Osa 13 - Epätoivoinen teko

Päivät kuluivat ja Josefina nautti äitiyslomastaan täysin rinnoin. Äitiys oli paljon hienompaa, kuin hän oli kuvitellut. Oli päivä ollut kuinka huono tahansa, pikkuisen Chrisin hymy sai hänet aina paremmalle tuulelle.

Eräänä iltapäivänä Lauren jutteli äitinsä kanssa: "Äiti, tänään olis illalla yhen mun kaverin kotibileet. Ajattelin, et voisinks mä mennä? Olis tosi huippuu, jos voisit vähän joustaa kotiintuloajoissa ja voisin ol siä kahteetoist asti?", Lauren kysyi äidiltään. "Tänäänhän on keskiviikko! Huomenna on kouluakin. Eihän siellä tarjoilla alkoholia?", Veronica kysyi kiukkuisena ja hänen äänestään kaikui pieni huolestuneisuus.

"No tottakai siel on alkoholia, siis hei äiti daa! No, voinks mä mennä?", Lauren sanoi katsoen äitiään koiranpentukatseella. "Ei, sinä et todellakaan vietä keskiviikkoiltaa ryypäten ja tehden ties mitä. Sinulla ei ole mitään asiaa niihin bileisiin! Voit mennä ulos, mutta tulet kotiin kymmeneltä, niin kuin on sovittu", Veronica sanoi tiukasti. "Äiti, oot ihan mälsä! Sä siis hei niinku pilaat mun elämän", Lauren sanoi ja laahusti masentuneena huonettaan kohti.

Samaan aikaan vessassa Lorraine katseli itseään peilistä, hän oli laittanut hiuksensa, meikannut kasvonsa ja laittanut mekon päälleen. Hän katseli peilikuvaansa tyytyväisenä. Yllättäen vessan ovi kävi ja Josefina astui sisälle.

"Vautsi! Mihinkäs meidän Lorraine on lähdössä noin hienona? Jokainen poika varmasti kuolaa perääsi", Josefina meni kysymään uteliaana. Ehkä vähän liiankin uteliaana.

"Ei todellakaan kuulu sulle! Mutsin lellikki voi pitää huolen ihan omista asioistaan ja jättää mut rauhaan!", Lorraine huusi täyttä kurkkua ja lähti vessasta ovi paukkuen. Josefina jäi vessaan ihmettelemään Lorrainen käytöstä. He olivat ennen tulleet niin hyvin toimeen. Toisaalta, eihän teini-ikäisenä oleminen mitään herkkua ollut.

Lorraine marssi päättäväisenä Josefinan ja Jarnon makuuhuoneeseen, jossa Veronica leperteli Chrisille. "Äiti, mä lähen nyt ulos. Mua ei kannata odotella kotiin. En kyllä tiedä, miks ees kerroin sulle, kun ei sua kuitenkaan kiinnosta", Lorraine sanoi tympääntyneenä. "Joo, joo. Pidä hauskaa", Veronica vastasi nostamatta katsettaan Chrisistä.

"Just, siis tää on niin hienoa. Ketään ei kiinnosta mitä mulle kuuluu, miltä musta tuntuu, miten mulla menee. Josefina sitä ja Josefina tätä. Chris on niin suloinen ja päläpäläpälä. Mä siis niin vihaan tätä", Lorraine murisi itsekseen ja suuntasi kohti Bridgeportin suosituinta baaria. Kello oli vasta kuusi, joten hän tuumi, että voisi hyvällä tuurilla päästä alaikäisenä sisälle.

Lorraine oli kuitenkin väärässä. Miesportsarille olisi voinut flirttailla, mutta tämä isokokoinen nainen ei suostunut päästämään tyttöä sisälle. Masentuneena Lorraine lähti baarista pois. Hän ei todellakaan kyllä menisi kotiin, ei vielä. Niinpä hän päätti yrittää toista baaria.

