Osa 22 - Salaisuuksia

Vanessa tunsi olonsa hieman epämukavaksi, kun Riepu seurasi häntä joka paikkaan. Vanessasta tuntui tyhmältä, että hänen nukkensa olikin yhtäkkiä muuttunut eläväksi.

"Riepu, en oikein ymmärrä, että miten ihmeessä sinä yhtäkkiä muutuit eläväksi. Haluaisitko sinä vähän selventää asiaa?", Vanessa kysyi katsellen Riepua epäuskoisena.

"No tuota, minut lähetettiin kaukaisesta paikasta sinun tueksesi ja turvaksesi, vähän niin kuin huolehtimaan sinusta. Siltä varalta, ettet saa ystäviä tai kaipaat ystävää kotona. Tiedätkös? Olen vähän niin kuin sinun paras ystäväsi ja sinä olet minun ainoa ystäväni", Riepu selitti. "Ahaa", Vanessa sanoi katsellen Riepua kummastuneena. Hetken päästä Vanessa kuitenkin lämpeni ja kysyi: "No, haluatko leikkiä hippaa?"

Myös pikkuinen Casey oli saanut postin mukana kummallisen nuken. Tiiasta nukke oli hieman kammottava, mutta Casey kiintyi siihen heti, eikä hän saanutkaan unta ilman nukkea.

Josefina rakasti lapsenlapsiaan yli kaiken. Hän alkoi suunnitella jo kohta eläkkeelle siirtymistä ja oli mukavaa, että kotona oli suloisia tyttöjä joiden kanssa puuhailla eläkepäivillään.

Tiia oli huomannut saman koiran pyörivän heidän pihallaan useina päivinä ja eräänä iltana Tiia päätti mennä tekemään tuttavuutta koiran kanssa. Koira tuli varovasti, mutta innokkaasti lähemmäksi Tiiaa. Tiia antoi varovasti kättään koiran haisteltavaksi ja koira nuuski sitä kiinnostuneena.

Koiran haisteltua Tiiaa hetken, sen häntä alkoi heilua innokkaasti. Koira selvästi piti Tiiasta ja Tiia leikkikin koiran kanssa hetken. Chris katseli ikkunasta kummastuneena. "Miksi ihmeessä Tiia pomppii ulkona puolialasti tähän aikaan illasta", Chris ajatteli.

Tiia oli juuri ottamassa koiraa syliinsä, kun Chris asteli ovesta ulos roskapussi kädessään. Nyt Chris ymmärsi paremmin miksi Tiia oli pomppinut tyhmän näköisenä ulkona.

Koira säikähti Chrisiä ja se lähti vauhdikkaasti karkuun. "No, nyt sinä pelästytit sen", Tiia sanoi masentuneena ja lähti Chrisin kanssa takaisin sisälle.

Chris oli ollut menossa nukkumaan, kun itkuinen Sophie huusi sängyssään. "No, ei sinulla ole mitään hätää kullannuppu. Rauhoitutaanpas nyt ja mennään nukkumaan", Chris rauhoitteli itkuista Sophieta.

Vanessa oli ystävystynyt Riepun kanssa, vaikka hän olikin aluksi ollut hieman epäluuloinen. Vanessa ei ollenkaan pitänyt koulusta, eikä varsinkaan läksyistä. Tyttö olisi mielummin halunnut olla kaiket päivät kotona leikkimässä. Onneksi Riepu auttoi Vanessaa mielellään läksyjen teossa ja läksyt tuli tehtyä paljon nopeammin.

Vanessa rakastui isänsä rakentamaan puumajaan ja hän viettikin puumajassa paljon aikaa. Siellä hän saattoi jutella Riepun kanssa ilman, että kukaan ihmetteli kenen kanssa hän jutteli. Lisäksi Vanessasta oli hauskaa katsella kaukoputkella Josefinan makuuhuoneeseen.

Pian tuli Chrisin aika astua aikuisuuteen, kun ikää tuli täyteen 35-vuotta. Mies halusi viettää syntymäpäiviään yksin vessassa, ilman yleisöä ja minkäänlaisia juhlallisuuksia.

