Osa 12 - Perijättären vastuu

Adamsien perhe oli saanut mukavasti rahaa säästöön ja yhteistuumin he päättivät, että nyt olisi hyvä aika järjestää paikkoja uudelleen. Taloon tehtiin myös julkisivuremontti.

Sisältä talo näyttää tältä. Vasemmalla ylhäällä on Josefinan ja Cornelian huone ja aivan oikeassa reunassa kaksosten. Devin ja Veronica nukkuvat yhä olohuoneessa.

Veronica oli päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja jutella Josefinan kanssa. He istuivat keittiössä ja Josefina katseli äitiään odottava ilme kasvoillaan. Veronica tuijotti ajatuksissaan Josefinan syntymäpäiväkakkua. "Äiti, mitä halusit kertoa minulle?", Josefina kysyi, kun Veronica ei tuntunut saavan sanaa suustaan.

Veronica nosti katseensa ja katsoi tytärtään silmiin: "Olen päättänyt tehdä sinusta perijän. Olet ollut ylpeyden aiheeni jo pitkään, vaikka teini-ikä tuottikin vaikeuksia. Olet kuitenkin pärjännyt koulussa ja näytät ottaneen aikuistumisenkin hyvin. Haluan, että otat paikkani ja jatkat sukuamme". Josefina tunsi kuinka hänen suunsa loksahti auki. Hän katsoi hämmästyneenä äitiään. "Hyvä on äiti", Josefina sai sanottua lopulta. Hän oli ollut varma, että Corneliasta oltaisiin tehty perijä.

Selvittyään alkujärkytyksestä, Josefina tunsi kuinka hymy alkoi nousta hänen huulilleen. Hän tunsi olonsa mahtavaksi.

Seuraavana aamuna koko perhe lähti koululle juhlimaan Josefinan valmistujaisia. Devin piti mykkäkoulua vaimolleen, hän oli niin kovasti halunnut Corneliasta perijää. Devin ei kuitenkaan viitsinyt jäädä kotiin murjottamaan, vaan hän tuli myös katsomaan valmistujaisjuhlaa.

Myös Jarno valmistui samaan aikaan Josefinan kanssa. Lauren katseli ihastuksissaan Jarnoa toivoen samalla, että hänelläkin olisi noin komea poikaystävä.

Josefina katsoi yllättyneenä Jarnoa, joka oli ostanut hänelle kukkia valmistumisen kunniaksi. "Voi, nämä ovat todella ihania!", Josefina kiljahti riemastuneena.

Nyt, kun he molemmat olivat ohittaneet lukion ja edessä olisi työt ja aikuistuminen, he päättivät jutella tulevaisuudestaan. "Minä todella rakastan sinua ja juuri sinun avullasi jaksoin läpi lukion, olet paras ystäväni ja niin paljon enemmänkin. Haluaisin vielä olla yhdessä, jos sinä haluat niin", Jarno sanoi ja Josefina huomasi, että Jarnon sanat tulivat suoraan sydämestä. "Tietenkin haluan olla sinun kanssasi!", Josefina sanoi ja nojautui lähemmäs Jarnoa.

Niinpä nuori pari vaihtoi suudelman merkiksi siitä, että he olisivat yhdessä ja tapailisivat vain toisiaan.

Josefina otti perijättären ja perheen elättäjän aseman vakavasti. Hän lähtikin heti ensimmäiseksi valmistumisen jälkeen etsimään itselleen töitä.

Josefina asteli hymy kasvoillaan ulos palolaitokselta. Hän oli saanut töitä palomiehenä. Hän oli aina halunnut auttaa muita ja nyt hän pääsi toteuttamaan unelmaansa työskentelemällä apua tarvitsevien parissa.

Josefina odotti jännittyneenä ensimmäistä työpäiväänsä palolaitoksella. Häntä kimppakyydillä töihin hakemaan tullut mies kertoi, että hälytyksiä tuli toisinaan paljon ja toisinaan ei ollenkaan.

Josefina treenasi palolaitoksella ahkerasti harjoittaakseen kuntoaan, kun yhtäkkiä hän kuuli hälytyksen soivan. Aluksi nainen oli hieman paniikissa, eikä tiennyt mitä tehdä, sillä kaikki muut palomiehet olivat muissa tehtävissä. Tänään oli tullut todella monta hälytystä.

"Nopeasti varusteet niskaan ja paloautolle, ei kai tässä muukaan auta", Josefina tuumasi ja lähti suunnistamaan kohti taloa, josta hälytys oli tullut. Hänelle oltiin näytetty miten kaikki laitteet toimivat, mutta naista jännitti toden teolla.

Josefinan päästyä kohteeseen, hän näki, että palo oli ehtinyt levitä jo melko laajalle. Palo oli saanut alkunsa kynttilästä, joka oli tippunut ja sytyttänyt maton tuleen.

Nähdessään tulen, Josefina unohti jännittyneisyytensä ja pienen pelkotilansa. Hän syöksyi rohkeasti kohti liekkejä vaahtosammuttimen kanssa. Hän onnistui sammuttamaan koko palon yksinään ja talon omistaja kiitteli häntä omaisuutensa ja kotinsa pelastamisesta.

Työpäivä oli ohi ja Josefina palasi töistä kotiin todella onnellisena. Työpaikka oli kaikkea sitä, mitä hän halusi. Hän oli iloinen, koska pystyi työssään auttamaan muita ja pelastamaan henkiä.

Valitettavasti Josefina ei ehtinyt työpäivän jälkeen olemaan kotona kovinkaan kauaa, ennen kuin paha olo yllätti hänet.

Nainen teki raskaustestin, joka kertoi hänen odottavan lasta. Josefina tuijotteli iloisena mahaansa. Hän varaisi heti huomenna ajan lääkärille, jotta hän saisi täyden varmuuden raskaudestaan, ennen kuin kertoisi Jarnolle.

Samaan aikaan olohuoneessa Veronica ja Devin juttelivat. Devin oli päättänyt lopettaa mykkäkoulun pitämisen, sillä se oli todella lapsellista hänen ikäiseltään mieheltä. "Tiedän, että toivoit kovasti Corneliasta perijää, mutta en uskonut, että hänestä olisi niin suureen vastuuseen", Veronica kertoi. "Ymmärrän kyllä", Devin sanoi ja teki sovinnon vaimonsa kanssa.

Seuraavana aamuna Josefina oli varannut ajan lääkärille. Lääkäri oli kovasti ihmetellyt miten Josefina ei ollut huomannut raskauttaan aikaisemmin, sillä Josefina oli jo kolmannella kuulla. Nyt Josefina seisoi etupihalla keräten rohkeutta soittaa Jarnolle, lapsensa isälle.

"Hei, Jarno! Ehtisitkö tapaamaan minut tänään? Tahtoisin kovasti puhua kanssasi, asiani on todella tärkeä", Josefina sanoi. "Tietenkin, olen itseasiassa ihan tässä lähistöllä. Olen siinä parin minuutin päästä. Nähdään kohta", Jarno vastasi ja hetkeä myöhemmin puhelu jo katkesi. Josefina ei ollut uskonut joutuvansa kertomaan Jarnolle raskaudestaan niin nopeasti. Hän alkoikin hieman panikoida.

Hetken päästä Jarno jo saapuikin ja Josefina meni tervehtimään häntä. "No, mikä se asiasi oli? Kuulostit hieman alakuloiselta puhelimessa, onko kaikki kunnossa?", Jarno kysyi selvästi huolissaan. Josefina huomasi, että mies todella välitti hänestä. Hän toivoi sydämensä pohjasta, että Jarno rakastaisi myös heidän lastaan.

"En tiedä miten sanoisin tämän, joten minä vain sanon sen, okei?", Josefina kysyi. "Öö, okei?", Jarno sanoi kummastuneena. "Olen raskaana", Josefina pamautti. "Raskaana, siis.. Meille tulee vauva! Sehän on upeaa!", Jarno sanoi ja pomppi riemusta. Josefina katsoi miestä hölmistyneenä. Hän ei ollut uskonut miehen reagoivan asiaan tällä tavalla.

"Tiedän, ettemme ole puhuneet mitään lapsista tai yhteenmuutosta tai muustakaan vakavasta. Juurihan me vasta sovimme tapailevamme vain toisiamme. Haluaisinkin tietää, että mitä mieltä olet lapsesta ja haluatko osallistua hänen elämäänsä?", Josefina kysyi ja toivoi saavansa Jarnolta haluamiaan vastauksia.

"Tietenkin haluan olla isä lapselleni! Muutan luoksesi asumaan ja autan vauvan hoidossa, niin kuin kunnon isän kuuluu, jos se vain sopii sinulle", Jarno sanoi ja vaikutti siltä, kuin hänet olisi luotu isäksi. "Tietenkin saat muuttaa luokseni!", Josefina sanoi innoissaan. Jarno oli ottanut raskauden paljon paremmin, kuin hän oli kuvitellut.

Samalla hetkellä vauva potkaisi ja Jarno tunnusteli innoissaan tuoreen avopuolisonsa mahaa. "Onko se tyttö vai poika?", Jarno kysyi. "Poika, meidän pieni poikavauvamme", Josefina vastasi ääni täynnä rakkautta.

Jarno lähti heti ensimmäiseksi kaupungille hoitamaan asioita. Hän myi asuntonsa ja kävi hakemassa töitä, hän oli nyt perheen mies ja hänen tehtävänään oli elättää perhettä.

Muutaman tunnin kuluttua Jarno palasi kotiin. Hän katseli itseään tyytyväisenä eteisen peilistä. Hän oli käynyt parturissa, sillä Josefina oli monta kertaa sanonut Jarnon näyttäneen paljon komeammalta vanhassa hiustyylissään. Jarno oli myös onnistunut saamaan rikollisuuden parista töitä. Hänen uusi toimenkuvansa olisikin työskennellä houkutuslintuna.

Veronica oli ottanut Jarnon hyvin vastaan ja Jarno tunsikin heti kuuluvansa perheeseen. Oli hienoa, että ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka välittivät hänestä.

Josefinan raskaus eteni etenemistään ja pian oli tullut aika juhlia Cornelian aikuistumista. Koko perhe, Jarno mukaanlukien, oli tullut juhlistamaan Corneliaa.

Cornelia puhalsi kynttilät ja Devin katseli vieressä ylpeänä isänä, miten hänen tyttärensä kasvoi. Isän pikkuisesta silmäterästä oli kasvanut niin lyhyeltä tuntuneessa hetkessä nuori neito.

Cornelia piti tyylinsä täysin samanlaisena, vaikka hän olikin nyt aikuinen ja kypsä päättämään omista asioistaan. Tyttö halusi silti näyttää nuorekkaalta, olihan hänellä vielä elämä edessään. Cornelia sai viimeiseksi piirteekseen ystävällisen ja elämänhaaveksi hänelle tuli uutisankkuri.

Cornelia meni syntymäpäivähuuman laskeutumisen jälkeen juttelemaan isälleen. "Haluaisin kovasti jo muuttaa omilleni, varsinkin nyt, kun Josefinakin saa vauvan. Täällä tarvitaan tilaa ja mielestäni se tuntuu hyvältä idealta", Cornelia kertoi.

"Saat hyväksyntäni. Olet jo tarpeeksi iso päättämään omista asioistasi", Devin sanoi hymyillen ja nosti peukalonsa pystyyn hyväksynnän merkiksi.

Niinpä vielä saman illan aikana Cornelia tilasi taksin ja lähti kohti itsenäistä elämää.

Veronican hyvästeltyä tyttärensä, hän jäi vielä kymmeneksi minuutiksi pihalle seisomaan. Veronicasta tuntui niin kovin haikealta, kun ensimmäinen lapsi lensi pois pesästä. Kohta Lauren ja Lorrainekin olisivat valmiita levittämään siipensä ja lähtemään maailmalle.

Cornelian muutettua pois, Veronica turvautui Josefinaan. Veronica odottikin innoissaan ensimmäisen lapsenlapsensa syntymää.

Veronica jutteli mielellään Josefinan mahassa kasvavalle pojalle. Oli ihanaa, että Josefina saisi pojan. Adamsien suvussa, kun ei vielä poikia ollut.

Lauren ja Lorraine etääntyivät toisistaan yhä enemmän, vaikka he jakoivatkin huoneen. He pyörivät koulussa ihan eri porukoissa, eikä heillä muutenkaan ollut juurikaan mitään yhteistä. Ainoa yhteinen asia oli se, että molemmat tunsivat olonsa syrjityksi. Äiti suosi Josefinaa ja isä puolestaan haikaili Cornelian perään.

Jarno huolehti Josefinasta, mutta keskittyi myös samalla parantamaan kuntoaan. Rikosuralla hyvä kunto oli kaikki kaikessa. Ilman hyvää kuntoa poliiseilta karkuun pääseminen oli lähes mahdotonta. Tällä alalla oli oltava ovela ja ketterä.

Josefinan raskaus lähestyi loppuaan ja kohta tulisi synnytyksen aika, siksi nainen yrittikin levätä mahdollisimman paljon.

Eräänä iltana Josefina tunsi kuitenkin pakottavaa tarvetta mennä huoltamaan paloauto. Nainen oli aivan viimeisillään ja häntä oltiin yritetty estellä, mutta hän vaatimalla vaati päästä tarkastamaan oliko auto kunnossa.

Saatuaan auton huollettua hän kävi hälyttimen kimppuun. Josefina ei ollut ehtinyt tehdä hälyttimelle juuri mitään, kun supistukset alkoivat.

Onneksi työtoverit olivat ihania ja soittivat Josefinalle taksin, joka vei hänet sairaalalle.

Useita tunteja myöhemmin Josefina asteli sairaalasta raittiiseen ulkoilmaan pieni käärö sylissään. Josefina tunsi suunnatonta rakkautta tuota pientä poikaa kohtaan.

Hetkeä myöhemmin Josefina saapui pienen käärön kanssa kotiin ja laski tämän kehtoon. Poika sai piirteikseen sikeäunisen ja herkästi innostuvan.

Josefina herätti Jarnon, joka tuli katsomaan pientä poikaansa. "Siinä hän on, meidän pieni Chris", Josefina sanoi onnellisena. Hetkeä myöhemmin hän tunsi itsensä todella väsyneeksi ja arveli kohta nukahtavansa pystyyn, jos hän ei kömpisi sänkyyn.

Jarno otti poikansa syliin. "Chris, isän pikkuinen poika", hän leperteli ja tiesi, että hänen ainut tehtävänsä olisi huolehtia, ettei pojalle ikinä tapahtuisi mitään pahaa.