Seuraavassa baarissa tyttö päätti kokeilla lahjontaa. Portsari oli mukana jutussa ja Lorraine kuvitteli pääsevänsä sisälle ihan noin vain.

"Sori, voit lahjoa mua vaikka kuinka paljon, mutta sisälle sulla ei ole mitään asiaa", portsari tokaisi kylmästi. "Mutta, mutta..", Lorraine aloitti, mutta ymmärsi portsarin kanssa riitelyn olevan turhaa. Masentuneena hän lähti pois.

Seuraavassakaan paikassa portsari ei suostunut päästämään häntä sisälle. Vihaisena ja masentuneena Lorraine päätti, että hänen oli aivan turha yrittää päästä hienoihin paikkoihin sisälle. Ei kukaan päästäisi 15-vuotiasta tyttöä huippusuosittuun yökerhoon.

"Kotiin minä en mene", Lorraine sanoi puristaen käsiään nyrkkiin kävellessään paikallisen räkälän ovesta sisälle.

Astuttuaan baariin sisälle Lorraine katseli ympärilleen pettyneenä. Paikka ei todellakaan vastannut hänen kuvitelmiaan. No kaipa se kelpaisi, ensisijainen tarkoitushan oli kuitenkin ryypätä.

Lorraine käveli itsevarmasti kohti baaritiskiä ja istahti baarijakkaralle. Hän tunsi kuinka hänen kätensä alkoivat hikoilla. Baarimikko käveli hänen luokseen: "Mitäs sulle?", hän sanoi. "Yks kossubattery, kiitos", Lorraine sanoi ääni vapisten. Hän pelkäsi, että mies kysyisi häneltä paperit.

Lorrainen yllätykseksi mies ei kuitenkaan kysynyt häneltä mitään, vaan alkoi tehdä tytön tilaamaa juomaa. "Se tekee kuusi ja viisikymmentä", baarimikko sanoi ja laski juoman Lorrainen eteen. Vapisevin sormin hän kaivoi rahat taskustaan ja ojensi ne baarimikolle. Baarimikko otti rahat ja jatkoi muiden asiakkaiden palvelemista.

Lorraine otti lasin käteensä ja katseli hieman haltioissaan ympärilleen. Hän oli baarissa, vaikka paikka oli tosin aikamoinen räkälä. Tämä oli silti omalla tavallaan jotenkin kiehtova kokemus.

Lorraine nosti lasin huulilleen ja maistoi kulauksen. Maku ei ollut kovinkaan kummoinen, eikä tyttö nauttinut erityisemmin juomisesta, mutta kyllä hän lasin tyhjäksi sai.

Kolmen drinkin jälkeen Lorrainella alkoi hieman nousta päähän ja tytöstä oli hyvä idea nousta lavalle kaikkien töllisteltäväksi soittamaan bassoa. Lorrainen silmät seisoivat päässä ja musiikki ei ollut kaunista kuultavaa.

Soitettuaan hetken Lorraine marssi tiskille hakemaan lisää juotavaa. Baarimikko katseli tyttöä päästä varpaisiin ja sanoi: "Tämä on sitten viimeinen, sen jälkeen sinun on parasta lähteä kotiin".

"Hienoa, nyt mut heitetään ulos täältä", Lorraine ajatteli ottaen kulausta juuri tilaamasta juomastaan. Tyttö joi lasin tyhjäksi ja laski sen baaritiskille.

Lorraine teki lähtöä, kun yhtäkkiä hänen päässään alkoi pyöriä vimmatusti. Hän yritti ottaa tukea baaritiskistä, mutta se oli liian myöhäistä. Lorraine kaatui ja tunsi kuinka silmissä sumeni.

Puoli tuntia myöhemmin Lorraine tuotiin ambulanssilla sairaalaan. Devin oli ollut päivystysvuorossa, kun hän sai tiedon Lorrainesta, hän soitti heti vaimolleen.

Veronica saapui sairaalalle alta aikayksikön. Nyt hän istui samassa huoneessa, jossa hänen tyttärensä oli. Hän odotti kärsimättömänä tyttärensä heräämistä.

