sininen.

Eniten Sophie piti sängystään, jossa oli yksisarvinen. Siinä kelpasi nukkua ja uneksia.

Tiia oli onnellinen päästessään nukkumaan miehensä viereen omaan sänkyyn. Chrisiä kuitenkin huolestutti. Hän ei voinut olla enää varma tunteistaan. Hän pelkäsi, että Tiian ja hänen suhteestaan ei tulisi enää koskaan yhtä onnellista kuin se oli joskus ollut.

Seuraavana aamuna oli Sophien ensimmäisen koulupäivän aika. Tyttöä jännitti kovasti. Sophie oli kuitenkin onnellinen, sillä hänellä oli Vanessa tukenaan. "Lupaan kyllä pitää sinusta huolen", Vanessa sanoi lohduttavasti.

Koulupäivä sujui hyvin ja Sophie sai uusia kavereita, opettajakin oli huisin kiva. Ainoa päänvaiva oli läksyt. Sophie ei tahtonut millään ymmärtää vaikeita tehtäviä. Vanessan avustuksella läksyt tuli kuitenkin tehtyä.

Illalla juhlistettiin Vanessan kasvua. Sophie hurrasi sisarelleen, vaikka häntä vähän harmitti. Vanessa nimittäin siirtyisi lukioon, eivätkä tytöt olisi enää samassa koulussa. Riepu katsoi hieman masentuneena Vanessan kasvua. Riepu oli aivan varma, että Vanessa unohtaisi hänet ja alkaisi tapailemaan poikia.

Vanessa otti uuden elämänvaiheen innolla vastaan. Nyt hänestä tulisi vanhempi ja kypsempi. Häntä kuunneltaisiin ja hänen mielipiteensä otettaisiin huomioon.

Vanessasta kasvoi upea naisen alku. Hän tulisi varmasti särkemään vielä monen miehen sydämen. Vanessan uudeksi piirteeksi tuli sottapytty.

Myös Vanessan huone koki melkoisen muodonmuutoksen. Hän ei halunnut nähdä enää yhtään pinkkiä huoneessaan. Vanessa oli selvästi kasvanut ulos prinsessakaudestaan. Eniten hän nautti saamastaan pianosta, jonka Tiia ja Chris olivat ostaneet tytölle lahjaksi. Vanessa halusi kovasti kehittyä pianistina ja muutenkin muusikkona. Hän liittyi myös musiikkikerhoon.

Riepu kuunteli innoissaan Vanessan soittoa ja hän intoutuikin jammailemaan musiikin tahdissa, saaden Vanessan nauramaan.

Sophie viihtyi parhaiten ulkona ja varsinkin puumaja oli tytön mieleen. Sieltä oli hienoa katsella tähtiä ja joskus naapureitakin.

Sophie leikki usein ulkona todella myöhään. Hän ei olisi ollenkaan halunnut olla sisällä. Sophie tahtoi jopa nukkua puumajassa, mutta Chris passitti tytön aina yöksi omaan sänkyyn nukkumaan.

Sisällä ollessaan Sophie viihtyi parhaiten omassa huoneessaan maalaamassa. Myös Sophiella oli mielikuvitusystävä. Tyttö ei kuitenkaan uskaltanut kertoa siitä kenellekään. Hän pelkäsi, että kaikki pitäisivät häntä sekopäänä, joka juttelee itsekseen.

Aika kului ja Tiia oli ollut kotona viikon, kun Chris sanoi, että heidän täytyisi puhua vakavasti. "Tiedän, että rakastat minua, mutta minua pelottaa. En tiedä onko meillä enää tulevaisuutta yhdessä. Minusta tuntuu, että olen kanssasi enemmänkin velvollisuudesta kuin rakkaudesta", Chris kertoi mieli haikeana.

"Tiedän ettei suhteemme ole täydellinen, mutta toivoisin, että voisimme yrittää, edes lasten vuoksi. En halua nähdä heidän kärsivän. Kyllähän meillä ihan mukavasti menee, eikä kenenkään suhde ole täydellinen. Aina tulee ala- ja ylämäkiä. Tämä on meidän alamäkemme. Kyllä me tästä selviämme", Tiia selitti peläten, että hän joutuisi jättämään tyttönsä lopullisesti.

