Myöhään illalla Devin palasi sairaalalta kotiin, jossa miestä odotti kummallinen näky. Harmaa haamu odotti häntä eteisessä. Devin katseli kirkasta aavetta hieman hämmentyneenä.
"Devin kulta, minä tässä, Veronica", haamu sanoi ja Devin raapi mietteliäänä päätään. Hän luuli hetken näkevänsä harhoja.
Devin räpytteli silmiään, mutta haamu ei kuitenkaan kadonnut. Devin uskaltautui ottamaan pari askelta kohti kirkasta vaimoaan.
Hetkeä myöhemmin Devin tunnisti vaimonsa ja uskoi tämän todella olevan läsnä. Hän ojensi vaimolleen kukkakimpun, jonka hän oli alunperin ostanut tämän haudalle.
Devin otti vaimonsa hellään syleilyyn. "Voi kuinka olen kaivannutkaan sinua", Devin kuiskasi vaimonsa korvaan. "Ole huoletta, kohta olemme yhdessä ikuisesti", Veronica sanoi ja tuijotti miestään silmiin onnellisempana kuin koskaan.
Veronica katosi takaisin yläilmoihin ja Devin tahtoi mennä hautausmaalle nukkumaan ja odottamaan vaimonsa paluuta. Devin alkoi olla jo hieman höperö ja hän todella uskoi Veronican palaavan, jos hän vain jaksaisi odottaa ahkerasti.
Devinin nukkuessa ulkona, sisällä vietettiin Chrisin syntymäpäiviä. Äiti ja pikkuveli hurrasivat Chrisille, josta kasvaisi nyt nuori aikuinen.
Veronica oli myös palannut yläilmoista katsomaan lapsenlapsensa kasvua, mutta tietokonepelit osoittautuivat mielenkiintoisemmiksi. Devin nukkui yhä hautausmaalla tietämättömänä vaimonsa paluusta heidän luokseen.
Seuraavana aamuna Adamsit suuntasivat kaupungintalolle juhlistamaan Chrisin valmistumista. Josefina näki kuitenkin juuri sopivasti jäätelöauton kaartavan heidän pihansa eteen ja hänen oli aivan pakko päästä ostamaan suklaapuikko.
Tiia katseli ihastuksissaan Chrisiä. "Voi kuinka komea sinusta onkaan tullut", nainen hehkutti.
Chris uskaltautui kertomaan Tiialle, että hän oli katsellut naikkosta jo jonkin aikaa sillä silmällä. "Kyllä minä sen tiesin, odottelin vain sinun tekevän aloitteen", Tiia sanoi ja vinkkasi silmää.
Hetkeä myöhemmin Chris nojautui eteenpäin ja painoi huulensa hellästi Tiian huulia vasten. Hän tunsi kuinka perhoset leijailivat hänen vatsassaan. Tältä tuntui olla korviaan myöten ihastunut.
Chris otti Tiian syleilyynsä ja nuori pari sopi tapailevansa vain toisiaan. He sopivat etenevänsä hitaasti, olihan heillä koko elämä vielä edessään. Varmuus siitä, että he tapailivat vain toisiaan antoi heille aikaa rauhassa tutustua toisiinsa ja antaa tunteiden syventyä.
Kotona Luca oli lähdössä iltalenkille Rexin kanssa. Koira oltiin ostettu yhteiseksi koko perheelle, mutta Luca vietti Rexin kanssa eniten aikaa.
"Hyvä poika, hienosti kävelet ilman hihnaakin", Luca sanoi ja antoi herkkunamin Rexille, joka otti sen vastaan mielellään.
Pian kuitenkin ohi ajoi poliisiauto ja Rex pelästyi ja lähti karkuun. Poliisit nappasivat Lucan kyytiin ja veivät tämän kotiin. Poliisien mielestä ei ollut sopivaa, että teini-ikäiset liikkuivat yksin ulkona kahdentoista aikaan yöllä.
Rex pinkaisi peloissaan juoksuun ja suuntasi kauemmas keskustasta.
Myös Rex oli löytänyt onnellisesti takaisin kotiin. Luca oli jo ehtinyt huolestua, että Rex oli karannut, eikä sitä välttämättä enää näkyisi hetkeen.
Josefina ei ollut vielä paljastanut pojille kummasta tulisi perijä. Chris tahtoi silti ottaa jo hieman vastuuta elämästään ja hän päättikin etsiä tietokoneelta vapaita työpaikkoja. Chris onnistui saamaan paikan urheilu-uralta.
Hetken päästä hän tajusi tuijottavansa Viikatemiestä. "Vihdoinkin sinä tulit hakemaan minut! Pääsen viimeinkin rakkaan vaimoni luokse", Devin sanoi hymyillen. Kuolema ei pelottanut häntä yhtään, hän oli enemmänkin jo odottanut sitä.
Devin kuitenkin tajusi pian jotain hyvin tärkeää, joka oli jäänyt häneltä kesken. "Ei, älä vie minua vielä. Ruokani jäi kesken, enkä saanut viimeistä ateriaani. Tahdon syödä lettuni loppuun", Devin aneli polvillaan. "Tulehan nyt vellihousu, saat viimeisen ateriasi sitten yläilmoissa", Viikatemies sanoi hoputtaen Deviniä jatkamaan matkaansa.