Lorrainelle oltiin tehty vatsahuuhtelu, sillä tyttö oli saanut alkoholimyrkytyksen. Hän nukkui autuaan tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta.

Devin saapui huoneeseen tarkistamaan tyttärensä tilan. Vihaisena hän tuijotti Lorrainen henkilökohtaisia tavaroita, jotka olivat pöydällä.

Veronica nousi penkiltä ja käveli miehensä luokse. "Mitä ihmettä hänellä oikein liikkui päässään? Lähteä nyt alaikäisenä baariin juomaan, hän on kaiken lisäksi polttanutkin. Häneltä löydettiin tupakkaa taskusta. Meidän 15-vuotias tyttömme. Mitä hän oikein ajatteli?" Devin sanoi ja puri tunteitaan Veronicalle. Veronica yritti rauhoitella miestään: "Kyllä me tämän saamme selvitettyä, tärkeintä on, että Lorraine tulee kuntoon".

Parin tunnin päästä Lorraine alkoi heräilemään. Huolestunut äiti käveli sängyn laidalle tyttärensä viereen.

Veronica tuijotti tytärtään tiukasti silmiin, vihainen ilme kasvoillaan. Hän valmistautui aloittamaan saarnan hetkellä minä hyvänsä.

Veronican yllätykseksi Lorraine pomppasi sängystä ylös salaman nopeasti. Hän nosti sormensa pystyyn ja osoitti äitiään: "Älä sano mitään. Sinulla ei ole mitään oikeutta avata suutasi ja saarnata minulle. Sinä hylkäsit minut, sinä lopetit välittämästä ja keskityit vain uraasi ja Josefinaan. Minä olen kestänyt läpi helvetillisen lukion, ilman äidin tukea, ilman ystäviä, ilman ketään".

"Mutta..", Veronica aloitti ja katseli tytärtään pitkästä aikaa kunnolla, ymmärtäen että hän ei ollut kunnossa. "Äiti, miksi luulet, että tein tämän? Olen aivan yksin, minäkin kaipaan huomiota", Lorraine sanoi ja Veronica huomasi surun hänen äänessään.

"Voi kultapieni, olen niin kovin pahoillani, etten huomannut kuinka kärsit. Olen kieltämättä keskittynyt viime aikoina hieman liikaa uraani ja Josefinaan. Lupaan jatkossa tehdä kaikkeni vuoksesi, kyllä kaikki järjestyy", Veronica sanoi.

Lorraine halasi äitiään lämpimästi ja sanoi: "Kiitos ja anteeksi".

Lorrainea pidettiin sairaalassa tarkkailussa, mutta parin päivän päästä Veronica sai vihdoinkin viedä tyttärensä kotiin.

"Onneksi olet kunnossa!", Josefina huudahti nähdessään Lorrainen. Lorraine katseli isosiskoaan iloisena, hänestä välitettiin yhä.

Lorraine sopeutui kotiinpaluuseen ja parin päivän kuluttua kaikki oli jo paremmin. Koko Adamsien perhe oli jo unohtanut tapahtuneen. Lorraine katseli Jarnon kanssa ohjelmaa häistä. Mies vaikutti pelottavan kiinnostuneelta siitä mitä televisiossa tapahtui.

Kotityöt olivat hieman jääneet sinä aikana, kun perhe oli keskittynyt huolehtimaan Lorrainen hyvinvoinnista. Josefina päättikin tarttua tuumasta toimeen ja ruveta tekemään kasaantuneita kotitöitä.

Ensin Josefina päätti jynssätä huolellisesti koko vessan lattiasta kattoon. Sen jälkeen hän siirtyisi keittiön pariin.

Josefinan siivoillessa Jarno vietti laatuaikaa poikansa kanssa.

Pikkuisen Chrisin oli tullut aika astua uuteen elämänvaiheeseen. Elämänvaiheeseen, jossa hänelle tulisi opettaa elämässä tarvittavat perustaidot.

