Päivitykset

10.11.2012
The Sims 3 on kyllä maailman bugisin peli, eilen peli päätti heittää oikein urakalla virhekoodi 16. Tänään kun avasin pelin, olivat Adamsit kadonneet. Luojan kiitos mulla oli niistä backupit, enkä menettänyt mitään, paitsi inspiraationi. Seuraavaan osaan on vasta 15 kuvaa otettuna ja mun innostus on kadoksissa. Yritän kuitenkin saada seuraavan osan väkerrettyä valmiiksi mahdollisimman pian.

28.10.2012
Heippa! Sivustolla ollut "Mitä kaipaisit Adamseihin" -kysely oli jostakin syystä nollannut kaikki vastaukset, johtuisikohan talviaikaan siirtymisestä? No, poistin nyt sitten joka tapauksessa kyselyn. Eniten ääniä taisi kuitenkin saada jännitystä, toiseksi tuli yliluonnollisuutta ja hännille jäivät draamaa ja romantiikkaa. Seuraavaan osaan yritän siis parhaani mukaan laittaa hieman jännitystä ;) Uutta osaa en ole ehtinyt vielä edes aloittamaan, vauva-arki vie yllättävän paljon aikaa ja voimia. Yritän kuitenkin ensi viikolla alkaa väkertämään uutta osaa, ideoita mulla kun kuitenkin riittää. Adamsit siis jatkuvat sitten ensi kuussa :)

15.10.2012
Osa 43: Kiire aikuistua olisi valmis luettavaksi! Ja lisäksi nyt myös sivuston reunasta löytyy kysely, jotta pääsette vaikuttamaan siihen miten Adamsit jatkuvat ;)

14.10.2012
Uudistin jälleen hiukan sivuston ulkoasua. Toivottavasti miellyttää. Uusi osa on hyvää vauhtia valmistumassa ja se julkaistaan ensi viikon aikana :)

26.9.2012
Heipä hei! Tahdon ihan ensimmäiseksi kiittää Radioactivea, joka suositteli minulle Radolassa Picasan kuvankäsittelyohjelmaa, kiitos! Rakastuin ohjelmaan ihan täysin ja sen kunniaksi päivitin Adamsien sukupuun. Myös uusi osa on jo työn alla :)

24.9.2012
Noniin, viimeinkin! Adamsien uusin osa, osa 42: Elämänmuutoksia, on nyt valmis. Osa on huomattavasti normaalia lyhyempi ja se sisältääkin vain 25 kuvaa. Halusin kuitenkin saada teille ihanaisille lukijoilleni jotakin tehtyä. Seuraavasta osasta tulee sitten taas normaalipituinen. Vielä en osaa sanoa, milloin se valmistuu. Nyt kuitenkin toivotan mukavia lukuhetkiä Adamsien parissa :)

13.9.2012
Heipä hei rakkaat lukijat! Sain tosissaan siis pienen pojan 21.8. ja siksi Adamsien päivitys on jäänyt nyt vähemmälle. Sain kuitenkin tässä viikko sitten ostettua Diesel-kamasetin ja peli on nyt päivitetty. Tämän viikonlopun aikana olisi tarkoitus päästä availemaan simssiä ja alkaa kuvailemaan uutta osaa. Vielä en voi kuitenkaan luvata mitään siitä, milloin uusi osa valmistuu. Yritän palailla uuden osan kanssa mahdollisimman pian :)

5.8.2012
Tiukille meni lupaukseni kanssa, myönnetään. Sain kuin sainkin silti uuden osan valmiiksi vielä tämän viikon aikana, vaikka se tuleekin vasta näin myöhään. Osa 41: Satuprinssi, toivottavasti pidätte :)

29.7.2012
Heippa! Aluksi haluan pahoitella pitkää päivitysväliä. Niille lukijoille, jotka eivät vielä tiedä: olen siis tosiaan saamassa ensi kuussa vauvan. Tämän vuoksi simssin pelaaminen ja Adamsien kirjoittaminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Uusi osa on hyvää vauhtia tuloillaan ja lupaan, että se ilmestyy ensi viikon aikana. Jatkosta en kuitenkaan voi sanoa mitään täysin varmaa, vauvan synnyttyä päivitystahti tulee varmasti hiipumaan entisestään. Tämä ei kuitenkaan ole Adamsien loppu ja toivonkin, että te lukijat jaksatte olla kärsivällisiä, vaikka uusia osia ei enää ilmesty samaan tahtiin kuin ennen. Hyvää kannattaa odottaa, eikös? ;)

17.6.2012
Se olisi sitten osa 40: Kauhun hetkiä valmis. Osan lopussa onkin tällä kertaa sitten perijä-äänestys. Äänestysaikaa on 25.6 saakka, joten muistakaahan äänestää. Toivottavasti pidätte :)

29.5.2012
Moikka! Vähän venähti uuden osan kirjoittaminen, kun on ollut tässä kaikenlaista tekemistä viime päivinä. Sain kuin sainkin lopulta osan julkaisukuntoon vielä ennen kesäkuuta. Tässä olisi osa 39: Kieroa peliä. Mukavia lukuhetkiä!

16.5.2012
Heipä hei! Mukavan paljon on tullut teiltä kommentteja ja kehuja viime osaan. Monet ovat myös viime aikoina kysyneet ladatuista. Kaikista en valitettavasti osaa sanoa, mutta ainakin hiuksista useimmat ovat ladattu Anubiksen blogista, joten kannattanee sieltä vilkaista ensin. Pidemmittä puheitta, oli minulla ihan kunnon asiaakin. Sain nimittäin uuden osan tehtyä, osa 38: Valintoja. Toivottavasti pidätte :)

6.5.2012
Heippa kaikille! Osa teistä on varmaankin huomannut, että viimeisen viikon aikana on sivuilla ollut jatkuvia teknisiä ongelmia, sivut eivät ole toimineet ollenkaan tai sitten hyvin huonosti. Vanha palvelin hajosi ja sen seurauksena siirsin sivut Bloggeriin, osoite on kuitenkin vanha tuttu http://suuzzi.nwps.ws. Adamsit kokivat samalla myös pienen ulkonäöllisen muutoksen. Toivottavasti pidätte uudistuneista Adamseista! :) Uudistuksen kunniaksi julkaisin myös uuden osan, osa 37: Tyttörakkautta