Chris ei tuntenut oloaan yhtään sen kummemmaksi ja mies kävikin heti kasvunsa jälkeen ahkerasti hajonneen suihkun kimppuun.

Pari kuukautta myöhemmin vietettiin kimppasynttäreitä. Ensin kasvoi Tiia, jonka oli aika aloittaa elämänsä viimeinen taival. Hänellä oli edessään vanhuus. Vanessa juhlisti innokaana äitiään.

Tiia muutti tyyliään hieman vanhemman näköiseksi hyväksyen uuden vaiheen elämässään. Hän oli yrittänyt aivan liian kauan näyttää aivan liian nuorekkaalta. Hän tunsi olonsa nyt muutenkin hieman enemmän äidiksi.

Tiian jälkeen juhlittiin pikkuisen Caseyn kasvua. Tiia iloitsi tyttärensä kasvusta. Tiialla tosin olisi kova homma saada tyttö oppimaan kaikki elämässä tarvittavat perustaidot. Vaikean raskauden takia Casey saattaisi kehittyä hieman normaalia lasta hitaammin. Tiiaa huolestutti se, että pystyisikö hän kasvattamaan tyttönsä kunnolla, hän kun ei ollut nuori enää.

Caseystä kasvoi hurmaava tyttö. Caseyn nukesta, Stydestä tuli tytölle myös entistä tärkeämpi.

Josefina tuli heti töistä päästyään katsomaan kasvanutta Caseytä. "Voi, kuinka suloinen sinä oletkaan", Josefina ihasteli.

Kieltämättä Casey osasi olla todella suloinen ja tytöllä oli välillä mitä ihmeellisempiä ilmeitä kasvoillaan. Tytöstä kyllä huomasi, että tämä ei aina ollut ihan normaali.

Josefina jätti Caseyn opettamisen Tiian harteille, koska Casey vaatisi erityishuomiota. Josefina sen sijaan keskittyi opettamaan Sophieta. Sophie ottikin ensiaskeleitaan todella taitavasti.

Vanessa ja Tiia naureskelivat Josefinalle, joka kaatui pyllylleen Sophien kävellessä häntä päin hieman vauhdikkaasti. Josefinasta huomasi, että höperöys alkoi pikkuhiljaa valtaamaan naista, kaikki ei onnistunut enää yhtä hyvin kuin nuorempana. Välillä Josefina erehtyi luulemaan jääkaappia uuniksi ja toisinpäin. Tiia kummasteli kuinka Josefina saattoi olla yhä töissä.

Vanessa leikki mielellään enimmäkseen ulkona. Myös kulkukoirat kävivät välillä Adamsien pihamaalla leikkimässä. Vanessalla oli ollut hiekkalinnan rakennus kesken, kun hän huomasi kulkukoiran tulleen kanssaan hiekkalaatikolle.

"No moikka. Haluatko haistaa kättäni? Joo, ollaanko kavereita?", Vanessa kysyi koiralta, joka tutkaili Vanessaa kiinnostuneena.

Vanessa leikki koiran kanssa hetken, mutta sitten koira kyllästyi ja katosi omille teilleen.

Vanessa palasi takaisin hiekkalinnan rakennuspuuhiin, mutta hetkeä myöhemmin Vanessan huomio kiinnittyi muualle.

Vanessa huomasi kuinka tuntematon vanha mies katseli häntä ja raapusti jotakin siniseen vihkoonsa. Vanessa katseli miestä hieman oudosti, mitä ihmettä tuo mies teki heidän pihassaan?

Mies kirjoitteli hetken vihkoonsa ja lähti sitten pois. Vanessa ei sanonut miehelle sanaakaan, äiti oli opettanut, ettei tuntemattomille saanut jutella. Onneksi Riepu oli hänen luonaan, muuten Vanessa olisi saattanut pelätä tuota outoa miestä.

Vanessan leikkiessä ulkona, Tiia opetti Sophieta kävelemään. Kävelyharjoitukset sujuivat paremmin, kuin Josefinan kanssa aiemmin päivällä.

Chris puolestaan opetti yläkerrassa Caseytä puhumaan, valitettavasti ilman tuloksia. Casey katseli isäänsä huuli mutrulla.

Palattuaan ulkoa sisälle Vanessa meni kertomaan äidilleen mitä ulkona oli tapahtunut: "Äiti, meidän pihalla oli joku tosi outo vanha mies. Sillä oli harmaat hiukset ja kävelykeppi. Olin leikkimässä hiekkalaatikolla, kun mies seurasi leikkejäni muutaman metrin päässä. Sitten se kirjoitti jotakin johonkin vihkoon ja lähti".

Tiian ilme muuttui äkkiä iloisesta kauhistuneeksi. Tiia väänsi kuitenkin äkkiä suunsa takaisin hymyyn ja sanoi: "Se oli vaan joku hölmö setä. Eikä sinulla kuitenkaan ollut mitään hätää. Voit kyllä ihan hyvin leikkiä ulkona, mutta jos näet sitä miestä vielä niin tule hakemaan minut kanssasi ulos, jooko?"

Tiia oli kovin poissaoleva koko loppuillan. Tiia odotti pimeän tuloa ja muiden nukkumaanmenoa ennen kuin hän hiipi puhelin kourassaan hiljaa ulos.

Tiia alkoi vapisevin käsin näppäillä puhelimeen numeroa. Tiiaa pelotti, hän ei ollut uskonut kuulevansa Antoniosta enää koskaan mitään, mutta toisin kävi. Tiia mietti, miksi mies oli juuri nyt päättänyt alkaa vainoamaan häntä, kaiken tämän ajan jälkeen. Hermostuneena Tiia nosti puhelimen korvalleen, odottaen pelokkaana Antonion vastaavan puhelimen toisessa päässä. Tiia pelkäsi tekevänsä virheen. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt kertoa Chrisille kaikki jo kauan sitten. Tämä puhelu saattaisi muuttaa naisen koko loppuelämän. Puhelin pirisi hetken ja Antonio vastasi. Tiia jutteli Antonion kanssa melkein puoli tuntia. Puhelun päätyttyä Tiian ilme oli kauhistunut, miten Antonio kehtasi tehdä hänelle näin. Hänen oma isänsä, vaikka Tiia ei enää miestä isänään pitänytkään. Nyt hänen olisi kerrottava kaikki Chrisille ja toivottava, että tämä ottaisi asian hyvin.

"Chris, minun pitää kertoa sinulle jotakin. Pyydän, että kuuntelet rauhassa, etkä ala huutaamaan. Sitten, kun olen kertonut asiani niin voimme keskustella siitä sivistyneesti kuten aikuiset, jooko?", Tiia kertoi. "No, mikä se sinun asiasi on?", Chris kysyi hieman vainoharhaisena.

"Kauan ennen kuin tapasin sinut, minä asuin isäni Antonion kanssa. Isäni ja koko muu sukuni ovat vampyyrejä, kuten minäkin joskus olin. Olen vanhempieni ainut lapsi ja he halusivat minun ehdottamasti jatkavan meidän vampyyrisukuamme, koska sukumme on todella arvostettu muiden vampyyrien keskuudessa", Tiia aloitti.

Pian Chris kuitenkin keskeytti hänet ja kysyi: "Siis, oletko sinä ollut joskus vampyyri?" "Olen", Tiia vastasi ja jatkoi: "Pidin isäni ajattelutapoja väärinä. Minun mielestäni ihmiset ja vampyyrit voivat tulla toimeen keskenään. Isäni kuitenkin oli eri mieltä ja hän onkin tappanut useita ihmisiä. Minä itse tiesin jo nuorena, että se on väärin. Siksi hylkäsin perheeni ja sukuni, sekä heidän odotuksensa siitä, että olisin jatkanut sukuamme ja saanut vampyyrilapsen. Parannuin vampirismista ja minusta tuli ihminen. Olin aina kadehtinut ihmisten elämää ja heidän onnellisuuttaan. En halunnut olla verenhimoinen tappaja, joten lähdin. Sitten tapasin sinut ja rakastuin. En ole kovin paljoa miettinyt perhettäni, sillä olen ollut onnellinen täällä. Nyt isäni kuitenkin haluaa minut ja tytöt takaisin luokseen. Hän on seurannut minua ja elämääni jo jonkin aikaa. Nyt hän vaatii, että tytöistämme tulee vampyyreja, jotta sukumme voi jatkua", Tiia selitti.

"Siis sinun isäsi haluaa muuttaa minun tyttäreni vampyyreiksi?", Chris kysyi. "Kyllä", Tiia vastasi. "No, mutta sehän on ihan järjetöntä. Eniten minua kuitenkin nyt kummastuttaa se, etten tiennyt sinun olleen vampyyri. Tajuatko sinä ollenkaan millaiseen vaaraan olet asettanut minut ja tytöt?", Chris kertoi ja jatkoi kauhistuneena: "Et kai sinä vain ole tappanut ketään ollessasi vampyyri?"

"Ai, olenko tappanut ketään. Sekö sinua nyt eniten huolestuttaa", Tiia raivosi. "No, kyllä, olen minä tappanut. En minä kyllä siitä nauttinut ja tiesin sen olevan väärin. Siksi minä sen lopetinkin", Tiia kertoi. Chris pelästyi. Hän ei tuntenut Tiiaa enää ollenkaan. Tämä ei ollut se sama kiltti ja iloinen nainen, johon hän oli rakastunut. Tiia olikin vampyyri, murhaaja.

"Minä yritän tässä nyt selittää, että isälläni on todella paljon vaikutusvaltaa ja tyttömme ovat ihan oikeasti vaarassa", Tiia selitti hampaat irvessä ja jatkoi: "Joten mitä me nyt aiomme tehdä?"

"Itsestäni en ole aivan varma, mutta sinä pakkaat nyt tavarasi ja lähdet pois täältä. Rakastan kyllä sinua, mutta tässä on nyt paljon sulateltavaa. Et ole se sama ihminen. Luulin tuntevani sinut, mutta nyt tuntuu kuin en olisi koskaan edes tavannut sinua. En tarkoita, että haluan erota, mutta minun täytyy nyt saada miettiä asioita rauhassa. Joten ole kiltti ja lähde", Chris sanoi tuima ilme kasvoillaan.

Tiia ei olisi halunnut lähteä omasta kodistaan. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Chrisiä yhtä vihaisena kuin äsken. Tiia ajatteli, että hänen olisi parasta lähteä ja antaa Chrisille vähän aikaa rauhoittua. Olihan hän kertonut Chrisille asian, joka mullisti täysin tämän käsityksen hänestä.

Tiia oli harmissaan. Hänellä ei ollut mitään paikkaa minne mennä, eikä hän tiennyt kuinka paljon aikaa Chris tarvitsisi. Tiia kaivoi puhelimen taskustaan ja näppäili siihen isänsä numeron.

"Antonio, minä täällä. Kerroin kaiken Chrisille ja hän potki minut ulos. Voinko tulla sinne joksikin aikaa, jooko? Voitaisiin sitten jutella asioista vähän paremmin", Tiia kertoi isälleen, joka kuunteli häntä puhelimen toisessa päässä. "Tietenkin voit tulla tänne, tämä on sinun kotisi", Antonio sanoi.

Useita tunteja myöhemmin Tiia saapui lapsuudenkotinsa pihaan. Tiia ei muistanutkaan miten pimeältä ja synkältä se näytti. Talo tosin oli kaukana muusta elämästä. Lähistöllä oli vain joitakin pieniä julkisia paikkoja, muttei asutusta ollenkaan.

Tiia odotteli ulkona viileässä syysilmassa. Hetkeä myöhemmin hänen isänsä, Antonio avasi oven ja asteli ulos raittiiseen ulkoilmaan. Tiia oli aluksi hieman pelokas, hän odotti osittain kauhulla isänsä reaktiota.

Antonio käveli Tiian luokse. Tiia pidätti hengitystään ja seisoi selkä suorana. Hän pelkäsi isänsä tapaamista monien vuosien jälkeen. Tiia kuvitteli hänen isänsä alkavan heti huutamaan ja syyttelemään häntä hänen valinnoistaan.