"Anna minulle tilaisuus näyttää, että saamme suhteemme toimimaan. Mennään jonnekkin ihan kahdestaan, jooko?", Tiia kysyi anelevasti. Chris lupasi harkita, mutta Tiia ei uskonut Chrisin enää rakastavan häntä. Tiian mielen valtasi pelko yksinäisyydestä.

Vanessa oli musikaalisesti todella lahjakas, mutta älyn kanssa oli vielä paljon tehtävää. Adamsien pihalle ostettiin kemistisetti, jonka parissa Vanessa vietti paljon aikaa.

Riepu tuli katsomaan kummastuneena Vanessan touhuja. "Mitä sinä oikein teet?", Riepu kysyi uteliaana. "Yritän kehittää sellaista seosta, jolla mielikuvitusystävän voi muuttaa todelliseksi. En tiedä onko se mahdollista. Olen vähän huono tässä, mutta ajattele kuinka hienoa olisi jos sinusta voisi tulla elävä", Vanessa kertoi innostuneena. "Elävä?", Riepu kysyi hieman hämmentyneenä. "En minä halua olla elävä. Haluan näkyä vain sinulle", Riepu sanoi ja pyysi Vanessaa lopettamaan kemistisetillä leikkimisen, ennen kuin tälle sattuisi jotain pahaa.

Vanessa ihmetteli miksei Riepu halunnut näkyä muille, mutta hän päätti kunnioittaa tämän toivetta. Vanessa siirtyikin sisätiloihin, jossa hän vietti aikaa koneella jutellen söpön pojan kanssa.

Vanessa oli jutellut netissä Jamin kanssa. Vanessan oli pakko myöntää, että hän oli vähän ihastunut. Vanessa hiipi ovesta hiljaa ulos ja meni paikalliseen puistoon. Jami oli nimittäin ehdottanut tapaamista siellä. Vanessa oli odottanut Jamia jo tunnin. Hän ei voinut uskoa, että hänelle tehtiin oharit. Masentuneena Vanessa suunnisti takaisin kotiin.

Josefina katseli Tiiaa nyrpeänä. Naista tuntui kiinnostavan enemmän kissa kuin omat lapset. Pikkuinen Casey oli jäänyt huomiota vaille.

Josefina oli laittanut Caseyn päiväunille ja mennyt alakertaan syömään aamiaista. Pian Josefinan valtasi kuitenkin hassu ja kevyt olo. Josefina tiesi aikansa koittaneen.

Pian Viikatemies jo saapuikin kertomaan Josefinalle, että tämän olisi nyt aika jatkaa matkaa. Josefina otti kuoleman vastaan pelottomana. Olihan hän jo aiemmin saanut uuden tilaisuuden ja nyt olisi aika siirtyä yläilmoihin.

Tiia katseli surullisena Josefinan poismenoa. Hän alkoi itsekin olla jo vanha ja hän tiesi, että kohta olisi hänen aikansa. Eniten Tiiaa masensi se, että hänen täytyisi kertoa Chrisille tämän äidin kuolemasta, kunhan Chris pääsisi töistä kotiin.

Chris otti äitinsä kuoleman todella raskaasti. Chrisin tultua kotiin, tämä meni suoraan äitinsä haudalle ja itki siinä kolme tuntia.

Chrisin vihdoin tultua sisälle Tiia meni halaamaan miestään lohduttaen tätä. Tiiaa suretti Chrisin puolesta, mutta salaa hän oli onnellinen. Tiia tiesi, ettei Chris kykenisi jättämään häntä ainakaan ihan lähiaikoina. Äidin kuolema oli kuitenkin rankka kokemus, eikä Chris toipuisi siitä yksin.

Onneksi illalla saatiin aihetta iloon ja talossa vallinnut synkkä tunnelma muuttui hetkellisesti onneksi, kun pikkuisen Caseyn oli aika kasvaa.

Caseyä ei pahemmin mummon kuolema masentanut. Hän iloitsi synttäreistään ja kasvustaan. Caseyn uudeksi piirteeksi tuli hyvä.