Tämän näköinen pikku hurmuri pojasta sitten kasvoi. Hän sai osakseen paljon rakkautta ja huomiota.

Varsinkin Veronica huolehti pojasta mielellään. Olihan Chris hänen ensimmäinen lapsenlapsensa.

Chrisille ei tehty vielä omaa huonetta, mutta Josefina ja Jarno päättivät yhdessä sisustaa huoneesta hieman enemmän lastenhuoneen näköisen. Seinälle tuli useampikin kirahvi koristamaan huonetta, pikkuinen Chris kun rakasti kirahveja yli kaiken.

"Arvaa mitä Chris? Isi lähtee nyt äidin luokse rannalle, lähtee juu. Kohta isi tekee äidistä tosi onnellisen", Jarno leperteli pojalleen.

Hetkeä myöhemmin Jarno saapui Bridgeportin rannalle, missä Josefina jo odotti häntä kärsimättömänä.

"Nämä ovat sinulle", Jarno sanoi ja ojensi kimpun ruusuja rakkalleen.

Josefina otti ruusut käteensä ja nuuhkaisi niitä ihastuksissaan. Hän oli viimeksi saanut Jarnolta ruusuja sinä päivänä, kun he olivat valmistuneet lukiosta.

"Kukat ovat oikein ihania, mutta mikä se sinun tärkeä asiasi oli", Josefina kysyi ja katsoi miestään odottavasti.

"Odota hetki, äläkä huolehdi. Kaikki on ihan hyvin", Jarno sanoi ja nosti sormensa ylös. Josefina oli ihmeissään, mutta hän tunsi kuinka hymy nousi hänen huulilleen.

Yllättäen Jarno laskeutui polvilleen. "Mitä ihmettä sinä oikein aioit? Nouse nyt hyvänen aika ylös sieltä!" Josefina sanoi katsoen Jarnon kasvoja, joilla oli todella innostunut ilme. Ilme, jota hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

Jarno kaivoi taskustaan rasian, jossa oli kihlasormus. Hän nosti rasian lähemmäs Josefinan kasvoja. Josefina haukkoi henkeään ja näytti todella yllätyneeltä. "Josefina Marie Adams, olet elämäni rakkaus. Olet tarkoitus elämälleni. Haluan nähdä kasvosi aamulla herättyäni ja illalla ennen nukahtamista. Haluan jakaa kanssasi niin ilot, kuin surutkin. Haluan pysyä vierelläsi, tukea ja rakastaa sinua, nyt ja aina. Suotko minulle kunnian ja tulet vaimokseni?", Jarno sanoi lempeällä äänellä.

"Tulen, tulen, tulen!", Josefina kiljui riemusta ja pomppi innoissaan tasajalkaa.

Jarno pujotti hellästi sormuksen Josefinan sormeen. Josefina tuijotti onnesta soikeana ensin sormusta ja sitten tulevaa aviomiestään.

"Tämä on todella ihana!", Josefina kiljahti vielä katsellessaan sormusta. Rannalla olleet pari vanhaa rouvaa tulivat onnittelemaan nuorta paria.

Jarnon vihdoinkin noustua ylös maasta Josefina syöksyi halaamaan miestään. "Kulta, olen todella onnellinen", Josefina kuiskasi Jarnon korvaan.

Sillä välin kotona Veronica huolehti Chrisistä. Chris ei ollut suostunut syömään muualla kuin eteisessä. Poika odotti kovasti vanhempiensa tulevan kotiin.

Hetken päästä ulko-ovi jo kävikin ja Josefina juoksi innoissaan äitinsä luokse. "Et ikinä arvaa mitä äsken tapahtui? Jarno kosi minua. Äiti, me menemme naimisiin!", Josefina kertoi hehkuen onnesta.

"Voi kuinka hienoa! Olet onnesi ansainnut", Veronica sanoi ja iloitsi tyttärensä puolesta. "Pääsen suunnittelemaan häitäsi!", Veronica sanoi juhlavasti.