Antonio oli kuitenkin yllättävän rauhallinen. "Voi kultaseni, olen kaivannut sinua todella paljon", Antonio kertoi ja Tiia katsoi häntä kummastuneena. "Etkö sinä olekaan vihainen, kun petin luottamuksesi ja lähdin?", Tiia kysyi varovasti.

"Minä olin vihainen, mutta en ole enää. Nyt olet palannut luokseni ja voimme aloittaa kaiken alusta. Sukumme ei ole vielä menettänyt toivoaan ja muutan sinut hetkessä takaisin vampyyriksi, jollaiseksi sinut on luotu", Antonio selitti. "Antonio, en tullut takaisin. En halua olla vampyyri enää koskaan. Olen täällä vain hetken, jotta Chris saa aikaa käsitellä asioita. En tuo tyttöjäni tänne ja teen kaikkeni, ettei heistä tule vampyyreja. Se ei ole sellainen elämä, jota heille haluan", Tiia kertoi tiukasti oman kantansa.

"Antonio? Etkö edes kutsu minua enää isäksi?", Antonio kysyi hieman surullisena. "Minä en ole enää se sama tytär, jollaiseksi sinä minut kasvatit. Minä lähdin ja kasvatin itse itseni, jos hyväksyt minut ihmisenä niin tulen sisään, jos et niin minä lähden", Tiia kertoi ja yllättyi itsekin miten itsevarmaksi ja vahvaksi hän tunsi olonsa. "Hyvä on, tule nyt sisälle sieltä", Antonio sanoi ja lähti kulkemaan ovelle päin.

Tiia seurasi Antoniota sisälle. Hän yllättyi toden teolla, talo ei ollut muuttunut ollenkaan. Se oli täysin samanlainen, kuin se oli ollutkin Tiian lähtiessä sieltä.

Tiia meni katsomaan vanhaa huonettaan. "Yhtä synkkä ja punainen, kuin ennenkin", Tiia ajatteli. Antonio oli selvästi uskonut Tiian vielä palaavan, koska huone oli entisellään.

Tiia oli väsynyt ja masentunut pitkästä ja rankasta päivästä, joka ei ollut sujunnut yhtään niin kuin Tiia oli kuvitellut. Tiia ei jaksanut keskustella isänsä kanssa. Hän halusi hetkeksi unohtaa kaiken ja rentoutua. Hän laski itselleen kuuman kylvyn.

Tiia istahti kuumaan kylpyyn ja sulki silmänsä. Hän kaipasi nyt jo kotiin Chrisin ja tyttöjen luokse. Hänen ikävänsä oli todella suuri. Tiia todella toivoi Chrisin antavan hänelle anteeksi ja Antonion hyväksyvän hänet ihmisenä.

Kylvyn jälkeen Tiia meni syömään iltapalaa. Ruoan jälkeen Antonio tuli taas puhumaan tyttärelleen: "En käsitä miten saatoit vaihtaa vampyrismin, ikuisen nuoruuden, johonkin tylsään ja tavalliseen perhe-elämään. Et ole se tiukka ja itsevarma Tiia, joksi sinut kasvatin. Olit niin vahva, etkä antanut kenenkään ryppyillä sinulle. Nyt olet vain säälittävä vanha nainen, jonka aika tulee pian loppumaan".

"Antonio, ole nyt jo hetki hiljaa, jooko? Voin olla mielestäsi vanha ja säälittävä, aivan miten vain. Olen silti onnellisempi kuin koskaan vampyyrinä. Tunnen suunnatonta iloa saadessani olla mieheni ja lasteni kanssa kotona, leikkiä lasten kanssa ulkona päiväsaikaan ja elää ihan tavallista elämää. Olin täällä onneton, siksi minä lähdin ja olen todella iloinen, että sain kokea elämän ihmisenä", Tiia sanoi jaksamatta edes korottaa ääntään. "Minä menen nyt nukkumaan", Tiia tokaisi ja käveli huoneeseensa.

Tiia yritti vielä soittaa Chrisille, mutta tämä ei vastannut. Masentuneena Tiia kävi lattialle makaamaan. Vampyyrin arkku ei houkuttanut naista yhtään. Tiia meni maton päälle kyljelleen ja hetkeä myöhemmin hän nukahti siihen.