Josefinalla oli töissä hyvin kiireinen päivä. Bridgeportissa oli tapahtunut ihmeellinen asia, maanjäristys. Viimeisin maanjäristys ennen tätä oli ollut tasan sata vuotta sitten, kymmenen vuotta ennen kuin Veronica Adams oli muuttanut Bridgeportiin. Maanjäristys aiheutti hurjasti ylimääräistä työtä palolaitoksen työntekijöille.
Josefina saapui ensimmäiseen apua tarvitsevaan kohteeseen. Josefina katseli itku silmässä tulipalon keskelle jäänyttä Jarnoa. Hän ei ollut enää koskaan uskonut näkevänsä entistä aviomiestään, eikä ainakaan uskonut joutuvansa pelastamaan tätä.
Josefina sai liekit sammumaan ja alkoi vauhdilla raivata Jarnon päällä olevaa romua. Josefina tunsi sydämensä hakkaavan todella lujaa. "Jarno ei saa olla kuollut, ei vielä ole hänen aikansa", Josefina ajatteli surusta hämmentyneenä. Josefina tiesi, että hänellä oli vielä tunteita Jarnoa kohtaan.
Josefina sai Jarnon pelastettua ja pian mies nousikin jo varovaisesti ylös lattialta. Josefinalla ei kuitenkaan ollut juuri nyt aikaa jäädä juttelemaan Jarnon kanssa. Hänen oli kiiruhdettava pelastamaan muita.
Jarno juoksi ulos panikoimaan, vaikka hän olikin jo pelastunut. Jarnoa pelotti miten hänen ex-vaimonsa saattoi tehdä näin vaarallista työtä. Eniten Jarno kuitenkin pelkäsi muiden talossa olijoiden puolesta.
Josefina korjasi kovalla kiireellä hellassa olevaa kaasuvuotoa, jos se pääsi leviämään koko asunto saattaisi räjähtää, eikä kohta olisi enää mitään pelastettavaa jäljellä.
Korjattuaan kaasuvuodon Josefina kuuli koiran ulinaa ja juoksi katsomaan mitä ulkona oikein tapahtui. Pihalta hän löysi romukasan alle jääneen Morriganin. Hetken ajan Josefinan teki mieli jättää Morrigan oman onnensa nojaan. Olihan tämä sentään yrittänyt tappaa Josefinan. Koira katseli surullisena vuoroin Josefinaa, vuoroin Morrigania.
Josefina aikoi jättää Morriganin romukasan alle kuolemaan, mutta hän ei kyennyt tekemään sitä. Hän kuitenkin oli palomies ja hänen tehtävänsä oli pelastaa muita, ei tappaa heitä. Niinpä hän alkoi raivaamaan romuja Morriganin päältä.
Morrigan nousi varovasti seisomaan, koiran haukkuessa onnellisena omistajansa pelastumisesta.
Talon yläkerrassa oli vielä yksi maanjäristyksen uhri ja Josefina ryntäsi auttamaan häntä.
Vihdoin ja viimein oli Josefina saanut palon sammutettua, kaasuvuodon korjattua ja ihmiset pelastettua. Jarno lähti paikalta Morriganin kanssa, ennen kuin Josefina ehti jutella tämän kanssa. Josefina suuntasi pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen suoraan kotiin.
Kotona Josefinaa odotti suru-uutinen. Hänelle kerrottiin Devinin poismenosta. Koko kolmihenkinen perhe ja Rex-koira kokoontuivat pihan hautausmaalle jättämään hyvästit Devinille.
Seuraavana päivänä Chris kaipasi piristystä elämäänsä, hän päätti soittaa Tiialle ja tavata hänet.
Chris vaihtoi paremmat vaatteet päälleen ja hyppäsi autonsa kyytiin. Hän ajoi hymy kasvoillaan tapaamaan tyttöystäväänsä.
Chris oli hieman kummastunut Tiian hassusta asuvalinnasta, hänen mielestään yöpuku ja korkokengät eivät olleet kovinkaan sopiva asu julkisiin paikkoihin, mutta ilmeisesti Tiia oli eri mieltä.
Pari suuntasi yhdessä puistoon, tähän aikaan päivästä siellä oli vielä hiljaista, koska lapset olivat kouluissa ja tarhoissa.
Chris ja Tiia juttelivat kaikesta maan ja taivaan välillä. Yllättäen Tiia kuiskasi Chrisille: "Olisikohan minun jo aika tavata sinun äitisi". Chris ihastui ajatukseen Tiian ja Josefinan tapaamisesta ja he suuntasivatkin Chrisin autolla tapaamaan Josefinaa.
Valitettavasti Josefina ei ollutkaan kotona, vaan kaupungintalolla. Josefinalle oli nimittäin myönnetty palkinto monien ihmisten pelastamisesta maanjäristyksen aikaan. Chris hyvästeli Tiian ja he sopivat, että Tiia tapaisi Josefinan myöhemmin.
Myöhemmin iltapäivällä Josefina huusi Chrisin käymään luonaan. "Odota hetki, tämä hemmetin tiskikone päätti taas valuttaa vedet lattialle", Josefina huikkasi olkansa ylitse keskittyen luuttuamaan märkää lattiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti