Osa 15 - Elämän pienet ilot

Seuraavana aamuna Veronica oli herännyt aikaisin valmistamaan perheelleen aamiaista. Uninen Chris meni innoissaan hakemaan pöydälle jätettyjä lettuja.

Myös Josefina oli herännyt ja meni katsomaan suunnatonta lettujen määrää. "Voi äiti, sinä lihotat meidät kaikki herkuillasi", Josefina ajatteli.

Josefina ja Chris istuivat aamiaisella samaan aikaan. Chris oli kovin jännittynyt, sillä tänään olisi hänen ensimmäinen päivänsä koulussa. "Älä murehdi, hyvin se menee. Saat varmasti paljon uusia ystäviä", Josefina sanoi lohduttavasti jännittyneelle pojalleen, joka söi lettujaan kovalla kiireellä.

Pian se koulubussi jo kaartoi talon edustalle ja jännittynyt Chris asteli bussiin odottaen osittain innolla, mutta myös kauhulla, mitä ensimmäinen päivä koulussa toisi tullessaan.

Samaan aikaan sisällä Josefina jutteli äidilleen. "En voi millään uskoa, että Chris on jo iso poika. Tuntuu siltä, että vasta eilen astelin ulos sairaalasta pieni nyytti käsivarsillani", Josefina sanoi ja tunsi samalla pienen ilon kyyneleen vierähtävän poskelleen.

Josefinan raskaus läheni loppuaan, eikä hän viitsinyt lähteä talosta pitkälle. Nainen kaipasi kuitenkin ulkoilmaa ja meni pihalle katselemaan perhosia. Oli hienoa, että maailmaan mahtui paljon kauniita ja iloisia asioita, vaikka hänen oma elämänsä olikin täynnä pettymyksiä. Josefina jaksoi silti olla positiivisella mielellä. Olihan maailmaan tulossa kohta aivan uusi ihmisen alku ja se jos mikä oli todella iloinen asia.

Keittiössä juttelemassa olleiden Veronican ja Devinin keskustelu päättyi, kun Devin katseli Josefinan tulleen ulkoa takaisin hymy kasvoillaan. "Olen iloinen, että hänellä menee paremmin", Devin sanoi vaimolleen.

Koulupäivä oli hurahtanut vauhdilla ja Chris palasi koulusta kotiin. Josefina meni kiireellä tervehtimään poikaansa. Tuntui niin kovin tyhjältä ja hiljaiselta, kun Devin oli lähtenyt töihin ja  Chris oli ollut koko päivän poissa.

"Mulla oli tosi kivaa! Tapasin yhden Heikin ja meillä oli tosi hauskaa. Heikki pyysi mua niille joku päivä kyläilemään, se asuu tässä ihan lähistöllä", Chris kertoi ääni täynnä toiveita ja elämäniloa, ennen kuin hän jo juoksi sisälle tekemään koulusta saatuja läksyjä.

 Ilta sujui rauhallisissa tunnelmissa. Veronica oli mennyt töihin ja Chris teki kiltisti läksyjään keittiön pöydän ääressä. "Jos minulla on kaksi omenaa ja annan yhden pois, niin montako omenaa minulle jää?", Chris mutisi mietteliäänä.

Chris oli mennyt läksyjen teon jälkeen kiltisti nukkumaan. Josefina ja Devin odottivat Veronicaa töistä kotiin katsoen samalla kauhuelokuvaa. Devin seurasi ohjelmaa kiinnostuneena, Josefina taas enemmän järkyttyneenä. Josefinalle ohjelma oli liikaa ja hän päätti suunnata kohti höyhensaaria.

Töistä kotiin tullut Veronica valmisti pikaisesti itselleen iltapalaa ja kömpi sitten sänkyyn miehensä viereen.

Yöllä kovaan vessahätään herännyt Josefina tunsi, kuinka vessanpönttöön tuli hieman enemmän, kuin piti. Lapsivesi meni ja supisukset alkoivat.

Supistukset olivat kovin kivuliaita ja Josefina yritti parhaansa mukaan rauhoittua. Hän ei viitsinyt herättää ketään, vaan päätti soittaa taksin ja suunnata yksin sairaalalle.

Josefina vilkuili kummastuneena tielle päin, hänen tilaamaansa taksia ei näkynyt missään.

Tyynen rauhallisena Josefina suuntasi vieressä olevalle metroasemalle. Jotenkin sinne sairaalalle oli päästävä.

Matka sujui mutkattomasti metrollakin, vaikka supsitukset alkoivatkin jo tulla tiheämpään tahtiin. Hänen äitinsä ei takuulla olisi tyytyväinen Josefinan päätökseen lähteä yksin metrolla sairaalaan synnyttämään. Josefina tiesi tehneensä virheen mennessään yksin synnytyssaliin. Hän olisi tehnyt mitä vain, jos olisi saanut Jarnon tuekseen. Tälläistä se yksinhuoltajana olo tulisi olemaan. Hänellä ei olisi ketään kehen turvautua. Vanhemmatkin alkoivat jo olla vanhoja ja heidän aikansa koittaisi lähiaikoina.

Josefina selvisi synnytyksestä kunnialla yksin. Väsynyt, mutta todella onnellinen äiti pääsi jo aamuyöstä kohti kotia uuden poikansa, Lucan kanssa.

Josefina olisi toki voinut tilata taksin, mutta hän tahtoi välttämättä kävellä kotiin nauttien viileästä syysilmasta. Pikkuinen Luca oli uninen ja hän lepäsi äitinsä hellässä sylissä koko matkan. Luca sai piirteikseen sottapytyn ja ulkoilun inhoajan.

Kotona Chris nukkui kiltisti sängyssään. Josefina ei raaskinut millään mennä herättämään suloisesti tuhisevaa poikaansa, saati sitten vanhempiaan. Kaikki näkisivät Lucan sitten aamulla.

Josefina katseli Lucaa tuntien suunnatonta rakkautta. Hän laski poikansa hellästi kehtoon nukkumaan ja lauloi, jotta poika nukahtaisi nopeammin. "My name is Luca, I live on the second floor", Josefina lauloi hellästi melkein kuiskaten. "Ei ehkä parhainta unimusiikkia", Josefina mietti ja kummasteli lauluvalintaansa. Pikkuinen Luca nukahti kuitenkin hyvin pian.

Saatuaan Lucan nukkumaan Josefina hymyili kunnolla. Hän oli äiti ja tulisi pärjäämään loistavasti, hän oli siitä aivan varma.

Veronica heräsi aamulla aikaisin ja ryntäsi ensimmäisenä katsomaan pikkuista Lucaa. "Voi, että, kyllä mummin kulta on niin suloinen. Olet sinä", Veronica leperteli pikkuiselle Lucalle, joka yritti kovasti tehdä tuttavuutta Veronican hiusten kanssa.

Veronica meni innoissaan herättämään miehensä ja kertomaan tälle ilouutisen. Devin oli innoissaan Josefinan pojista. Oli mukavaa saada lapsenlapsia, jotka olivat poikia, vaikka Josefina ei hänen tyttärensä virallisesti ollutkaan.

Josefina hoivasi rakkaudella pikkuista Lucaa. Hän oli saanut suuren osan elämänilostaan takaisin Lucan syntymän jälkeen. Luca oli muutenkin todella kiltti ja helppo poika.

Myös Chris tuli herättyään katsomaan pikkuveljeään. Hän odotti jo innoissaan Lucan kasvua isommaksi, että saisi leikkikaverin. Talossa, kun oli melko hiljaista, eivätkä mummi ja ukki jaksaneet leikkiä pojan kanssa kovinkaan kauaa.

Veronica tuli juttelemaan Josefinan kanssa vakavasti tämän tulevaisuudesta. Vanhalla naisella oli kova huoli siitä miten hänen tyttärensä pärjäisi, sitten, kun hänen oma aikansa koittaisi. "Älä huolehdi äiti, hyvin me poikien kanssa pärjätään. Sinun aikasi ei tule vielä pitkään aikaan. Ehdit kyllä nähdä poikien kasvun", Josefina lohdutti äitiään, joka selvästi pelkäsi aikansa tulevan hyvinkin pian.

Chris oltiin viimeisten viikkojen aikana nähty todella usein dinosaurus-puvussa, poika ei millään meinannut suostua riisumaan sitä päältään. Hän olisi kovin mielellään mennyt puku päällä jopa kouluun, mutta sen Josefina sai onneksi estettyä.

Äitiysloma läheni loppuaan ja Josefina halusi kuluttaa viimeisen viikon rentoutuen. Talossa oli hiljaista päivisin, kun Chris oli koulussa ja Veronica, sekä Devin töissä. Lucakin tarvitsi vielä paljon unta, joten Josefina seurasi aina päivisin uutta tv-sarjaa, joka kertoi tulipaloista. "Voi, kuinka kaipaankaan jo töihin", Josefina ajatteli.

Pikkuisen Lucan hymy sai Josefinan kuitenkin unohtamaan töihin paluun. Katsoessaan Lucaa silmiin, hän näki niissä Jarnon. Jostakin kumman syystä Josefina ei pystynyt unohtamaan häntä. Hän oli lukenut lehdestä, että Jarno ja Morrigan olivat myös saaneet pojan. Josefina ei ymmärtänyt mitä sellaista Morriganilla oli, jonka vuoksi Jarno oli hylännyt hänet.

Chris oli oppinut ajamaan pyörällä ja poika pyöräilikin mielellään aina viikonloppuisin ihan lähistöllä sijaitsevalle lammelle kalastamaan. Kauas poika ei uskaltanut yksin mennä, hän kun oli luonteeltaan pelkuri.

Kalastaminen sujui hyvin ja pojalla oli huippuhauskaa, hänestä alkoi tulla jo hyvin etevä.

Kaksi iltaa ennen töihin paluuta Josefina päätti käydä katsomassa sisartaan Corneliaa, joka oli muuttanut omilleen kaupungin keskustassa sijaitsevaan kerrostaloon. Hän paloi halusta päästä vaihtamaan kuulumisia sisarensa kanssa.

Cornelia ei ollut muuttunut sitten ollenkaan, hän näytti vieläkin nuorelta ja kauniilta. Josefinan yllätykseksi Cornelia oli kuitenkin sinkku ja hän panosti mielellään työntekoon. "Niitä miehiä nyt tapaa töissäkin, kaipa minä muutaman vuoden päästä asetun aloilleni", Cornelia kertoi ja jatkoi: "Mikäs teille Jarnon kanssa oikein tuli?", Cornelia kysyi kummastuneena, hän ei tiennyt siskonsa elämästä juuri mitään enää näinä päivinä.

Josefina selitti juurta jaksain kaiken elämässään tapahtuneen Cornelialle ja tämä kuunteli kiinnostuneena. Tytöt puhuivat melkein kolme tuntia, kunnes Josefina tajusi, että hänen olisi aika lähteä kotiin katsomaan miten Veronica ja Devin pärjäsivät poikien kanssa.

Chrisillä oli ollut kova ikävä äitiään ja tämä oli vaatinut päästä nukkumaan äitinsä sänkyyn. Veronica oli tietenkin suostunut, eihän hän voinut kieltään mummin kullalta mitään. Josefina passitti poikansa omaan sängyyn nukkumaan ja ruokki nälkäisen Lucan. Vanhemmat olivat jo nukkumassa ja Josefinaa huolestutti miten he pärjäisivät poikien kanssa, kun hän itse aloittaisi ylihuomenna työt.

Viimeisen vapaapäivän aamuna Josefina suunnisti kuntosalille, hänen kuntonsa oli huonontunut kummasti siitä, mitä se oli ollut silloin, kun hän aloitti työnsä palolaitoksella.

Josefina vietti salilla koko aamupäivän, jonka jälkeen hän suuntasi kaupan kautta kotiin.

Josefina oli käynyt ostamassa Lucalle syntymäpäiväkakun ja illalla juhlittiinkin perheen kesken pikkuista Lucaa.

Veronica halusi välttämättä puhaltaa kynttilät Lucan puolesta.

Hetkeä myöhemmin pikkuinen nyytti kasvoi pojaksi, jolla olisi paljon opittavaa.

Lucasta tuli kovasti isoveljensä Chrisin näköinen. Josefina näki silti Lucassa yhä Jarnon.

Devin vietti mielellään aikaa Lucan kanssa katsellen televisiosta lastenohjelmia. Hän tyrmistyi nähdessään minkälaisia ohjelmia nykypäivän lapsille oikein näytettiinkään.

Onnellinen äiti huolehti vielä poikansa iltapesut ja -pisut ennen nukkumaanmenoa. Poika opetteli innoissaan potalla käyntiä.

Josefina kävi vielä ennen nukkumaanmenoaan Devinin kanssa läpi huomisen aikataulun. Josefina kaipasi jo kovasti töihin, mutta tuntui omalla tavallaan pelottavalta jättää pojat kotiin. Toisaalta rahatilanne ei enää kauaa pysyisi plussan puolella, jos Josefina jäisi pidemmäksi aikaa kotiin.